Juoni vaikutti omaan makuun sopivalta, sillä yleensä pidän elokuvista, joissa jokin mystinen tauti alkaa tappaa ihmisiä/ihmiskunnan tuho on muutoin lähellä, ja lentokone/lentokenttä tapahtumampäristönä vaikutti siltä, että nyt voisi luvassa olla mukaansatempaavan kauhea leffa. No, jälleen kerran odotukset olivat ehkä turhan korkealla. Joitakin juonipaljastuksia on luvassa, joten jos et halua tietää mitään, niin tässä vaiheessa kannattaa lopettaa lukeminen.

Kun lentokoneen lentoemännät astuivat ensimmäisen kerran valkokankaalle, niin välittömästi heidän (kliseinen) kanamaisuutensa alkoi ärsyttää. Toinen heistä oli olevinaan se, joka tekee päätökset ja on enemmän johtavassa asemassa, ja toinen taas on hukassa ilman kunnon auktoriteettia, mutta molemmista sai aivan samanlaisen hihittelevän, tyhjäpäisen teinin vaikutelman. Meinasin jo ihan näiden kahden takia jättää elokuvan katsomatta. Tunnustan, että kun ensimmäisen kohtauksen aikana toinen heistä oli jo pusero auki, tuli väistämättä mieleen, että nyt mennään siitä, missä aita on matalin. Sen suhteen erehdyin, eli Karanteeni 2 ei kuitenkaan ollut totaalinen rimanalitus.

Seuraavaksi ärsytyskynnysksen yli astuttiin, kun esiteltiin koneeseen saapuneet matkustajatyypit, ja jopa tässä harvassa joukossa paikalla sattui olemaan hoitaja. Hohhoijaa. Miten sopivasti sattuikin ja ah, niin kovin yllättävästi, että käsikirjoitukseen oli pakko lisätä se henkilö, joka osaa ammattitaidolla paikata haavat ja selittää, miten mikäkin aine vaikuttaa ihmisen elimistössä. Jos koneessa olisi ollut enemmän ihmisiä, niin todennäköisyys hoitohenkilön paikallaololle olisi ollut helpommin hyväksyttävissä, mutta nyt osuttiin vain kliseeosastolle.  

Juonen käänteissä oli hieman liikaa ennalta-arvattavattavuutta, vaikka toki muutama oikeasti yllättävä hetki kokonaisuuteen oli onnistuttu luomaan. Mielestäni “raivotaudin” syntymisen syyt olivat suhteellisen onnistuneesti rakennettu ja selitetty katsojalle, vaikka aukkoja siltäkin osastolta löytyi. Lähtökohdat olivat hyvät, mutta tuntui, että joko mielikuvitus tai jaksaminen oli loppunut juonta rakennettaessa kesken, sillä kokonaiskuva jäi hajanaiseksi. Kyllä katsoja, tai minä ainakin, miellän hyvän kauhuelokuvan sellaiseksi, että tapahtumat saavat jollain tavoin selkeän ja eheän selityksen eikä niin, että kaikki voidaan pistää vain määrittelemättömän hulluuden piikkiin tai ufojen epäloogiseen käytökseen (kuten Skylinessa).