Kävin tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla lauantaina (26.10.2024). Seuraavaksi fiiliksiäni päivästä.

Tänä vuonna tosiaan pääsin paikalle vain lauantaina, mutta huomasin, että lippukaupassa olisi ollut myös kokoaikalippu ja kieltämättä aloin elätellä toivetta, että jonain vuonna voisin osallistua neljänä tai ainakin kolmena päivänä. Mutta toisaalta yhdessäkin päivässä pääsi mukavasti kiinni messuhumuun ja hyvään fiilikseen.
Menin lauantaina paikalle hieman ennen kahtatoista väsyneenä ja ajattelin, että jos nyt pari tuntia jaksaisin olla ja pari kirjaa ostaa, niin olisin tyytyväinen. Lopulta fiilis ajoi ohi väsymyksen ja olin messuilla reilu viisi tuntia. Kirjoja kotiinviemisiksi kertyi yksitoista, hups.
Jaksamista helpotti kyllä se, että istuin ehkä kolmisen tuntia seuraamassa erilaisia puheenvuoroja. Kuten aina, niin nytkin, harmitti se, ettei ollut mahdollista jakaantua kolmeen paikkaan, jotta olisi voinut käydä katsomassa kaikki kiinnostavat esiintymiset. Täytyi siis tehdä raakaa karsintaa ja valita ne, jotka tuntuivat juuri tänään sopivilta.
Messut käyntiin kirjailijoiden tulevaisuudella

Ensimmäiseksi suuntasin Millainen on kirjailijoiden tulevaisuus? -keskustelua katsomaan. Osallistujina olivat Heli Laaksonen, Raili Mikkanen, Eeva Turunen ja JP Koskinen, joka myös toimi vetäjänä. Aiheen käsittely kesti 40 minuuttia ja oli riittävän monipuolinen. Olisin kuunnellut aihetta pidempääkin, ja vaikka muutkin päivän keskustelut herättivät ajatuksia, taisin silti tykätä tästä eniten.
Keskusteluun toi monipuolisia sävyjä se, että mukana oli erityylisiä ja eripituisia uria tehneitä kirjailijoita, joilla oli kullakin omat näkemyksensä, vaikka ne toki monessa kohtaa yhtyivätkin. Mieleen jäi mm. se, että äänikirjan pituus vaikuttaa siitä kirjailijalle tulevaan korvaukseen. Mikä on epäreilua, kuten Laaksonen sanoikin, että miten ihmeessä voisi runoteosta venyttää viisisataasivuiseksi. Toinen kiinnostava ja harmittavakin keskustelussa esiin noussut pointti oli se, että koska äänikirjat ovat niin suuressa suosiossa, miettivät kustantajat muiden markkinasoveltuvuuksien lisäksi sitä, sopiiko kirja äänikirjaksi. Ja kirjaansa tarjoavan näkökulmasta harmittavaa on luonnollisesti se, että hylsy voi osittain tulla siksi, ettei teos sovellu äänikirjaksi. Siinä mietin, että jos omien tarinoideni julkaisu jäisi siksi toteutumatta kustantamoiden toimesta, etteivät ne sovi äänikirjaksi, niin ei haittaa. En nimittäin halua lähteä sekoittamaan omaa luovuusprosessia sillä, että alkaisin tarkoituksella tehdä äänikirjaa. Koen siis, että se rajottaisi kirjoittamistani ja kokonaisuudesta ei välttämättä tulisi sellaista kuin se on visioissani.
Kaiken kaikkiaan nelikon keskustelu oli todella kiinnostavaa seurattavaa, jossa käytiin alan vaikeuksiakin läpi, mutta ei silti unohdettu huumoria ja lopetettiin positiiviseen nuottiin. Oli myös hauskaa, kun Laaksonen kutsui kirjamessulaisia kirjallisuuden lahkolaisiksi, joita nyt ainakaan ei tarvitse vakuuttaa siitä, että kirjoja kannattaa lukea ja että se on aika kivaa ja tärkeää.
Seuraavaksi tekoälyä ja etiikkaa

