Kirja kertoo Thorkild Askesta, entisestä poliisista, joka joutui vankilaan taposta ja on nyt saanut kakkunsa lusittua. Rappioituneelle miehelle tarjotaan erikoista tehtävää, jossa hänen tulee selvittää, onko kadonneeksi ilmoitettu Rasmus todella kadonnut.
Paikan päällä syrjäisessä Pohjois-Norjan kylässä Thorkild saa apua paikallisilta, vaikka kukaan ei usko, että tapauksessa olisi mitään ratkottavaa. Eihän ole lainkaan kummallista, että joku hukkuu sukellus- tai veneretkillä myrkytuulien riepottaessa laitureita ja meren pauhatessa uhkaavana.
Thorkildin etsiväpuoli ei voi antaa asian olla, joten hän tutustuu majakkasaareen, jossa nuorukainen on viimeeksi nähty. Myrskyisät laineet viskaavat rantaan ruumiin, mutta se ei olekaan Rasmuksen.
Tarina alkaa siitä, kun päähenkilö roikkuu suihkuhuoneessa narun päässä ja laskee minuutteja. Aloitus oli koukuttava ja herätti heti kysymyksiä, joihin halusin saada vastauksia.
"Vankilasuihkut ryöpyttävät vettä naamalleni, ja seinäkellon musta viisari liikahtaa pykälän eteenpäin. Kymmenen yli viisi."
Meren aaveet
Hyvästä alusta huolimatta lukeminen takkuili, joten laitoin kirjan syrjään ja päätin yrittää myöhemmin uudestaan. Ajattelin, että jos toisella yrittämällä tarina ei vie mukanaan, annan olla. Jälleen sain huomata, miten oma fiilis vaikuttaa lukukokemukseen, sillä luin lopulta kirjan vajaassa kolmessa päivässä.
Bakkeid kirjoittaa sujuvasti, ja erityisesti pidin hänen tavastaan kuvailla luontoa ja myrskyä. Olin Thorkildin varjona majakkasaaren liukkailla kallioilla, kun aallot näyttivät voimansa ja tuuli tarttui avoimiin oviin. Pystyin maistamaan merestä huokuvan suolan ja kuulemaan natisevat saranat.
Rappiolla olevia etsiviä ja poliiseja on nähty dekkareissa useampia, mutta Bakkeid onnistui luomaan Thorkildistä kiinnostavan hahmon eikä tämä tuntunut aiempien riippuvaisuuksista kärsivien päähenkilöpoliisien kopiolta.
Thorkildin menneisyyden virhearvioinnit ovat uskottavia, vaikka salamarakastuminen erääseen naiseen jäi harmittavan pinnalliseksi. Tosin ehkä Thorkild on sellainen hahmo, joka tuntee ihastuksen tunteita satunnaisten kohtaamisten perusteella ja kuvittelee olevansa rakastuneempi kuin oikeasti on. Hän on ailahtelevainen persoona eikä lääkkeiden popsiminen asiaa juuri tasoittanut.
Jo ensimmäisten sivujen aikana lukijalle muodostuu selkeä kuva Thorkildin hahmosta, joka ei ole yksiselitteisen lattea vaan ihmismäisellä tavalla epälooginenkin. Ja vääriä valintoja tehneet poliisit ovat usein hyvin mielenkiintoisia. Thorkild ei ole mukava kiiltokuvapoika, mutta pohjimmiltaan hänkin haluaa onnistua tai ainakin saada omat pakkomielteensä pois vaivaavasta, joten kirjan hahmona hän on sellainen, jonka mukana haluaa kulkea.
Kärryillä pysymistä sekoitti se, että tarinassa esiintyi useampia A:lla alkavia nimiä, ja lisäksi Thorkildin sukunimi on Aske, jolla häntä myös välillä kutsuttiin. A-nimien käytölle ei annettu mitään erityistä syytä, joten tässä kohtaa olisin itse valinnut helpommin toisistaan erotettavia nimiä.
Meren aaveet on jännittävä kirja, jossa Norja näyttäytyy mitä parhaimpana paikkana murhille ja kauhun kylvämiselle. Norjalaisissa dekkareissa on mielestäni erilaista kylmyyttä ja viiltävämpiä murhia kuin vaikkapa ruotsalaisissa. Johtuuko se sitten kirjoitustyylistä vai maisemista, mutta vuonomaan etsivätkin tuntuvat suoraviivaisemmilta ja kovapintaisimmilta kuin rajanaapurinsa edustajat.
Bakkeid vie tekstiä eteenpäin sujuvasti ja luo onnistuneita hahmoja, jotka antavat oman panoksensa tarinalle. Erityisesti pidin Thorkildin ja terapeutti-Ulfin suhteesta, ja heidän karskista tavastaan kommunikoida.
Dekkareita ilmestyy tiuhaan ja vastaan on tullut paljon huteja, mutta tämän kirjan pohjalta Bakkeid asettuu siihen koukuttavampaan lokeroon. Seuraavaksi täytyy ottaa lukuun vuoden 2020 kirja Paratiisin kutsu, joka kertoo Thorkildin seuraavista haasteista. Jännittävää nähdä, millaisia arvoituksia siinä ratkotaan.
KIRJAN TIEDOT
Kirjailija: Heine Bakkeid
Kirja: Meren aaveet (Jeg skal savne deg i morgen)
Kustantaja: Into
Sivuja: 335
Vuosi: 2019 (alkuperäisteos 2016)
