7.7.2024

TOP 10 Suosikkibiisit | XL5

Kuuntelin XL5:sta aktiivisesti 90-luvulla ja kävin parilla keikallakin, ja nykyisinkin aina silloin tällöin palaan näiden biisien pariin. Erään kuuntelusession aikana koostin seuraavan listan kymmenestä suosikkibiisistäni. Toisaalta nostalgiansa ansiosta moni muu listan ulkopuolelle jäänyt olisi hyvin voinut olla mukanakin, mutta kuten aina, niin mennään tällä kertaa näillä valinnoilla.

10. Tuut mua vastaan

Hämäriä huoneita ja Peten ihku tulkinta, joka ei jätä kylmäksi ainakaan, jos on ysärin lapsena kuunnellut tätä korvat punaisena oikein kunnolla ymmärtämättä, mistä lauletaan. Heh.

9. Paljon kaunista sanomatta jää

XL5:n – tai XL3:n tässä tapauksessa –  paluulevyn yksi parhaimmista biiseistä, joka on myös koko yhtyeen tuotannon yksi kauneimmista. Todella upea teksti ja tulkinta.

8. Tää on mun kotini

Toinen ”äksälläreiden” biisi, joka saa pysähtymään ja kuuntelemaan hiljaa keskittyen. Vaikka bändi onkin kuuluisampi menevimmistä ja tuhmemmista biiseistään, on joukossa silti näitä koskettavampiakin helmiä, jotka lämmittävät erityisellä tavalla sisintä.

7. Saat katsoo mut et koskee

Minulle oli aikoinaan tosi kova pala se, että Jami korvattiin Tontsalla. Vaikka tykästyin Saat katsoo mut et koskee -biisiin heti ekan kerran sen kuultuani, katosi osa hohdosta, kun tajusin, että siinä kuuluu Tontsan ääni liian selvästi. Sittemmin toki pääsin tuosta ”kriisistä” yli, ja biisi palasi sen ansaitsemalleen paikalle kestosuosikkieni joukkoon. Kunnon maailman poikabändien meininkiä tässä ehdottomasti on.

6. Kuivaa kyyneleet

Kuivaa kyyneleet kolahti aikoinaan niin kovaa, ettei siinä ole mitään järkeäkään. Kun leikimme lapsena barbeilla ja hevosilla, liittyi tämä biisi vahvasti niihin leikkeihin ja yksin jäämisen tunteisiin, joita leikkien kautta käsiteltiin. Toki lapsena tulkitsimme biisin omalla tavallamme ja sovelsimme sen sopimaan omille hahmoillemme, mutta haikeuden tunteet olivat aitoja. 

Upea biisi, joka monen muun XL5:n biisin tavoin vie aina sinne 90-luvulle ja hetkiin, kun asiat olivat tietyllä tavalla yksinkertaisempia.

5. Kahdestaan

Kun XL5:n Jäätä ja tulta -albumi julkaistiin, kaverini kertoi, että oli käynyt vanhempiensa kanssa sen jo ostamassa. En muista, oliko meillä silloin tiedossa julkaisupäivä vai löysikö kaveri kasetin säkällä. Joka tapauksessa kaverin ilmoituksen jälkeen pakkasin reppuni ja poljin järjettömässä helteessä reilun kolmen kilometrin matkan lähimpään levyjä myyvään kauppaan eli Leppävaaran Maxi-marketiin. Poljin aivan hikipäässä, koska ilmeisesti kai pelkäsin, että kasetit ehditään myydä loppuun tai sitten vain oli kiire päästä kuuntelemaan uutuutta. Sain kasetin ja poljin takaisin. Ja vitsit, mikä bängeri oli heti levyn alussa! Aina, kun kuulen Kahdestaan-biisin, muistan tuon polkupyörämatkan ja hikisen olotilan, ja sen onnellisuuden tunteen, kun käänsin kasettia ympäri uudestaan ja uudestaan.

4. Déjà vu

Pete oli aikoinaan minun suosikkini Jamin ohella, koska kaverini oli ehtinyt ”valita” Mican ensin. Ehkä osittain siitä syystä Peten soolot/lauluosuudet edelleen säväyttävät eri tavalla kuin Mican, vaikka molemmilla persoonallinen ja hieno ääni onkin. 

Déjà vu on hieno, svengaava ja tarttuva biisi, jota luukutettiin lukuisia kertoja ja joka mielestäni on hyvin ajanton kokonaisuus.

3. Muistan

Olin paikalla Puhdas elämä lapselle -konsertissa, jossa bändi esitti Muistan-kappaleen. Ja voi vitsit, miten hieno fiilis se oli. Paljoa en noista konserteista tietenkään muista, mutta monet fiilikset ovat kiinnittyneet niissä kuultuihin biiseihin. 

Muistan on mielettömän upea biisi edelleen ja tulee olemaan jatkossakin.

2. Uuden aamun

Kaverini ei koskaa tykännyt Uuden aamun -biisistä, mutta vaikka en kymppivuotiaana ymmärtänyt kunnolla, mistä biisin tarina kertoo, niin tykkäsin rytmistä ja Mican tulkinnasta. Myöhemmin, kun kieroutunut huumorintaju ja huonot jutut kehittyivät, tykkäsin biisistä vielä enemmän, koska se oli sopivan tuhma. Heh.

Vuosien jälkeenkin Uuden aamun on pakko valita suosikkibiisieni listalle, koska hei, come on, täähän on ihan pirun kova edelleen!

1. Kaunis peto

Tiedän, tiedän, että on laiskaa valita bändin ehkä suurin hitti ykköseksi, mutta Kaunis peto on minullakin se biisi, josta bändin diggailu lähti, joten pakkohan se oli ensimmäiseksi laittaa. 

Muistan vielä aikana ennen kuin minulla oli Pedon merkki -kasettia, kun bongailin epätoivoissani Kaunista petoa radiosta niin, että saisin sen nauhalle heti alusta. Jokin ilta sitten soitin ehkä radio Mafian toivetunnille ja pyysin biisiä. Puhelimeen vastannut nainen kirjasi toiveen ylös ja lupasi, että he soittavat sen tyyliin viiden biisin jälkeen. Ehkä puoli tuntia myöhemmin soitin uudestaan, että miksi ei minun toivettani ole soitettu. Nainen selitti jotain toivetulvasta ja lupasi, että biisi kyllä soitetaan vähän myöhemmin. Eipä soitettu. 

Onneksi sain kasetin omakseni, joten ei tarvinnut enää kuunnella radiotoimittajien tyhjiä lupauksia ja henkeä pidätellen odottaa sormet rec-nappulan päällä, jotta yksikään sointu ei menisi ohi.

Kommentoi