Ensimmäiset tarinani

Mikä oli ensimmäinen tarinani eli miten satujen sepittäminen alkoi?

Perheeni aikuiset kirjoittivat saneluni pohjalta kolme tarinaani pieneen vihkoon, ennen kuin opin kirjoittamaan.
Ne, jotka itse edelleen muistan, kirjattiin ylös, kun olin 4- tai 5-vuotias.
 
Ensimmäinen kertoi perheemme koirasta, joka ihastui naapurin cockerspanieliin. Oikeassa elämässä koirat olivat lenkkikamuja, mutta eivät muutoin erityisen kiinnostuneita toisistaan.
 
Toisessa tarinassa sirkusleijonat saavat tarpeekseen ja karkaavat yön pimeydessä saaden kannoilleen hirmuisen ilkeät poliisit. Muistaakseni tarina päättyi siihen, että leijonat uhkasivat syödä poliisit, jos yrittävät viedä ne takaisin sirkukseen.
 
Kolmas tarina kertoi lohikäärmeperheen arjesta, mutta jo alusta asti inhosin tarinan ideaa ja omaa näkemystäni, joten myöhemmin kumitin hengentuotokseni vihkosta pois. Itsekritiikki on ollut vahva jo alle kouluikäisenä. 
 
Satuja on ollut enemmänkin, mutta lapsuusajan tekeleet ovat valitettavasti päässeet unohtumaan.

Outo mies

Outo mies oli ensimmäinen tarina, jonka kirjoitin itse käsin. Vuoden 1996 tarinassa ideana oli, että päähenkilöni jäi yksin kotiin, koska vanhemmat lähtivät ulkomaille. Seurakseen 18-vuotias Vera Laine soitti ystävänsä Sani Järvisen. Jotta Vera ja Sani eivät olisi joutuneet olemaan ihan yksin, asuntoon astelivat myös Alex, Maki ja XL5:n pojat. 

Poppoo oli vasta asettumassa taloksi, kun ovikello soi. Outo mies pyysi ensin päähenkilöäni mukanaan pimeään kellariin ja toisen kieltävän vastauksen jälkeen kävi tämän kurkkuun kiinni, mutta onneksi talon miehet tulivat avuksi. Asia ei kuitenkaan yhdestä kerrasta ollut selvä vaan mies pyöri varjoissa vielä pitkään.

En ole lukenut tarinaa kokonaan pitkään aikaan, ja täytyy sanoa, että vähän yllätyin, että 10-vuotiaana olin kirjoittanut oudon miehen tekevän rajumpaa väkivaltaa naiskaksikkoani kohtaan ja sen jälkeen heittävän nämä läheiselle toimistorakennukselle. Aika pian tämän kohtauksen jälkeen tarina päättyy. Kenties huomasin kirjoittaneeni itseni umpikujaan tai into vain lopahti. Hauskana mysteerinä alkanut tarina päättyikin näin vanhemman minäni mielestä vähän turhan synkästi. Vaikka no, ainoat “satumaiset” tekstit taisivat syntyä koulun ainetunneilla, ja vapaa-ajan teksteissä päähenkilöni seikkailivat lähes poikkeuksetta aikuisten maailmassa, jossa oli rosvoja, poliiseja, väkivaltaa ja valehtelua. 

En osaa sanoa, oliko tarinan taustalla kenties pelkotilan tai vastaavan käsittelyä, koska tarkempia muistikuvia kirjoitusprosessista ei ole. Ehkä jokin huolta aiheuttanut uutinen on tavoittanut korvani, ja olen uloskirjoittanut epämiellyttävät tunteet fiktiivisen tarinan hahmojen avulla.

ensimmainentarina_outomies_kirjoittajajenni

Mitään hienoja virkkeitä ei tuosta tarinasta oikein ole irrottaa, mutta panenpa tähän loppuun silti pienen näytteen tekstistä. En korjaa virheitä vaan kirjoitan sen tähän samoin kuin olen sen 10-vuotiaana kirjoittanut. Ja tosiaan tekstin alussa päähenkilö oli Vera, sitten se jossain vaiheessa vain vaihtui Jessicaksi. 

“Alex vei mut helikopteriin ja sanoi kuskille: Vie meidät kotiosoitteeseen.
Kuski sanoi: Selvä kapu.
Alex sanoi: En ole sulle kapu vaan poliisipäällikkö tai pomo.
Kuski sanoi: Selvä pomo.
Alex hymyili ja kääntyi minuun päin. Menimme toiselle puolelle. 
Alex sanoi: Istu.
Minä istuin ja kysyin: Mitä nyt?
Tuli hetken hiljaistuus ja Alex sanoi: Jessica…Hmm annan sulle miettimisaikaa tähän kysymykseen jos haluat. Tämä saattaa tulla äkkiä mutta…Kysymys kuuluu: Jessica…Tuletko minun vaimokseni?
Olin poissa tolaltani. Katsoin Alexia silmiin. Näin, että hän oli tosissaan. Mietin minkä jaksoin ja tulin mielestäni järkevään päätökseen, joten sanoin Alexille joka näytti odottavan vastaustani enemmän kuin mitään muuta: No hmm…Alex, mehän ollaan jo naimisissa. 
Alex pomppasi ylös ja sanoi: Ai niin, onpas mulla hyvä muisti. Haha!” 

Kommentoi