Antti Tuomaisen Hirvikaava jatkaa Jäniskertoimen maisemissa ja samoilla hahmoilla. Vakuutusmatemaatikko Henri pyörittää veljeltään perimää seikkailupuistoa ja yrittää toimia johtajana vähintäänkin erikoisille työntekijöille. Arkiset asiat ovat jo melkein tasapainossa, kun menneisyydestä putkahtaa mies, joka panee kaiken sekaisin. Niinpä Henri joutuu jälleen miettimään, miten pitää langat käsissään niin, että homma ei leviä käsiin. Tälläkin kertaa seikkailupuiston toimintaa häiriköivät hämärämiehet, jotka yrittävät saada Henrin taipumaan omiin tahtoisinsa. Tälläkään kertaa ruumiilta ei vältytä.
Jäniskerroin oli mielestäni erinomainen romaani: huumori oli omalaatuisen mustaa ja päähenkilö sai omalla toiminnallaan useammankin kuin yhden asian menemään puihin. Kirjan alku oli yksi parhaimpia, sillä siinä oltiin heti kiinni toiminnassa ja esiteltiin päähenkilöä juuri sopivasti, jotta lukijan mielenkiinto heräsi. Kirjan kohtaukset etenivät sulavasti ja tapahtumia oli sopivasti alusta loppuun. (Arvion voit lukea tästä.)
Hirvikaava lähtee liikkeelle edeltäjäänsä hitaamalla temmolla. Ehkä jossain puolen välin jälkeen tuntui, että tarina sai kunnolla tuulta alleen, sillä sitä edeltävät tapahtumat eivät vyöryneet eteenpäin Jäniskertoimen kaltaisena ketjureaktiona.
"Matematiikka on pelastanut elämäni ja henkeni, myös kirjaimellisesti."
Hirvikaava
Henrin persoona on kerrassaan erinomainen, ja juuri hänen tapansa turvautua myös ajallisesti tiukoissa paikoissa matemaattisiin kaavoihin, sai aikaan monia naurunpyrskähdyksiä. Harmi vain, että tässä kakkososassa kyseisiä laskemiskohtauksia tuntui olevan vähemmän, kun niitä olisi mielestäni jopa voinut lisätä.
Henrin suhde Laura Helantoon kehittyy tämän kirjan aikana, ja mukana on tietenkin mutkia. Olikin kiinnostavaa seurata, miten kaksikon välit jatkuivat ykköskirjan tapahtumien jälkeen. Ainut vain, että en jostain syystä voi sietää Helantoa. Heh. Yritin miettiä, mikä olisi syynä, mutta en millään keksinyt. Hän on tarinan kannalta oleellinen ja hyvin rakennettu hahmo, joten ehkä tietämättäni yhdistän hänet johonkin oman elämäni tuttavuuteen, jonka kanssa en ole tullut toimeen. Koska hahmonahan Laurassa ei ole vikaa (tai tietenkin on, koska muuten hän olisi lattea hahmo, mutta ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan), eikä hänen toimissaan ole mitään erikseen ärsyttäväksi leimattavaa piirrettä. Tämähän se onkin hauska kirjoissa, kun monet eri asiat voivat aiheuttaa tuntemuksia ja herättää ajattelemaan. Vaikka ei sitten aina tietäisi, että mistä nämä ajatukset kumpuavat.
Kokonaisuudessaan Hirvikaava on kiinnostava jatko-osa, jonka loppupuoli ehdottomasti tasapainottaa alkupuolen puutteita. Huumoria ja laskentakaavoja on nyt vähemmän, ja se vähän harmitti. Koska Tuomaisen huumori on täydellisen nerokasta, kuivaa ja mustaa, ja juuri sellainen uppoaa minuun kuin no, jäniksenkorva kalloon.
Olisin myös toivonut, että Henri olisi vielä enemmän omilla toimillaan jo alusta asti aiheuttanut konflikteja eri tilanteissa, kun nyt vastuu on siirretty menneisyydestä palanneelle miehelle. Ja tosiaan tuohon menneisyyden miehen liittyen. Pieni spoileri! Ihmettelin vähän, miten helposti kyseinen henkilö pystyi mukautumaan seikkailupuiston hahmojen elämiin. Kukaan ei oikein tuntunut kyseenalaistavan henkilön tuloa ja läsnäoloa. Ottaen huomioon, mikä hänen taustansa oli. Vastaavassa tilanteessa olisin itse kyllä vaatinut vähän enemmän selityksiä, byrokratiaa ja salailua.
Omaan makuuni Jäniskerroin oli parempi aiemmin mainituista syistä. Hirvikaava on toki toimiva, hauska ja hyvä romaani, mutta ei aivan täyttänyt niitä odotuksia, jotka Jäniskerroin synnytti.
Mielestäni Hirvikaavaa ei voi -tai no, kannata- lukea ilman, että on lukenut ykkösosan. Tietyt henkilösuhteet ja tapahtumat vaativat taustojen tuntemisen. Sarjaanhan on ilmestynyt myös kolmas osa Majavateoria, joka onkin lukulistalla seuraavaksi.
Kirjailija: Antti Tuomainen
Kirja: Hirvikaava
Kustantaja: Otava
Sivuja: 303
Vuosi: 2021
