Elokuvassa nostettiin erittäin hyvin esille se, miten musiikkimaailma ja -bisnes on ollut (ja on yhä) raadollista. Ja vaikka tämän tiedänkin, niin silti joka kerta suututtaa se, miten ahneita, ilkeitä ja omaa etuaan tavoittelevia ihmisiä pyörii lahjakkaiden artistien ympärillä vain odottamassa sopivaa hetkeä iskeä ja vetää välistä. Luovaa työtä tekevä ei välttämättä ymmärrä eikä jaksa olla kiinnostunut taloudellisista tai muista käytännön asioista, ja on ihan ymmärrettävää hakea apuvoimia ulkopuolelta. Luonnon laki nyt sitten vain on se, että joukossa on näitä everstejä ja Jamie Spearseja, jotka ehkä jotain asioita näennäisesti hoitavat, mutta oma napa on tärkein ja artisti on vain lypsylehmä. 

Tässäkin tapauksessa Tom Parker, joka hoiti Elviksen managerointia uran alusta asti, oli niin raivostuttava hahmo, että pahaa teki. Tom Hanks hoiti kyllä roolinsa hyvin, kuten aina. Hanks loi Parkerista täydellisen manipuloijan, joka marttyyrimaisella käytöksellään onnistui kääntämään tilanteet aina omaksi edukseen ja syyllistettyä Elvistä, kun tämä yritti irrottautua Everstistä. Siinä mielessä toki nerokkaan hävytön hahmo, joka ei Hanksin esityksen perusteella vaikuttanut varsinaisesti olevan laatikon terävin veitsi, mutta kun kyse tuli rahantekemisestä niin keinoja ja luovuutta kyllä alkoi löytyä. Ja jonkintasoista älyäkin. Oikeastaan pidin mielenkiintoisena ratkaisuna sitä, että elokuva kerrotaan Everstin näkökulmasta, sillä se omalta osaltaan vahvistaa sitä, että hänen mielestään Elvis oli hänen luomuksensa ja tarinansa hahmo. Koska Eversti on äänessä alussa ja lopussa (ja välillä kesken elokuvaakin), katsoja jää sopivalla tavalla hieman etäälle Elviksestä, aivan kuin Eversti kontrolloisi tätäkin katselukokemusta. Samaan aikaan katsoja saa kokea, että Elviksellä ei ollut paljoakaan sanavaltaa omalla urallaan. Että tämä oli vain yksi pelinappula, joka jopa omassa elokuvassaan jää Tom Parkerin ohjaamaksi.

Väistämättä tulin ajatelleeksi, että tässä mielessä ihmiskunta tuskin tulee ikinä muuttumaan. Vaikka haluaisikin, että tämmöiset iilimadot ja törkeät luovan ihmisen hyväksikäytöt ovat menneisyyttä, niin ei. Viimeisimpänä esimerkkinä Britney Spears, jolta isä niin ikään riisti päätäntävallan ja kiristi tekemään aina vain enemmän rahaa hänelle käyttämällä kiristyskeinona Britneyn lapsia ja ties mitä muuta. Tuommoiset lahjattomat ja suoraan sanottuna ilkeät ihmiset saavat kyllä veren kiehumaan, ja jos (kun) Britneyn elämästä joskus tehdään elokuva, niin tarinan pahikset on jo käsikirjoitettu, eikä niitä tarvitse kummemmin värikynällä tehostaa.