7.11.2024
Elokuvapäiväkirja #2
Jatketaan elokuvapäiväkirjan parissa ja kakkososassa mukana on jälleen Helmet-elokuvahaasteen leffoja. Eli mukana ovat Pyörryksissä, Totuus vai tehtävä, Autot ja Toive.
Ekassa osassa olivat mukana Deadpool & Wolverine, One Life, Hope Springs ja Kärpänen.
Huom. Sisältää jonkin verran paljastuksia juonista.
Pyörryksissä (2000)
Valitsin Pyörryksissä-leffan Brendan Fraserin takia, ja juonikuvauskin kuulosti ihan kiinnostavalta. Valitettavasti toteutus ei sitten ollutkaan niin herkullinen kuin olin odottanut. Brendan on symppis ja hänellä on hyvä komiikan taju, mutta ne ovatkin oikeastaan ainoat syyt, miksi katsoin leffan loppuun.
Kokonaisuus oli hieman liian joka suuntaan sinkoileva, enkä oikein vakuuttunut Paholaisen motiivien uskottavuudesta. Elokuva on luokiteltu IMDB:n sivuilla komediaksi, fantasiaksi ja satiiriksi. Tavallaan näen sen satiirivivahteen, mutta omaan makuuni yliampuvuus tuntui vain feikiltä, eikä erityisen oivaltavalta. Tähän varmasti vaikuttaa sekin, että en tykännyt Hurleyn näyttelemisestä, vaan jokin hiersi aina, kun hän astui näyttämölle. Niin ikään leffan huumori ei toiminut kohdallani, joten melko vaisuksi tämä katselukokemus jäi.
Totuus vai tehtävä (2018)
Totuus vai tehtävä pääsi lopulta plussapuolelle huolimatta siitä, että siinä oli melkoinen määrä kliseitä, eikä se ollut erityisen jännittävä.
Juoni oli pääpiirteiltään melko ennalta-arvattava, ja koska kyseessä oli jälleen joukko nuoria, niin kyllähän varsinkin paljoa kauhua katsoneena oli helppo alkuesittelyiden jälkeen arvata hahmojen kuolinjärjestys.
Käsikirjoituksen yliluonnollinen puoli oli kuitenkin viihdyttävä ja toi juoneen kivaa lisää, ja näyttelijäsuorituksetkin olivat ihan mukiinmeneviä. Joten puutteistaan huolimatta leffa toimi riittävästi, että mielelläni sen katsoin loppuun.
Autot (2006)
Olin venyttänyt Autot-elokuvan katsomista, koska olin ajatellut, ettei se voi olla kovin hyvä, koska pääosissa ovat autot. Ajattelin nyt kuitenkin siltä kantilta, että kenties leffan saamissa kehuissa ja palkinnoissa on jotain perää. Ainahan tietenkään massojen rakastamat leffat, kirjat ja musiikki ei kolahda omaan makuun, joten epäilykset ovat joskus perusteltujakin.
Autot kuitenkin pääsi yllättämään positiivisesti. Kilpa-autojen kaahailujen taustalla oli oikein hieno tarina kasvamisesta, asioiden panemisesta tärkeysjärjestykseen ja monenlaisista ystävyyksistä. Melko nopeasti huomasin, etten edes ajatellut hahmoja autoina vaan omina persooninaan, jotka yhdessä rakensivat tämän tarinan. Tuttuun Disney-tapaan leffassa oli hyvää huumoria, joka nauratti aikuistakin.
Autojen opetuksena voikin nähdä sen, että yhteistyö kantaa yli monen huonokuntoisemmankin tien, yllättävissä paikoissa voi oppia itsestään paljon eikä kannata nukkua liian sikeästi, jos on toisen kyydissä keskellä tuntematonta periferiaa.
Visuaalisesti leffa oli mielestäni upea, joten pisteitä siitäkin.
En ehkä ihan vielä ole valmis sijoittamaan Autot-leffaa Disneyn(/Pixarin) animaatioiden lempparilistani top 15:sta, mutta kahteenkymppiin se saattaisi päästäkin.
Toive (2023)
Disneyn Toive -elokuvassa kuningas Magnifico hallitsee ja toteuttaa kuningaskuntansa asukkaiden toiveita yksinoikeudella. Muutamien käänteiden myötä teini-ikäinen Asha kyseenalaistaa sitä, miten ja kenen toiveita toteutetaan. Eräänä iltana Asha lausuu oman toiveensa taivaalle ja sieltä lentää tähti hänen avukseen, jonka kanssa sitten lähdetään kohti kuninkaanlinnaa muuttamaan tulevaisuutta paremmaksi.
Plussaa leffassa olivat viittaukset aiempiin klassikoihin, huikea visuaalisuus ja sanoma. Tähti oli myös söpö.
Miinusta tuli puolestaan päähenkilöstä, joka tuntui useamman aiemman päähenkilön sisarelta. (Kenties näin on tarkoituskin, en tiedä.) Asha oli samaan tapaan ns. söpön kömpelö ja suulas kuin mm. Mirabel (Encanto), Anna (Frozen) ja Tähkäpää (Kaksin karkuteillä). Siinä missä Anna ja Tähkäpää vielä olivat pidettäviä ja kiinnostavia hahmoja, eivät Asha ja Mirabel tuntuneet kiinnostavilta, koska persoonassa ei ollut ihmeempää tarttumapintaa, jos otetaan taikuus ja visuaaliset elementit heidän ympäriltään pois. Mirabel saa silti muutaman pisteen enemmän, vaikka en hänestäkään tykännyt ihmeemmin.
Pahis eli Magnifico oli mielestäni kiinnostavin, vaikka hänkin jäi latteaksi, kun vertaa lemppareihini kuten Scariin, Ursulaan tai Varjomieheen.
En valitettavasti oikein pitänyt musiikistakaan, sillä se tuntui kaupalliseen tuotokseen jopa liian kaupalliselta. Magnificon biisissä oli kyllä ollut potentiaalia, joka vain jäi hyödyntämättä. Kelasinkin biisit osittain, koska en vain jaksanut odottaa, että ne päättyvät.
Kokonaisuus tuntui jotenkin ponnettomalta ja laimealta, enkä henk. koht. tavoittanut sitä tuttua Disneyn taikuutta, mitä animaatioissa on joskus ollut. Toiveessa oli paljon hyviä ajatuksia, mutta jäi vähän sellainen fiilis, ettei mitään viety astetta pidemmälle vaan jäätiin turvallisemmille vesille. Minulle ei tosiaan jäänyt leffasta kunnolla mieleen kuin visuaalinen ilme, kun muut asiat alkoivat unohtua melko nopeasti.