Viime vuonna pidin alkuvuodesta sometauon, ja päätin tehdä saman tänäkin vuonna, mutta vähän aikaisemmin.

Muutamaa päivää ennen vuodenvaihdetta alkoi tuntua entistä voimakkaammin siltä, että olisi jälleen aika hieman pidemmälle sometauolle. Aluksi ajattelin, että aloittaisin tauon tammikuussa, mutta päivien edetessä tuntui siltä, että tammikuu on liian kaukana. Osittain se johtui itseaiheutetusta kuormituksesta.
Syyslukukausi oli alusta asti viimeiseen deadlineen hyvin hektistä, ja annoin itseni ajatua katsomaan Instagramin keloja, kun tuntui, etten jaksa edes lukea tai katsoa leffoja vapaina hetkinäni. En niitä yleensä katso, koska algoritmi on tosi huono. Varmaan juuri siksi, etten ole sitä opettanut Instan näkökulmasta riittävästi. Usein syötteessä pyörivät samat videot kerta toisensa jälkeen ja melko rajallisella kattauksella. Vastaan tuli myös paljon flat earth -juttuja. Niitä on toisinaan hauska katsoa logiikan järjettömyyden takia. Niin oli nytkin aluksi, mutta kun väsyneenä luin niitä kommentteja, alkoi ihmisten tyhmyys kuormittaa.
Olin ajatunut huomaamattani doomscrollauksen madonreikään. Enkä edes tajunnut sitä ennen kuin jo pelkkä Instan kuvakkeen näkeminen teki pahaa. Samalla suututti, että olin antanut somekanavalle liikaa aikaa ja tilaa ajatuksissani, vaikka vasta vuosi sitten olin kirjannut ylös somen ongelmia ja miksi haluan pitää langat omisssa käsissäni, enkä ajautua alustojen ehtojen vietäväksi. Mutta ongelma onkin osittain se, että kun somessa on paljon kivojakin juttuja, sitä jotenkin hyväksyy sen kakan ja ajattelee, että tämän kanssa täytyy vain elää. Ja onhan se osittain niinkin, mutta siltikin olisi pitänyt pitää tauko aiemmin tai olisi pitänyt pysyä vain seurattavien tilien parissa. Olisi pitänyt sanoa itselle, että nyt seis ja irti tästä turhasta selailusta.
Kun tein päätöksen irrottautua ja poistin Instagramin puhelimesta, alkoi heti tuntua paremmalta ja siltä, että sain taas kontrollin itselleni.
Kaksi ensimmäistä päivää vain fiilistelin sitä, miten helpottavalta tuntuikaan. Että nyt voin vain olla ja hengähtää. Tulin siinä miettineeksi, että kuinka moni vaikkapa omista seurattavistani kokee somen välillä painostavaksi? Tiedän, että on monia, jotka eivät ota taukoja. Ainakaan niin pitkiä, että sen huomaisi. Haluaisin toisaalta tietää heidän salaisuutensa, että miten he jaksavat vaikkapa päivittäin tai joka toinenkin päivä olla aktiivisia. Miten se somen hektisyys, loputtomuus ja sekavuus ei kuormita?

Ajauduin tosiaan siihen, että some oli alkanut tuntua pakkotekemiseltä. Tykätä, katsoa tarinoita, kommentoida, olla läsnä, vuorovaikuttaa. Vaikka se on kivaakin, niin kaikki alkoi tuntua työläältä ja siltä, että mikä järki tässä on. Alkoi taas enemmän pyöriä päässä ne opetetun marsun kuviot ja se, miten olin unohtanut viime vuoden sometauon opit. Ehkä lokakuuhun asti onnistuin tekemään somea omilla ehdoillani, enkä ottanut julkaisutahdista paineita tai roikkunut videoiden parissa turhaan. Mutta varmaan yleisen väsymyksen myötä annoin periksi, koska videoita oli helppo selata, eikä tarvinnut keskittyä.
Joulun tienoilla luin artikkelin, jossa kirjoittaja suunnitteli viettävänsä vuoden 2025 ilman somea. Sitä lukiessani aloin miettiä, voisinko minä toteuttaa jotain noin isoa ja millaista se olisi. Kun ajatus alkoi houkuttaa entistä enemmän, tajusin, että nyt on pakko pitää breikki – ihan sama, minkä pituinen. En usko, että pystyisin vuoden mittaiseen taukoon, enkä ihan niin pitkää koe kaipaavani, mutta nyt tuntuu, että tällä kertaa reilu kuukausi pois Instasta ei riitä. En ole tehnyt mitään suunnitelmia etukäteen vaan menen täysin fiiliksen mukaan, mutta alustavasti olen ajatellut, että viimeistään kesäkuussa palaan someen. Todennäköisesti kuitenkin jo aiemmin.
Edelleen mainokset ovat aiempaa enemmän omiaan lisäämään somekanavien sekavuutta ja ärsykkeiden määrää. Vähän olen myös alkanut kaivata mainoksetonta elämää. Tai ainakin sellaista, että voisi itse enemmän vaikuttaa siihen, minkä verran mainoksille altistuu. Täydellinen nollaus olisi mahdollista vain, jos irtosanoutuisi netistä kokonaan, eikä koskaan kävisi asunnon ulkopuolella. Telkkaria en juurikaan katsele, mutta se on kyllä taustalla päällä toisinaan peittämässä seinien ulkopuolelta kantautuvia ääniä. Joulukuussa alkoi melko tavalla väsyttämään toistolla pyörivät mainokset, ja alkoi tulla vastareaktio, että en halua ostaa mistään näistä paikoista mitään (toki ruokaa on pakko ostaa, mutta muita asioita). Ja somekanavat varsinkin ovat nykyään mainoskanavia, joten siitäkin syystä tuntui tarpeelliselta karsia joitain mainoskanavia pois.
Ensimmäisten päivien fiiliksiä
Melko nopeasti alkoi tuntua siltä, että ajatukset saavat ilmaa ja tilaa mennä omia raiteitaan. Alkoi tuntua, että voisi tulla uusia tarinaideoita ja blogikin alkoi taas tuntua kiinnostavalta. Innostuin myös muutaman vuoden tauon jälkeen Helmetin musahaasteesta ja ensimmäiset kohdat olenkin jo täyttänyt.
Vaikka tässä muutamien päivien aikana onkin tullut välillä mieleen, että tämä ja tämä asia pitäisi jakaa somessa, niin melko nopeasti ne ajatukset ovat myös menneet ohi. Koen, että tämänkertainen tauko ja irrottautuminen on tapahtunut helpommin kuin viime vuonna. Nyt ei ole tullut vierotusoireita juurikaan, vaan enemmänkin sellainen helpottunut olo, kun ei tarvitsekaan tarttua puhelimeen ja voi olla rauhassa omissa ajatuksissaan.
Minulla alkaa nyt keväällä opparin kirjoittaminen, joten saa nähdä, minkä verran jaksan ja ehdin kirjoitella blogiin, mutta nyt, kun some ei vie aikaani, niin luulisin, että tekstejä tulee ainakin vähän aiempaa useammin. Ainakin siihen haluan tähdätä. Katsotaan. En aio ottaa paineita vaan mennä tässäkin kohtaa fiiliksen mukaan.