15.8.2023
Prinssille morsian | Kauan eläköön prinssi Akeem
Prinssille morsian kertoo Zamundan prinssi Akeemista, joka 21-vuotiaana havahtuu siihen, että ei ole ehtinyt etsiä itseään tai löytää elämälleen sisältöä. Vanhemmat ovat järjestäneet tulevalle kuninkaalle sopivaksi koulutetun vaimon, ja häiden päivämäärä on päätetty. Paineiden kasvaessa Akeem saa suostuteltua isänsä siihen, että päästää hänet lyhyelle reissulle ennen velvollisuuksia. Isä luonnollisesti saa matkasta eri käsityksen kuin mitä poikansa ajattelee. Akeem haluaa löytää rakkauden, isä ajattelee matkaa kuninkaallisten siementen kylvöreissuna.
Akeem ja hänen palvelijansa Semmi matkaavat New Yorkin Queensiin, vuokraavat sieltä mahdollisimman kuppaisen asunnon ja onnistuvat löytämään töitä paikallisesti pikaruokalasta, McDowell’sista. Akeem ihastuu ravintolan omistajan tyttäreen, joka valitettavasti seurustelee komean ja rikkaan mallin kanssa. Lisa ja Akeem törmäävät toisiinsa toistuvasti ravintolassa, ja huomaavat pian, että heidän välilleen on muodostunut kemiaa. Miten siis käy? Saako Akeem kuningattarensa?
Prinssille morsian on niitä elokuvia, joita katson uudestaan ja uudestaan. Vuokrasin leffaa aikoinaan VHS:nä videovuokraamosta, kunnes lopulta vuosia myöhemmin ostin DVD:n omaan hyllyyn. Jos nyt vuorosanoja en kokonaan ulkoa muista, niin melkein. Myös kakkososan olen katsonut, ja siitä syntyneitä fiiliksiäni voit lukea tästä.
Prinssille morsian on tehty vuonna 1988, ja edelleen minusta on positiivista, miten ajankohtainen se on riippumatta siitä, milloin sitä katsoo. Ja hienoa on myös se, että 80-luvulla on tehty näin edityksellinen käsikirjoitus. Lyhykäisyydessään elokuva kritisoi huumorin avulla osuvasti ihmisten vinksahtaneita arvomaailmoita, perusteluita omalle käytökselleen ja yhteiskunnan odotuksia.
Huom! Luvassa juonipaljastuksia.
Kuninkaan ja Cleon arvomaailmat
Aloitetaan purkaminen kuningas Jaffe Jofferista, jota näyttelee loistava James Earl Jones. Hän on vanhanaikaisia arvoja ja kuninkaallisia perinteitä itsepäisesti kannattava, ei ymmärrä muuttuvaa maailmaa, haluaa kontrolloida kaikkea ja luulee olevansa poikkeuksellisen älykäs, koska on perheen pää ja hallitsija. Monissa tilanteissa hänen vaimonsa kuningatar Aoleon saa puhuttua häneen järkeä. Kuningatar kun katselee elämää inhimillisemmästä näkökulmasta ja uskaltaa kyseenalaistaa miehensä mielipiteitä. Hän ymmärtää, mitä aito rakkaus on ja miksi se on nuorille tärkeää. Kun kuningattaren vahvuus ongelmien ratkaisussa on ymmärrys ja keskusteleminen, luulee kuningas selviänsä rahalla kaikesta, ja on varmasti monesti selvinnytkin. Siinä mielessä häntä ei voi täysin syyttää ajatuksesta, että raha ratkaisee kaiken ja pyörittää maailmaa. Koska niinhän se valitettavasti tekee.
Kuningas haluaa itsepintaisesti ajaa oman tahtonsa läpi, vaikka toki paikoitellen osoittaa olevansa myös tunteva ihminen. Koska hän haluaa kuitenkin oman näkökulmansa mukaista hyvää ja yrittää toimia oikein, ei hänestä tule diktaattorimaista fiilistä eikä hän ärsytä, vaan häntä kohtaan tuntee sympatiaa, koska mies on niin ulkona nykyajasta. Lisäksi hän pyörtää joitakin jästipäisiä mielipiteitään, joten hän kyllä kykenee muutoksiin, vaikka se aikaa viekin.
