Miksi kirjoittaminen kannattaa?

Tällä kertaa nostan esille oman näkemykseni siitä, miksi kirjoittaminen kannattaa ja miksi itse kirjoitan. Jälkimmäiseen voisin lyhyesti sanoa, että en osaa olla kirjoittamatta, mutta liittyy siihen paljon muutakin.

kaksi kynää vihkojen päällä

Kirjoittaminen on helppoa ja kivaa

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä: kirjoittaminen on kivaa. Sen voi tehdä täysin omilla ehdoillaan, omalla ajallaan ja aiheet ovat rajattomia. Kirjoittaa voi omasta elämästään tai keksiä täysin kuvitteellisen maailman, jolla ei tarvitse olla todellisuuden kanssa mitään tekemistä. 

Kirjoittaminen ei vaadi juurikaan teknistä osaamista, sillä perustekstinkäsittelyohjelman käytön oppii nopeasti. Eikä kukaan estä käyttämästä kynää ja paperia, jos se tuntuu omimmalta. Kirjoitan itsekin tajunnanvirta-ajatuksia tai muita lyhyempiä tekstejä erilliseen kirjoitusvihkoon, koska on hauskaa vaihtelua käyttää ns. vanhanaikaisiakin metodeja välillä. Jos kirjoittaa käsin, se parantaa käsialaa ja useiden tutkimusten mukaan käsinkirjoittamalla esimerkiksi opiskeltavasta aineistosta tehdyt muistiinpanot jäävät paremmin mieleen, koska aivot joutuu tiivistämään tietoa ja poimimaan oleellisimmat, kun taas leikkaa-liimaa-toiminnossa aivot pääsevät vähemmällä. Koneella kirjoittaminen on toki nopeampaa, koska motoriset toiminnot ovat käsinkirjoittamista helpompia, mutta välillä on kuitenkin ihan hyvä haastaa aivoja, koska ne juuri ovat kirjoittajan tärkein työkalu. 

Kirjoittamalla voi ilmaista itseään ja tehdä sen omilla ehdoillaan

Kirjoittamalla voi ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Mahdollisuuksia on lukemattomia: voi kirjoittaa novelleja, proosaa, runoja, ajatelmia, tajunnanvirtaa tai vain ranskalaisia viivoja. Itsestään ja kokemuksistaan voi paljastaa juuri niin paljon kuin haluaa, joko suoraan tai metaforia käyttämällä. Minä käytän aina jokin verran totuutta fiktion seassa, mutta jätän kertomatta, missä menee totuuden ja keksityn raja. 

Omaan ilmaisuvapauteen liittyen: kirjoittaja voi kirjoittaa vapaasti juuri senhetkisellä kirjoitustaidollaan. Jos tekstiä ei ole tarkoitus julkaista, ei tarvitse välittää oikeakielisyydestä, kun taas blogin tekstien olisi hyvä olla lukijaystävällisiä. Siitä päästään siihen, että oman blogin perustaminen on todella helppoa, ja ilmaisia vaihtoehtoja on mukavasti tarjolla. Blogiin voi kirjoittaa (halutessaan nimimerkillä) juuri sellaisia runoja, novelleja tai mielipidetekstejä kuin itse haluaa. Itse olen blogannut jo Outlook Messengerin eli Mesen Space-blogialustan lanseeraamisesta lähtien, koska kuten todettua: minun on vain pakko kirjoittaa.

Olen valinnut julkisen blogin siksi, koska toivon, että ehkä joku jossain lukisi tekstin tai pari. Blogin hyvä puoli on myös se, että jos lukija tykästyy kirjoituksiin, voi hän halutessaan lukea useampia, mutta jatkaa eteenpäin, jos kirjoittajan tyyli ei nappaa.

Oman kokemukseni mukaan kirjoittaminen myös lisää kiinnostusta omaan äidinkieleen ja sitä kautta haluun oppia sitä paremmin. Sitä seuraava dominonappula on kasvava lukuinto, ja lukeminen puolestaan laajentaa sanavarastoa sekä kehittää empatiakykyä ja yleissivistystä. 

Empatikyvystä päästään yleisesti tunteisiin ja niiden käsittelyyn. Kirjoittamisen avulla voi kirjoittaa ulos ne tunteet, joista ei ehkä osaisi ääneen puhua. Runojen ja metaforien avulla vaikkapa surun käsitteleminen voi helpottua, ja jos runot ovat julkisesti luettavissa, on mahdollista saada vertaistukea tai toisaalta joku voi sanoa, että juuri näin hänkin tuntee, mutta ei vain osaa kuvailla asiaa. Näin ollen kirjoittaja voi tarjota muillekin apua erilaisten tilanteiden ja tunteiden käsittelyyn. 

Päiväkirjoja, blogitekstejä, kakkureseptejä, runoja... ja tietenkin kässäreitä

Haluaisitko kirjoittaa, mutta ideoita ei synny? Kaikista helpointa ja yksinkertaisinta on kirjoittaa omasta elämästä. Siitä, mitä näet ulkona: miten kevät puhkeaa kukkaan, miten ratikat ajavat kaupungin kaduilla. Voit kirjoittaa ensisuudelman muistosta tai vaikka kakkureseptin. Koska sinä juuri olet kirjoittaja, sinä valitset aiheen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan päiväkirja tarjoaa hyvän alustan: se on yksityinen, sinne voi kirjoittaa mitä ja milloin haluaa. Minä sain lahjaksi päiväkirjan ollessani 7- tai 8-vuotias, ja siihen kirjoitin kenen kanssa leikin ja milloin olin kipeä. Sitä kautta harjoittelin ilmaisua, koska kynnys oli pieni ja siten saatoin siirtää näitä tunteita tarinoideni hahmoille.

Päiväkirjasta voi siirtyä blogiin tai Insta-teksteihin, ja niiden kautta esimerkiksi romaanin tai runokirjan työstämiseen. Kirjan kirjoittaminen opettaa kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Eheä ja selkeä kokonaisuus ei synny helpolla, eikä sitä kukaan muu kirjoita puolestasi. Jos haluaa saada jotain valmiiksi ja kenties julkaistua, on vain istuttava koneen eteen ja tehtävä vaadittava työ ja vähän ylimääräistäkin. Vaikka kirjoittaminen voi olla ja onkin yksinäistä puuhaa, on somessa mahtava kirjoitusyhteistö, jolta voi kysyä apua, fiilistellä kustannussopparia ja löytää ympärilleen samanhenkisiä ja toisiaan tukevia kirjoittajia. Facebookissa esim. Kirjailijanloput, Instagramissa avainsanat kirjoittaja, kirjoittajagram ja kirjoittaminen tarjoavat ensikosketuksen yhteisöön.

Tarinat ovat aina kiinnostaneet ihmisiä, joten julkaisualustasta riippumatta löytyy varmasti ainakin se yksi ihminen, joka samaistuu ja tykkää juuri sinun teksteistäsi. Vähintään ystävä tai sukulainen säälistä.

Kommentoi