5.12.2024
Musiikkivuoden yhteenveto 2024 (Spotify ja Last.fm)

Musiikkivuosi on taas takana, joten on aika ruotia sitä tarkemmin Last.fm:n tilastojen ja Spotify Wrappedin avulla. Koska Spotify lopettaa tilastojen tallentamisen hieman etukäteen, jotta vuosipaketti on valmis joulukuun alussa, niin eroa väistämättä on Last.fm:n tilastoihin jonkin verran. Teen tänäkin vuonna niin, että otan Wrapped-päivänä myös tiedot Last.fm:stä, ja noihin erillisiin kuuntelutilastoihin sitten vuoden lopussa. Aiempien vuosien raportteja voit käydä lukemassa Musiikkinurkan kuuntelutilastoista.
Vuonna 2024 kuuntelin musiikkia 25 383 minuuttia eli noin 423 tuntia, mikä on merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna, jolloin tunteja kertyi noin 656. Olen ollut tänä vuonna opiskelujen puitteissa vähemmän kotityöpisteen ääressä, joten siinä lienee syyy, miksi kuunteluaika on pienentynyt.
Eri artisteja tuohon tuntimäärään sopi 1 245, joka sekin on reilu 200 vähemmän kuin viime vuonna. Eri biisejä kertyi 3 388 (vuonna 2023 luku oli 4 114) kappaletta, ja genrejä ei tämän vuoden Spotify Wrappedistä löytynytkään.
Kuunnelluimmat artistit v. 2024
Spotify
- Nightwish
- ABBA
- Aikakone
- Taylor Swift
- Leevi and the Leavings
Last.fm
- Nightwish
- ABBA
- Leevi and the Leavings
- Taylor Swift
- Aikakone
- Juanes
- Shaggy
- PMMP
- Backstreet Boys
- Erin
Sen jälkeen, kun Rammsteinin biisit tulivat Spotifyhin, on bändi ollut aina viiden kuunnelluimman joukossa, joten tänä vuonna on tosiaan tapahtunut yksi iso muutos tilastoihin. En ole tehnyt mitenkään tietoista päätöstä kuunnella yhtyettä vähemmän, se on vain tapahtunut. Jännää kyllä sikäli, että en uskonut näin koskaan käyvän.
Paljon vanhoja tuttuja listalta tietenkin löytyy, ja Rammstein-yllärin lisäksi yllätti Taylor Swiftin nouseminen viiden kärkeen. Viime vuoden puolella somessa tosiaan tuli paljon vastaan kiertuevideoita ja silloin aloin mielenkiinnosta tarkemmin kuunnella Taylorin biisejä. Nähtävästi mielenkiinto on jatkunut toisenkin vuoden, koska Taylorin biisejä päätyi taas useampi myös biisilistan kärkeen.
Kuuntelen edelleen hyvin rajattua määrää Swiftin biiseistä, vaikka tänä vuonna olenkin yrittänyt kuunnella laajemmin muitakin kuin vanhoja tuttuja. Edelleen olen sitä mieltä, että biisit ovat siinä mielessä toimivia, että ne ovat radioystävällisiä, sanoituksissa on kiinnostavia juttuja ja Taylorilla on miellyttävä ääni. En silti saa biiseistä samanlaisia säväreitä kuin vaikkapa Christina Aguileran tai Agnetha Fältskogin kappaleista. Joten ehkä sanoisin, että tällä hetkellä Taylorin biisit toimivat parhaimmillaan taustalla eri tilanteissa. Ja toki niiden mukana on hauskaa laulaa.
Aina myös suosikkiartistien uudet albumijulkaisut näkyvät kuuntelutilastoissa, kuten nytkin Nightwishin tapauksessa. Spotifyn mukaan kuuntelin yhtyettä 1 997 minuuttia eli noin 33 tuntia.
Viime vuonna palailin Backstreet Boysin pariin, ja paluufiilistely on jatkunut tasaisesti tänäkin vuonna. PMMP:n mukanaolo selittyy tietenkin paluukeikoilla, ja Shaggy niin ikään on yksi kestosuosikkejani, mutta ei vain aiemmin ole ihan yltänyt kärkipaikoille. Ihan hauskaa kyllä, että välillä tulee kuunneltua vähän eri tavalla, ettei vuodesta toiseen ole samat artistit samassa järjestyksessä.
Kuunnelluimmat biisit v. 2024
Spotify
- Taylor Swift: Look What You Made Me Do
- Taylor Swift: You Need to Calm Down
- Aikakone: Lupaan
- The HU: Wolf Totem
- Taylor Swift: Vigilante Shit
Last.fm
- Taylor Swift: Look What You Made Me Do
- Taylor Swift: You Need to Calm Down
- Aikakone: Lupaan
- Juanes: La camisa negra
- Taylor Swift: Vigilante Shit
- The HU: Wolf Totem
- Bon Jovi: You Give Love a Bad Name
- Will.i.am: Big and Chunky
- Queen: Don’t Stop Me Now
- Taylor Swift: Karma
Taylor Swiftiä tosiaan löytyy kuunnelluimmista biiseistä ihan kiitettäväksi, ja pitkälti samat kappaleet kuin viimekin vuonna. The HU:n Wolf Totem tuli muistaakseni Youtubessa vastaan ensimmäisen kerran, ja on kyllä semmoinen kipale, joka tuntuu luissa, ytimissä ja sielussa asti. Monet muutkin biisit kuulostavat hyviltä, mutta eivät vielä ole kolahtaneet yhtä kovaa.
Kun tein listauksen Aikakoneen kaikkien biisien suosikkijärjestyksestä, niin sanoinkin, että Lupaan oli sellainen, joka kolahti kerrasta (ehkä jopa samalla tavalla kuin jotkut 90-luvun biisit aikoinaan). Ja enpä huijannut, koska biisi päätyi nyt sijalle kolme.
Will.i.am:in Big and Chunky on niin hauska ja fiilistä parantava biisi, että sitä on vain täytynyt luukuttaa urakalla.
Tällä kertaa on kieltämättä kiinnostavaa, että kymmenen kuunnelluimman joukossa ei ole Aikakonetta ja Juanesia lukuunottamatta sellaisten artistin biisejä, jotka ovat yleensä olleet kymmenen parhaan joukossa. Ei ABBAa, Leevejä, Rammsteinia, Nightwishiä, Christina Aguileraa tai Agnetha Fältskogia.
Last.fm:n kuunnelluimmat albumit v. 2024
- Nightwish: Yesterwynde
- London Music Works: Horizons – Iconic Film Sountracks
- Juanes: Mi sangre
- Taylor Swift: Lover
- Taylor Swift: Reputation
- Shaggy: Hot Shot 2020
- Taylor Swift: Midnights
- ABBA: Live at Wembley Arena
- Erin: Miljoona vastausta
- Leevi and the Leavings: Käärmenäyttely
Vähemmän yllättäen Nightwishin uutukainen on ykkösenä, mutta se, että elokuvamusiikkialbumi on yltänyt kakkossijalle, kieltämättä yllätti. Tosin se varmaan selittyy sillä, että usein kuuntelen instrumentaaliversioita kirjoittamisen taustalla, jotta en ajaudu laulamaan biisien mukana, jolloin luonnollisesti kirjoittamiseen keskittyminen herpaantuu.