Lisan isä Cleo puolestaan on syntynyt köyhissä oloissa ja on 80-luvun pikaruokalabisneksessä onnistunut luomaan sen verran pätäkkää, että on saanut ostettua isohkon talon ja voi elää jossain määrin leveästi. Hän kuitenkin iästään huolimatta edelleen pyörittää pikaruokalaa, joten kenties se on hänen intohimonsa, tai hän ei vain uskalla tai voi kokeilla uutta. Siinä missä hän on kova työntekijä, eikä ole päässyt elämässään helpolla, on hän toisaalta erityisen kallellaan rahan ja kaiken kiiltävän suuntaan. Siksi hän pitää Lisan poikaystävä Darrylistä, koska tämä on komea, hyvinansaitseva malli. Ymmärrettävää on, että Cleo haluaa lapselleen paremman elämän kuin itselleen, ja tuon ajan mukaisesti vielä ajattelee, että paras ratkaisu on mennä rikkaisiin naimisiin. Vaikka no, toki jotkut ajattelevat edelleen niin.
Kun Cleolle selviää, että Akeem on prinssi ja tällä on paljon rahaa, muuttaa Cleo heti kelkkansa suuntaa. Akeem on yllättäen täydellinen vävypoikaehdokas. Mielestäni kohtaus, jossa Lisa keskustelee isänsä kanssa tämän muuttuneesta mielipiteestä, on tehty oikein onnistuneesti. Sanoja ei käytetä paljoa, vaan äänen painoilla ja eleillä tuodaan esille hahmojen tunteet ja se, miten hyvin he toisensa vanhempana ja lapsena tuntevat. No, tätä seuraa sitten kohtaus, jossa kuningas Jaffe tulee Cleon talolle ja yrittää isoilla shekeillä ostaa Lisan irti Akeemista. Tässä kohtaa Cleon isäpersoona nousee täydellisesti esille, kun hän rahan palvonnastaan huolimatta torjuu shekit ja sanoo kovan sanan kuninkaalle, miehelle, jota on tähän asti nuoleskellut kaikin tavoin. Mielestäni tässä on yksi hyvä osoitus, että ailahteluistaan huolimatta Cleo on hyvä isä, joka on vain ilman toista vanhempaa joutunut koviin paikkoihin, eikä inhimillisesti selviä kaikesta kolhuitta. Samaan syssyyn, kun Cleo asettuu kuningasta vastaan, saa hän ja Akeem taustatukea myös kuningattarelta. Oikein hienosti tehty kohtaus, jossa herätellään niin kuninkaan kuin Cleon vanhentuneita ja yksioikoisia arvoja.
Rahaa ja valtaa
Vielä Lisan perheeseen liittyen. Minusta on mielenkiintoista, että Lisan sisko Patrice on samaan tapaan kaiken kiiltävän ja vallan perään kuten isänsä. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Lisan äiti on ollut maanläheinen ja järkevä, jolloin Lisa on tullut enemmän äitiinsä.
Samoin Akeem on oppinut arvojaan enemmän äidiltään. Hän haluaa löytää ihmisen, joka rakastaa häntä ihmisenä, ei aseman tai rikkauksien vuoksi. Myös se, että Akeem lukee ja ymmärtää lukemaansa, käy ilmi hänen käytöksestään. Hän ymmärtää oikean ja väärän eron, vaikka luonnollisesti samaan aikaan turvautuu kuninkaallisena oppimiinsa temppuihin, kun yrittää aluksi tehdä Lisaan vaikutuksen rikkauksilla. Vaikkakin nimettömänä.
Toisaalta Akeem ei ajattelee rahaa ja jalokiviä samanlaisena manipuloinnin välineenä kuin isänsä, koska ei halua retostella sillä, miten voisi suoltaa seteleitä oikealle ja vasemmalle. Loppupuolella Akeem antaa Lisan hylkäämät timanttikorvakorut metrossa tapaamalleen vanhalle naiselle, eikä pidä niitä itse tai yritä antaa takaisin Lisalle.
