Helsinki-tarinan kuulumisia
Tällä hetkellä minulla on eri tavalla kesken kolme tarinaa. Pisimmällä on Helsinki-työnimellä kulkeva tarina. Kirjoitin siihen ensimmäisen version vuoden 2023 NaNoWriMossa. Vähän sitä silloin tällöin editoinkin, mutta kesällä 2024 luin sen ajatuksella läpi. Huomasin, että se ei oikein toiminut ja siitä puuttui jopa kirjoittamisesta fiilis. Pohdin, että pitäisikö heittää tarina kokonaan pois vai kenties antaa sen vielä muhia, jos joskus haluaisin siihen palata. Kun sitä aktiivisesti muutamia päiviä mietin, tajusin, että perusidea on niin hyvä, että sivuun siirtäminen ei kannata.
Aloin tarkastella tarinan eri osia tarkemmin ja pallottelin mahdollisia muutoskohteita. Asteittain tein muutoksia. Ensimmäisenä poistin yliluonnollisuuden (aaveet). Vaikka olin rakentanut juonen paljolti juuri yliluonnollisuuden varaan, se ei enää tuntunut oikealta valinnalta tarinan kannalta. Ja kuten aina NaNo-kirjoituksissa, olin Helsinginkin kohdalla kirjoittanut melko naurettavia kohtauksia ja vienyt tarinaa siten suuntaan, joka tuntui väärällä tavalla absurdilta.
Aaveiden poistamisen jälkeen tuntui edelleen siltä, että homma ei toimi vieläkään. En pitänyt päähenkilön ja hänen aisaparinsa kemiasta, enkä siitä, että aisapari oli oikeastaan mielenkiintoisempi kuin päähenkilö itse. En siis pitänyt päähenkilön persoonasta, sillä hän oli vain passiivinen ja liian moneen asiaan negatiivisesti suhtautuva tyyppi, joka korosti tarpeettomasti omaa tapaansa toimia ”aina” moraalisesti oikein. Joten tein niin, että painoin delete-nappulaa melkein kaikkien hahmojen kohdalla ja aloitin puhtaalta pöydältä. Muutin aiemman aisaparin teot ja moraalit uudelle päähenkilölleni ja vaihdoin myös perhesuhteetkin käytännössä kokonaan. Tein siis liian hyvästä päähenkilöstä moraalisesti kyseenalaisen tyypin, jonka mielestä tarkoitus pyhittää keinot.
Samaan aikaan täydensin menneisyyden hahmoa (joka siis oli ainut, joka säilyi lähes alkuperäisessä muodossa) ja tapahtumia, jotka toimivat taustatarinana sille, missä tilanteessa päähenkilön ajassa ollaan. Kävikin niin, että kyseisen hahmon tarinasta tuli niin kiinnostava ja yksityiskohtainen, että alkoi tuntua väärältä jättää se taustalle niin, että ripottelisin vain jotain tietoja siellä ja täällä nykyhetken kerronnan joukkoon.
Olen aina ajatellut, että en lähde koskaan kirjoittamaan kahdesta näkökulmasta saati kahdessa aikatasossa, koska tykkään yhdestä näkökulmasta ja reaaliajasta. Mutta mutta. Mitä enemmän asiaa pyörittelin, sitä varmemmin tajusin, että ei ole muita mahdollisuuksia kuin ottaa Helsinkiin kaksi näkökulmaa ja aikatasoa. En vain voinut jättää menneisyyden hahmoa sivuun.
Kun näiden päätösten pohjalta aloin tehdä suunnitelmia lukuihin ja kohtauksiin, tiesin välittömästi, että nyt tarina alkaa muotoutua sellaiseksi kuin sen pitää ollakin. Nyt pääsin kiinni kirjoittamisen fiilikseen, jossa tarinan parissa viettää mielellään aikaa ja odottaa hetkeä, kun on aikaa kirjoittaa.
Liuskoja on tällä hetkellä 75 ja toivon, että saisin viimeistään kesän aikana kokonaisuuden valmiiksi, jotta voin aloittaa tarkemman editoimisen. Kutsun mielelläni tarinaa ”monigenreksi”, koska en oikein osaa sijoittaa sitä yhteen lokeroon. Siinä on vähän historiaa ja jonkin verran vaikutteita poliittisista tapahtumista, vaikka ei ole historiallinen saati mitenkään poliittinen tarina. Siinä on myös vaikutteita dekkareista, mutta ei ole dekkarikaan. Ohuesti siinä on myös spefin tyylisiä juttuja, mutta no, ei osu kunnolla siihenkään lokeroon.