Kiertelin hetken katsastamassa messualuetta, jonka jälkeen siirryin kuuntelemaan Tekoälyn etiikka kirja-alalla -keskustelua. Kaikki istumapaikat olivat varattuina, samoin ihmisiä kertyi runsaasti tuolirivien sivuille, joten aihe selvästi kiinnosti. Tosin lauantaina ihmisiä oli kyllä ihan järjettömästi muutenkin, että varmaan tungosta oli vähän joka paikassa.
Niin ikään pidin tämän keskustelun sisällöstä ja miten hyvin asiaa ostallistujat (Severi Hämäri, Mikko Niemelä, Touko Siltala ja Iida Smes) ehtivät käsitellä, vaikka aikaa oli vain 25 minuuttia. Paljon hyvää asiaa tuli, enkä millään pysty referoimaan edes viittä tärkeintä pointtia mistään keskustelusta, mutta nostan esille tästä sen, minkä Simes mainitsi. Amazon oli kuulemma joutunut rajoittamaan kirjojen julkaisuja kolme/päivä/tekijä, koska tekoälytuotoksia ja niitä kenhompia oli alkanut tulla tarjolle niin paljon. Hyvä esimerkki siis siitä, miten joillekin tärkeintä on vain yrittää tehdä bisnestä miettimättä, millainen on sisältö. Muistaakseni Siltala sanoi, että moni kirjailija, jonka kanssa hän oli puhunut, ei halua, että teoksia käytetään tekoälyn kouluttamiseen. Taiteilijoilla olisi pitänyt alusta asti olla vapaus päättää oman taiteensa käytöstä, mutta kuten tiedetään, maito on jo kaatunut. Mutta kenties ja toivottavasti tulevilla laeilla ja säädöksillä voidaan tilannetta jonkin verran vielä korjata, vaikka eipä se poista niitä jo hyödynnettyjä teoksia.
Toimialan päättäjäpaneeli eli kulttuuripolitiikkaa ja kirjallisuutta

Jäin tekoälykeskustelun jälkeen Kruununhaka-lavan penkkiin istumaan ja päätinkin samalla kuunnella seuraavan keskustelun, joka käsitteli kulttuuripolitiikan nykyisten suuntausten vaikutusta kirja-alaan. Keskustelussa puhuttiin mm. alvin noston vaikutuksista, arvoviestistä ja lukutaidosta. Keskustelu herätti sen verran tunteita minussa, että en halua nyt tässä julkaisussa lähteä kaivelemaan poliittisia ajatuksia sen enempää tai mitä mieltä olin erään panelistin näkemyksistä. Tästä tulee jo muutenkin aika pitkä julkaisu, joten asian käsittely tekisi tästä ehkä lukukelvottoman. Heh.
Se nyt on tietenkin selvää, että en allekirjoita kirjojen alvin nostoa, enkä muitakaan alaan kohdistettuja leikkauksia, mutta vielä en ole keksinyt, mistä näkökulmasta aiheesta kirjoittaisin, jos kirjoittaisin. Jos keksin sopivan tulokulman ja rajauksen, voi olla, että julkaisen sitten erillisen pohdinnan aiheesta. Mutta toisaalta en haluaisi ihan hirveästi lähteä käsittelemään politiikkaa tässä blogissa, joten voi olla, että jätän aiheen käsittelemättä.
Kustannustoimittaminen kirjallisuudessa

Politiikkapaneelista suuntasin takaisin Töölö-lavalle, jossa tovin kuuntelin Onko sanomalehtikirjoilijoita vielä olemassa? -aihetta. Tässä vaiheessa hieman huippasi (flunssan jälkimaininkeja ja ihmispaljouden aiheuttama hetkellinen huono happi), joten paljoakaan ei jäänyt mieleen. Olinkin tullut ensisijaisesti kuuntelemaan Miten tustannustoimittaminen vaikuttaa kirjallisuuteen? -keskustelua. Alku lähti mukavasti liikkeelle, mutta valitettavasti keskustelun sisältö ei sitten ollutkaan sitä, mitä itse olin luullut otsikon perusteella saavani. Minulle ei keskustelu tarjonnut mitään uusia juttuja, ja siihen varmaan vaikuttaa se, että olen tutustunut kustannustoimittajien toimenkuvaan ja lukenut somessa kirjailijoiden tarinoita siitä, miten yhteistyö kustin kanssa toimii. Varmaan sellaiselle, jolle aihe on uusi, keskustelu tarjosi enemmän. Lähdinkin sitten ennen keskustelun loppumista käymään ostoksilla.
Dekkaristien kokemuksia kirjan kirjoittamisesta

