Edellinen Die Hard ilmestyi 1995, joten 12 vuotta on kulunut kolmosen ja nelosen välillä. Se ei kuitenkaan vaikuta 4.0-elokuvaan ainakaan huonosti. Willis on jopa karismaattisempi -jos mahdollista- kuin aiemmissa elokuvissa ja näyttelee loistavasti elämää nähnyttä ja rosoista McClanea. Vaikka kakkososassakin jonkin verran pelailtiin lentokentän tekniikan kanssa, ei nelososa kuitenkaan kopioi niitä ideoita vaan vastassa on älykkäämpi rikollistiimi ja panokset ovat kovemmat. Toimintaelokuvan tyylilajin mukaisesti tässäkin pelti kolisee, kun autot ajavat toisiaan päin rikollisten toimien ansiosta ja naisiakin vedetään kunnolla köniin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että tässäkin Die Hardissa rätinä ja röminä pysyvät siedettävissä rajoissa eivätkä ne varasta huomiota elokuvan muilta tapahtumilta tai henkilöiltä. Elokuvaan syntyy kutkuttava jännitys, kun pahikset ovat pitkään niskan päällä ja heillä on silmiä ja korvia melkeinpä kaikkialla. Vain napinpainallus ja valittu kohde romahtaa. Kuinka paljon tuhoa ehtiikään syntyä ennen kuin sankari pistää rikolliset ruotuun?

Justin Longin ja Bruce Willisin yhteistyö toimii mielestäni hyvin yhteen ja on hienoa, että Longin hahmo ei ole pelkästään Willisin varjossa vaan saa myös omalta paikkansa sankariteoissa. Vähän kuten kolmososassa Samuel L. Jacksonin näyttelemä Zeus on aluksi hieman varovainen ja väkivaltaa vastaan, mutta elokuvan loppua kohden hänkin saa ylimääräisen annoksen rohkeutta ja haluaa pistää kortensa kekoon suuremman hyvän puolesta.

Vieläkin ihmettelen, miten on mahdollista, että kaikki Die Hardit ovat tähän mennessä olleet hyviä. Ei ole saman toistoa, ei liikaa verta ja vaarallisia tilanteita vaan jännitys ja toiminta on juuri sopivassa tasapainossa. Vaikka ensimmäinen elokuva on (lähes) aina se paras, niin nyt on sanottava, että Die Hard 4.0 on tämän elokuvasarjan ykkösosan rinnalla jaetulla kultasijalla.