Kävin tuossa läpi muutamia tarinoiden raakileideoita, koska tavoitteena olisi pian alkavan kesäloman aikana kirjoittaa jotain muuta kuin kässäriäni. Samalla tulin jälleen miettineeksi tarinan aloittamista. Mistä se tulisi aloittaa ja miten?
Tarinan aloituksen tarkoituksena on saada lukija vakuuttuneeksi siitä, että lukemista kannattaa jatkaa ja samalla esitellä päähenkilöä, ympäristöä ja tunnelmaa. Jos kirjoittaa vain itselleen, silloinhan aloituksella ei ole niin suurta väliä, jos ei itse niin halua.
Aiemmin nostin esille viisi aloitusvirkettä, jotka välttämättä eivät ole parhaita mahdollisia aloitustapoja, ja tässä postauksessa mietin asiaa vähän lisää.
Kun aloitan kirjoittamaan uutta tarinaa, on aloituskappaleen sisältö jotain sellaista, jonka avulla vain pääsen sisälle päähenkilöni maailmaan/ajatuksiin. Jokin sellainen virke tai kohtaus, joka minulle kirjoittajana on se ovi tarinan maailmaan, eli joka auttaa minua vaihtamaan aivoista kytkimen pois oman elämäni asennosta siihen vaihtoehtoisen todellisuuden asentoon. Yleensä tämä ensimmäinen versio on sellainen, jonka myöhemmin editoin tai poistan kokonaan, kun tiedän tarkemmin, millainen päähenkilöni on ja miten tapahtumat hänen ympärillään pyörivät.
Joissain tapauksissa voi siis hyvinkin olla, että aloitan heräämisellä, mutta vaihdan sen muuksi toiminnoksi myöhemmin. Sanoisin, että periaatteessa voi aloittaa ihan miten vain kunhan aloittaa. Sillä kaikkea voi aina muokata myöhemmin.
Kuten aiemmassakin postauksessa totesin, mielestäni on paras aloittaa mahdollisimman lähellä sitä kohtaa, kun päähenkilön arki jollain tavalla muuttuu.
Varsinkin dekkareissa pidän erityisesti siitä, kun ihminen juuri murhataan tai ruumis on juuri löydetty tai sen sijainnista on saatu ensimmäinen vihje. Toisaalta taas romanttisissa tarinoissa vastaavaksi tilanteeksi voisi käydä tuore ero tai riita nykyisen kanssa, tai vaikka se, että päähenkilö varaa matkan, jolta odottaa löytävänsä itselleen rakkaan. Muutoksen ei siis tarvitse olla maailmansota tai ydinräjähdys vaan sellainen, joka on sopivassa suhteessa tarinan sävyyn ja päähenkilön arkeen sopiva. Kunhan se on siinä mielessä riittävän iso, että päähenkilö ei voi jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Prologilla tai puheenvuorolla aloittaminen - joo vai ei?
Olen kuullut sanottavan, että prologilla ei tulisi aloittaa, koska se voi aiheuttaa lukijassa hämmennystä, jos se kerrotaan eri ajassa, paikassa tai muun kuin päähenkilön näkökulmasta. Mielestäni prologilla voi aloittaa, kun sen tekee hyvin ja siinä on oikeasti jokin pointti. Esimerkiksi juuri dekkarissa ensimmäisen murhan tai ruumiin olinpaikan kuvaaminen toimii. Se kertoo lukijalle, että jossain on kuollut ihminen, ja kohta siirrytään sitten sen tyypin luokse, joka alkaa asiaa selvittämään tai sitten ruumis on esimerkiksi päähenkilön sukulainen.
Mielestäni takaumat sopivat prologiin myös. Linda Howardin Täydellinen mies -kirjassa on esimerkki hyvästä takaumaprologista. Ja kirjan lopussa vielä palataan sen tapahtumiin, jolloin ympyrä sulkeutuu siististi.
