Anni Polva on yksi suosikkikirjailijani, ja olenkin lukenut valtaosan hänen aikuislle suunnatuista viihdekirjoista useampaan otteeseen. Useinhan niissä toistuu sama kaava, jossa sanavalmis tyttö ihastuu komeaan ja varakkaampaan mieheen. Pääparin matkaa yhteen haittaavat kolmannet pyörät, huono onni ja väärinkäsitykset. Kirjat ovat ennen kaikkea aikansa kuvia, jossa naisen yksi tärkeimmistä päämääristä oli löytää itselleen mies ennen kuin iän puolesta oli liian myöhäistä ja tehdä sitten avioliiton solmimisen jälkeen muutama mukula. 

Polva käyttää värikästä kieltä, joka vie lukijan joka kerta täydellisen maalaisromanttiseen ympäristöön. Hän ei käytä liian runollisia tai hakemalla haettuja kielikuvia, vaan pitää kerronnan samalla tavalla näpsäkkänä ja vauhdikkaana kuin millaisia ovat hänen päähenkilönsäkin. Se juuri kiehtoo ja vetää minua hänen tarinoidensa pariin uudestaan ja uudestaan. Olen muutamia uudempia maalaisromanttisia kirjoja lukenut, ja niissä on kyllä ollut yrittämistä, mutta tietynlainen aitous ja sympaattisuus on jäänyt puuttumaan.

Olen jo kauan sitten seonnut laskuissa, kuinka monesti olen Rakasta minua hiukan -kirjan lukenut. Joka kerta silti jänskään sitä, milloin ne pussaa ekan kerran ja milloin toisen kerran.

Mielestäni Polva kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin, eikä lukijan tarvitse odotella, milloin jotain tapahtuu. Sillä Lululle todella tapahtuu koko ajan, vaikka hän vain yrittäisi istua hiljaa ja malttaa mielensä. Kerrontaa parhaimmillaan, sanon.