Oheisen tekstinpätkän kirjoitin taannoin aamusivuina, ja nyt muutamilla muokkauksilla tein siitä julkaisukelpoisen. En muokannut kuitenkaan isommin, koska halusin säilyttää tekstissä tietynlaisen virtaavien ajatusten fiiliksen.
Kymmenen vuotta. Kymmenen nautinnollisen pitkää vuotta olin saanut olla rauhassa. Elää kuten halusin. Saatoin tehdä mitä vain joutumatta vastuuseen. En näkynyt valvontakameroissa, sormenjälkeni eivät tarttuneet pintoihin, eikä DNA:ni ollut jäljitettävissä minuun.
Olin luvannut toimittaa Tohtorin pyytämän sielut ja ruumiit hänelle kyselemättä. Vastineeksi sain huolettoman ja vastuuttoman elämän. Hän tarvitsi sielunsa, jotka minä hänelle toimitin. En kysynyt mihin tai miksi, en halunnut tietää. Sain kerran viikossa viestin, jossa oli tarkemmat tiedot tulevasta uhrista. Ja hoidin homman. Sain itse valita tekotavan, mutta ohjeet määrittelivät, mitkä osat ruumiista piti pysyä ehjänä tai jos verta ei saanut vuodattaa.
Olin vuosien aikana oppinut taitavaksi murhaajaksi. Olin jopa saanut nautintoa siitä, kun olin oppinut lavastamaan inhoamiani ihmisiä syyllisiksi. Muutamat vanhat koulukiusaajat ja yli-innokkaat baarituttavuudet olivat totisesti saaneet palkkansa.
En aina murhannut, se riippui tilauksesta. Joskus olin repinyt vain sormen irti, joskus leikannut tukan pois. Teosta riippuen olin joko lavastanut syyllisen tai jättänyt poliisit raapimaan päitään, kun he yrittivät ratkaista, mikä tai kuka oli asialla.
Niinpä lehdissä puhuttiin useammasta mystisestä sarjamurhaajasta, joilla ei ollutkaan vain yhtä tapaa toimia. Osa oli sitä mieltä, että murhat olivat yhden tekijän satunnaisesti valitsemia, mutta poliisi ei suostunut uskomaan, että joku olisi vain äkkiseltään alkanut harrastaa murhaamista. Siitä olin saanut idean. Miten hauskaa olisikaan, jos ihmiset todella harrastaisivat murhaamista. Olihan porukkaa ihan riittävästi siihen harrastukseen. Kymmenen miljardia.
En vain ikinä päässyt jalostamaan ideaani käytäntöön asti. Sillä viimeisin saamani tekstiviesti kertoi, että Tohtori oli jäänyt kiinni. Että häntä tutkittiin Osaston toimesta. Osastolaiset eivät olleet tavallisia yksinkertaisia poliiseja tai tutkijoita, jotka eivät nähneet meitä, eivät tienneet salaisia majojamme. Ehei, osastolaiset olivat aivan eri kaliiberia. Kätyrini mukaan, joka pyynnöstäni vahti selustaani, Tohtorin merenalaiset kollegat olivat kertoneet osastolaisille ruumiiden olevan tilattuja murhia, ei haudasta kaivettuja muuten vain kuolleita. Ja ennen pitkää osastolaiset löytäisivät murhaajankin, minut. Eivätkä he tarvinneet sormenjälkeäni tai DNA:tani saadakseen minut satimeen.
Pirullista. Minun oli kadottava, mutta miten paeta sellaisia, jotka eivät toimineet tai ajatelleet kuten tavalliset ihmiset?
