Jatkoin elokuvan katomista, sillä ajattelin, että onhan tämä nyt loppuun katsottava, ja yhtäkkiä elokuva olikin vetänyt minut kokonaan imuunsa. Bruce Willis on aivan loistava näyttelijä, joten toisaalta ei pitäisi yllättää, että elokuvaan pääsi mukaan aika nopeasti. Vaikkei juoni suurempia yllätyksiä tarjonnutkaan, tykkäsin kuitenkin tarinan kulusta ja kliseisestäkin asetelmasta, jossa yksi poliisi, jolla perheasiat ovat vähän retuperällä, on se elokuvan sankari. Lisäksi Bruce Willisin hahmo John McClane on erittäin sympaattinen poliisi. Tykkäsin myös siitä, että sankaripoliisi oli vähän aikaa vihollisen niskan päällä eikä vihollinen tiennyt, miten se oli mahdollista. (Ei tämäkään harvinainen näky juonessa ole, mutta yleensä kuitenkin toimii, jos on hyvin tehty.) Käänteitä oli sopivasti, jotta mielenkiinto pysyi yllä, ja peltin ruttaamista ja verellä läträämistä ei onneksi ollut aivan mahdottoman paljon, vaikka elokuvan nimi niin antaisi ymmärtää.

Mielestäni Die Hard oli kaikenkaikkiaan hyvin toteutettu, mielenkiintoinen ja toimiva elokuva. Yleensä 80-luvun toiminta- ja poliisielokuvissa on omanlaistaan tunnelmaa enemmän kuin nykypäivänä tehdyissä. Niissä ei vielä olla vajottu kaikkien erikoistehosteiden loputtomaan suohon, jossa kaiken pitää näyttää isommalta ja hienommalta, jotta varmasti selviää, miten paljon erikoistehosteisiin on käytetty aikaa. Lisäksi pahimmillaan elokuvan alkupuoliskolla pitää päästä sukkuloimaan kaupungin kaduille ruuhka-aikaan ja pistää vähintään puolet autoista romuttamokuntoon. Siinä vaiheessa yleensä tulee hohhoijaa-fiilis ja mielenkiinto elokuvaan herpaantuu, mutta hohhoijaata ei onneksi Die Hardin kohdalla tullut.

Tämän voisin kyllä katsoa toistekin, sillä on sopivan viihdyttävä elokuva, ja Bruce Willis kerää lähes poikkeuksetta pisteet kotiin.