Haaksirikko- ja Porvoo- tarinoiden kuulumisia
Toiseksi pisimmällä on Haaksirikko-työniminen tarina, joka nimensä mukaisesti kertoo haaksirikosta. Kirjoitin siitä jo aiemmin tarkemmin, koska ajattelin sen olevan seuraava loppuun asti työstettävä projekti. Ennen ennen kuin Helsinki vei mukanaan.
Haaksirikossa on tällä hetkellä 68 liuskaa. Sitä tuossa taannoin miettiessä tajusin, että siihen tarvitsee jotain lisää, että se olisi muutakin kuin perinteinen selviytymistarina. Ei niissäkään siis mitään vikaa ole, mutta tuntuu, että haluan itse kirjoittaa jotain, jossa on jotain muutakin. Taustatarinassa toki on muutamia hyviä koukkuja, mutta koen ainakin nyt, että ne eivät ihan riitä omaa tarvettani täyttämään.
Porvoo on kaikista eniten kesken, sillä siinä on vain kuusi liuskaa ja nekin ovat lähinnä kokeiluliuskoja alkutunnelman luomiseen. Porvoo on siis ensimmäinen kunnollinen jännäritarina, tai siis yritelmä luoda kiinnostava jännäri. Olen toki erilaisia mysteereitä ja ”dekkareita” teininä kirjoittanut, mutta nyt haluaisin ajatuksella koettaa luoda psykologisen jännärin. En tässä vaiheessa sano sitä kauhuksi, sillä kauhu tuntuu genrenä liian suurelta tavoitteelta.
Porvooseen keksin tällä viikolla päähenkilölle paremman taustatarinan ja sain uusia ideoita myös pahiksen tarinaan. Siinä mielessä visiosta ja suunnitelmista on hyvä fiilikset, mutta nähtäväksi jää kykenenkö toteuttamaan suunnitelmat.
Palatsitarinan kuulumisia
Palatsitarina on ensimmäinen pitkä kässärini, jonka sain puolitoista vuotta sitten valmiiksi. Olen pohtinut erilaisia mahdollisuuksia, mitä sen kanssa tekisin. Aluksi ajattelin julkaista sen Amazonin kautta ja vaikka se melko helppoa onkin, en vain koe tällä hetkellä mielekkääksi lähteä minkäänlaiseen ulkopuolista sivustoa tai palvelua tarvitsevaan julkaisusäätöön. Joten olen periaatteessa kahden tai kolmen vaihtoehdon välillä.
Yksi olisi jättää tarina kokonaan julkaisematta, mutta toisaalta en haluaisi, että kaikki se vaiva jäisi vain pöytälaatikkoon. Vaikka tarinassa on puutteita ja vikoja, ja vaikka sitä ei julkaisusta huolimatta kukaan lukisi, haluaisin silti antaa sille pienen mahdollisuuden tulla nähdyksi. Siitä päästään toiseen vaihtoehtoon, joka voisi olla todennäköisin. Julkaisisin siis tarinan pdf-tiedostona täällä sivuillani, jolloin kuka tahansa halukas sen voisi ladata ja lukaista. Kolmas vaihtoehto olisi julkaista luku kerrallaan blogitekstinä tai sivuna, mutta en oikein usko, että tuo olisi mielekästä lukijalle saati minulle. Varsinkin, kun en tosiaan halua mitään ylimääräistä säätöä.
Muutaman viikon ajattelin tässä vielä mietiskellä ja kerätä rohkeutta päätöksen tekemiseen. Se on jännä, että vähän vasemmalla kädellä tehdyt tajunnanvirtatarinat voi julkaista tuosta vain, eikä sisäinen kriitikko sano mitään. Mutta autas, kun on kyseessä tarina, johon on panostanut oikeasti, niin kynnys on yllättävän iso.
Kenties se johtuu siitä, että jos sen joku lukisi, niin miettisin, että ajatteleekohan lukija nyt, että miten näin huonoon tekstiin on saanut kulumaan niin paljon aikaa. Vaikka periaatteessa minua ei enää (juurikaan) kiinnosta, mitä mieltä joku on jostain tarinastani, niin silti samaan aikaan vähän kiinnostaa. Ja realistisesti ajateltuna ei tarinaa varmasti kovinkaan moni viitsi lukea, koska se olisi ”vain” ilmainen pdf-julkaisu, eikä esim. painettu omakustanne tai äänikirja. Niin eipä siitä palautettakaan tulisi, joten siinä mielessä vielä vähemmän on tarpeen ajatella, että mitä joku tarinasta ajattelee. Mutta tarina on niin kauan ollut vain minun, että ehkä nämä ajatukset syntyvät siitäkin, että joutuu ylipäätään kuvittelemaan, millaista olisi vihdoin päästää siitä irti.
Tässä vielä jonkin aikaa vetkuttelen päätöksen tekemistä, mutta päivittelen Palatsitarinan sekä muiden kuulumisia taas, kun päivitettävää on.