On myös niitäkin kirjoja, joissa prologin olisi voinut jättää kirjoittamatta. Eräässä dekkarissa kerrottiin, että metsässä makaa ruumis. Kun varsinainen tarina lähti liikkeelle, meni lähes kymmenen lukua ennen kuin hahmoille edes selvisi, että jossain on ruumis. Tämmöinen on omaan makuuni turhaa vitkuttamista ja juuri sitä hahmojen perusarjen kuvailua. Jos prologissa luvataan jotain, kuten tuntematon ruumis, on siihen mentävä varsinaisissa luvuissa aika nopeasti. Ainakin minulle lukijana tulee vähän petetty olo, kun odotan, että miten hahmot ruumiisen reagoivat, mutta luku luvulta vain jatketaan sitä muuta pyörimistä. Omaan makuuni tämä ei edes toimi jännityksen kasvattajana vaan ainoastaan saa luovuttamaan kirjan suhteen, koska en tiedä, milloin päästään itse asiaan. Eli sanoisin ehkä näin, että jos kirjan aloituksessa jotain lupaa lukijalle, mutta ei pian alakaan viedä tapahtumia siihen liittyen eteenpäin, lukija on menetetty.
Jostain kirjoitusvinkeistä myös luin, että puheenvuorolla ei saisi aloittaa. Harmi, että en nyt muista, mikä oli “vinkin” perusteena. Mielestäni puheenvuorolla voi aivan hyvin aloittaa, kunhan se ei ole tyyliin: “Moi, mitä kuuluu/hyvää päivää/tms”. Eli mieluummin vaikka: “Oliko sun nyt pakko tappaa taas?”
Lopetan lukemisen välittömästi, jos kirjan aloitus maalaa liian täydellisen kuvan päähenkilöstä tai maailmasta. Ellei sitten ensimmäisen luvun lopussa romuteta tätä kuvaa täysin. Koska jälleen: ei vaan kiinnosta kenenkään täydellinen elämä.
Eli periaatteessa aloittaa voi millä tavoin vain, kunhan kertoo lukijalle mahdollisimman nopeasti käsillä olevasta muutoksesta. Tärkeää on avata itselleen ovi tarinan maailmaan ja antaa tekstin tulla, koska kaikkea voi muokata myöhemmin.
Muutama esimerkki kirjoittamistani aloituksista
Viime kerralla poimin aloitusesimerkkejä (vain virketasolla) hyllyssäni olevista kirjoista. Nyt voisin näin huumorimielessä tarjoata esimerkkejä teiniaikojen tarinoistani, jolloin en harrastanut editoimista tai edes ajatellut, että aloituksen pitäisi olla kiinnostava. Toki silloin kirjoitin lähinnä itselleni, mutta kyllähän näistä voi edelleen ottaa oppia.
- Jonna käveli pimeässä talviyössä. Lumi oli satanut tänään joulukuun 15. päivä ensimmäisen kerran kunnolla. Pakkasta oli kymmenen astetta ja tähdet loistivat kirkkaana taivaalla. Katuvalot toivat valoa pimeään. Jonna pysähtyi sillalle, jonka alapuolella kulki Kehä I -tie. Autoja ajeli silloin tällöin ali.
- Mies istui vihreällä puistonpenkillä ja katseli Töölönlahden mustana lainehtivaa vettä. Taivas oli harmaa ja enteili sadetta, kuten säätiedotuskin. Mies tuijotti vettä ja siinä uivia lokkeja. Hänen siniharmaisiin silmiinsä tulvi kyyneliä. Hän pyyhkäisi ne pois ja siirsi katseensa taivaalle. Kyyneleet hän sai pyyhittyä pois, muistoja ei.
- ”Antakaa vangille vettä”, huusi vankilan kivistä käytävää pitkin kävelevä komea mies. Miehellä oli lempeät silmät ja säännölliset piirteet. Hän ei näyttänyt lainkaan kovaksikeitetyltä rikolliselta tai ilkeältä.
– Jonna! Mikset voi tapailla kunnon poikia? Jonnan äiti Christine huusi. Hänellä oli vaaleat hiukset, ruskeat silmät ja hän oli hoikka. Hän oli 165 cm pitkä ja hyvin ruskettunut. Hänen tyttärensä Jonna oli vaaleahiuksinen, sinivihreäsilmäinen, hoikka, 170cm pitkä ja 15-vuotias.