Viimeisenä keskusteluna kuuntelin Suomen Dekkariseuran järjestämän Kiehtovan juonen jäljellä – Millä tavoin kirjailija rakentaa arvoituksen teoksissaan? Mukana olivat Virpi Hämeen-Anttila, Jyrki Erra ja Eeva Louko. Haastattelijana toimi Leena Korsumäki.
Tämä oli oikein hyvä päivän päättävä paneeli, sillä oli kiinnostavaa kuunnella kunkin kirjailijan kokemuksia helpoista ja vaikeista kirjoittamiseen liittyvistä asioista, ja myös siitä, miten he työstävät kirjaansa eteenpäin. Loukon kanssa samaistuin ehdottomasti siinä, että kirjoittamisessa hauskaa on päästä leikkimään jumalaa, joka voi päättää kaikesta ja myös siinä, että ideoita on joskus aivan liikaa ja karsiminen on vaikeaa.
KIrjamessujen hankinnat
Keskusteluiden jälkeen lähdin suorittamaan loput ostokset, ja siinähän vierähtikin reilu tunti. Koska en viime vuonna päässyt Helsingin kirjamessuille, niin päätin, että voin nyt ostaa pari kirjaa enemmän. Ja myös söin vain omia eväitä, joten saatoin eväsrahatkin sijoittaa kirjoihin. Pettämätöntä messumatikkaa.
Standin slangi ry:n Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii -sanakirjan hankkimista olen miettinyt pitkään, joten olikin iloinen ylläri, että yhdistys oli messuilla ja kirjaa myynnissä. Jos kuulin oikein, niin yhdistyksen edustaja sanoi, että kirjasta olisi painos loppu, mutta heillä niitä vielä on. Siinä tapauksessa olen vielä iloisempi, että vihdoin sain tämän omaan hyllyyn.

Susanna Salon Ukon pakka -kirjan ja siihen liittyvien tarot-korttien hankkimista olen niin ikään miettinyt pitkään, joten slangikirjan lisäksi tämä oli toinen suosikkilöytöni. Olisihan Salakirjojen osastolla ollut muutakin kiinnostavaa, mutta ajattelin, etten voi koko budjettia käyttää yhdessä paikassa.

Koska en muistanut, mitä Muumi-kirjoja hyllyssäni jo oli, otin vain kolme varminta puuttuvaa palasta. Eli mukaan lähtivät Taikurin hattu, Muumipapan urotyöt ja Muumipappa ja meri.

Tarjoustorilta mukaan tarttui kaksi Jouko Sirolan kirjaa: Ihmeellinen matka ja Palanneiden vuoksi. Tämä on sikäli hauskaa, että en tiedä kirjailijasta mitään vaan valitsin vain takakannen perusteella ja vasta kotona huomasin, että olin valinnut kaksi saman kirjailijan teosta. Ehkä se lupaa hyvää.

Tim Weaverin He eivät palanneet ja Marjo Katriina Saarisen Kaikki päivän tunnit valikoin niin ikään vain takakannen perusteella. Mitään en kummastakaan kirjailijasta entuudestaan tiedä, joten kiinnostavaa nähdä, uppoavatko nämä.

Niklas Natt och Dagin 1795 lähti mukaan ulkoisten vaikutuksesta. Kirjagramissa sekä kirjamessujen dekkarilavalla sarjaa kehuttiin. Ja vaikka nyt tarjolla oli vain trilogian päätösosa, niin ajattelin, että ihan sama, että jos se on hyvä, niin luen sitten takaperoisessa järjestyksessä.
Gregory David Robertin Vuoren varjo oli sikäli jännä, että laskin sen jo käsistäni, mutta jokin kirjassa kutsui ja oli pakko palata hakemaan se. Ei mitään hajua kirjailijasta tai mitä genreä kirja edustaa, mutta takakannen lyhytsanaisuus herätti kiinnostuksen. Sivuja on yli 800, joten saa nähdä, koska tämän saa luetuksi.

Loppusanat
Oli ilo taas käydä kirjamessuilla kokemassa sitä kirjaeuforiaa, joka täyttää Messukeskuksen jokaisen nurkan. Ja kadutkin, kun ihmiset valuivat paikalle ja poistuivat isoina ryppäinä. Olen oikein tyytyväinen lauantain saldoon ja luulen, että taidan vielä katsoa muutamia tallenteita niistä keskusteluista, jotka jäivät näkemättä. Onkin kiva, että nettisivujen kautta ostettuihin lippuihin katseluoikeus tulee mukaan automaattisesti, niin voi pidentää fiilistelyä, sillä kyllä näin sunnuntaina iski pieni haikeus, että ei voikaan osallistua messuille jokaisena viikonloppuna.
Ensi vuoteen siis!