Elokuvassa on tuttu alkuasetelma: Gotham Cityssä rikollisuus rehottaa, poliisit ovat korruptoituneita, toivo on kaupunkilaisilta katoamassa ja ainoana pelastajana toimii varjoissa liikkuva lepakkomies. Tippa-huume valtaa kaupungin katuja, mystinen Arvuuttaja murhaa merkittäviä ihmisiä ja melkein kaikki valehtelevat. Jotain on tehtävä, ja vastuu lankeaa tietenkin tummanpuhuvalle lepakkomiehelle.

Pidin elokuvassa siitä, että siinä ollaan heti siinä hetkessä, kun Batman on Batman, eli tällä kertaa ei mennä taustatarinaan sen kummemmin. Tykkäsin myös siitä, miten kehittynyt tekniikka oltiin tuotu Batmanin avuksi, Batmanin tyylikkäästä asusta, kiinnostavista kuvakulmista ja noin yleensäkin kameratyöstä.

Alkuun pidin siitä, että taistelukohtauksissa oli hieman rauhallisempi tempo, mutta elokuvan edetessä se ei ollut enää tehokeino vaan kääntyi itseään vastaan. Elokuva on melkein kolme tuntia pitkä, ja vaikka siinä tavallaan koko ajan jotain on meneillään, alkoi verkkaisuus korostua minuutti minuutilta. 

Tähän hitauteen liittyi myös toistuvat kohtaukset, joissa Batman kääntää katseensa johonkin, jolloin hänen liikkeensä olivat aina korostetun huolellisia. Alkuun tämä näyttäytyi tyylikkäänä ja kiinnostavana otanta hahmon olemukseen, mutta loppua kohden nämä harjoitellut kääntymiset ja hahmon muutenkin verkkaiset liikkeet alkoivat jopa huvittaa. Edelleenkään ei tarvitse olla Supermies tai suihkukone, mutta ihan näin hidasta hitaan päälle en itse katsojana jaksa. 

Pisteitä täytyy antaa siitä, että Pattinsonin näytteleminen ei aiheuta vastaavaa tuskaa kuin Twilight-elokuvissa. Nyt hänen ilmeettömyytensä ja vähäeleisyyteensä toimii, ja kun hän oli valkokankaalla Bruce Waynenä, teki hän muutaman oikein hyvän kohtauksen.

Kiinnostavaa elokuvassa oli se, ettää Bruce Wayneä nähtiin todella vähän. Eli kun tarinassa Bruce on eristäytynyt miljonääri, hän todella on sitä. Hänestä ei juuri heru tietoa, että mitä ulkopuolisten käsityksen mukaan tekee kartanossaan, eikä ketään ilmeisesti juurikaan kiinnosta. 

Kissanaista näytteli Zoë Kravitz. Ja enpä tiedä. Aluksi hänen kaksi ilmettään -tyylinen näytteleminen vaikutti hyvältä lähestymistavalta, mutta kun persoona ei päässyt missään vaiheessa kunnolla kehittymään, jäi hahmosta lattea ja mitäänsanomaton fiilis. Kyllähän ne Batmanin kanssa vähän pussailivat, mutta sähkö ja jännitys puuttui kaksikon väliltä, eikä minulle ainakaan tullut sellaista odottavaa ja kutkuttavaa fiilistä, että koska ne pussaa ja miten parille käy lopussa. Kissanainen on vähän pakolla mukaan tuotu romanttissuuntainen vivahde, jonka poissaolo ei oikeastaan vaikuttaisi elokuvan kokonaisfiilikseen. Toki hänellä rooli juonessa on, mutta järin mielenkiintoinen se ei ole.

En oikein tykännyt Arvuuttajaa näytelleestä Paul Danosta. Tarkoituksena oli tuoda esille nuori, häiriintynyt ja syrjäytynyt reppana, joka ajautuu tekemään pahoja. Mutta näyttelijäsuoritus ja käsikirjoitus jäivät latteaksi. Ei tullut mitään sellasia kunnon häiriintyneitä säväreitää, ei jännitystä tai inhoa. Jos esimerkkinä mainitsen (vaikkan lupasin olla vertailematta) Nolanin Batmanin Cillian Murphyn Linnunnpelättimen, joka oli todella karmiva ja ne silmät, hui. Samoin Tom Hardyn Bane oli sekopäisyydessään kamala, puhumattakaan Heath Ledgerin Jokerista. Vuoden 2022 The Batmanissa pahikset jäävät kertakäyttöiseksi. Paitsi Colin Farrelin Pingviini.