Niin ikään Lisan poikaystävä Darryl on rikkauksiin taipuva, ja ottaakin kunnian Akeemin elokuvan alkupuolella tekemästä rahalahjoituksesta. Darryl nyt muutenkin on hahmona mahdollisimman yksinkertainen kiiltokuva, josta katsojan ei ole tarkoituskaan erityisemmin välittää. Elokuvan loppupuolella hänkin joutuu pieneen loukkuun, jossa katsojana kyllä tunnen sympatiaa häntä kohtaan. Eli vaikka hän on anti-Akeem, hän ei ole pahis tai ilkeä, ainoastaan yksinkertainen ja ajattelematon, rikkaan perheen lellikkipoika.
Yleisellä tasolla elokuva kritisoi onnistuneesti ihmisten rahanhimoa, vallan väärinkäyttöä pienemmässä muodossa sekä arvomaailmojen vinksahtaneisuutta. Monet hahmot kumartavat kiiltävän ja kahisevan edessä ja haluavat tehdä rahalla vaikutuksen muihin. Osa suostuukin rikkauksien johdateltavaksi. Kuten nykyäänkin.
Sivuhahmoista: Sexual Chocolate, pastori Brown ja parturikolmikko
Elokuvan alkupuolella Akeem ja palvelija Semmi osallistuvat Black Awarness Week -tapahtumaan, jossa keskustellaan mustien yhteisöllisyydestä. Erityisesti keskustelun painotus lasten tulevaisuudesta on kokonaisuutena hieno kohtaus. Toki oivallisen huumorinsa vuoksi, mutta myös siksi, mitä opimme hahmoista ja millaisia sivalluksia heitetään yhteiskunnan suuntaan.
Cleo, Lisa ja Patrice ovat paikalla tapahtuman virallisina muonittajina, ja samalla saavat mainosta ravintolalleen. Lisa haluaa ensisijaisesti keskittyä yhteisönsä olojen parantamiseen, mutta toki ymmärtää – isänsä avituksella – myös mahdollisuuden mainostaa yritystä.
Parturikolmikko puolestaan osoittaat kukin olevansa oma persoonansa. Yksi yli-innokas, toinen, joka on muuten vain paikalla ja kolmas jotain heidän välistään. He ovat kollegoita, mutta myös kavereita. Heillä on selkeä keskinäinen dynamiikka, joka on elokuvan kemiaosaston parhaimmistoa. Vaikka he tuskin kovin ihmeitä ansaitsevat, myös he lahjoittavat osansa lasten hyväksi osoittaen näin katsojille kannattavansa hyviä arvoja. He myös neuvovat Akeemia, mistä löytää kunnon naisia, koska lähibaareissa pyörii vain erikoisia persoonia. Lievästi ilmaistuna. Parturikolmikon asiakaspalvelutaidot eivät ihan ole ykkösluokkaa, eikä työmoraalikaan, mutta silti he ovat sympaattisia, ystävällisiä ja persoonallisia tyyppejä.
Tapahtumassa lavalla esiintyy ensin bikiniasuisia missejä, sitten Sexual Chocolate -bändi, jonka laulaja on joku kulmien kundi ja tietenkin pastori Brown. Näen tämän tapahtuman eri hahmot tietynlaisena parodiana ja myös kriitiikkinä yhteiskuntaa kohtaa. Ensinnäkin bikinimimmit ovat paikalla vain silmäniloksi, että tässäpä naisia, ei niillä muuta virkaa ole kuin herätellä miesyleisöä. Semmi ehdottaakin Akeemille, että tässä on kylän parhaimmat böönat, ota niistä yksi. Mutta Akeem osoittaa kypsyytensä toteamalla, että noup, ei riitä ulkonäkö, tarvitaan jotain muuta.
Sexual Chocolaten laulaja Randy Watson, jota esittää Eddie Murphy, on kaikinpuolin ulkonäöllisesti huoliteltu, musiikki on mitäänsanomatonta lirularua ja laulaja diiva, vaikka ei ilmeisesti ole saavuttanut isompaa suosiota. Tilaisuuden juontaja haluaa, että nyt ylistetään oman kylän poikaa, vaikka on lahjaton. Yleisöhän tähän ei taivu vaan antaa pojan laulaa ja hävitä lavalta. Eli jälleen ulkonäöllä on saavutettu jotain suosiota, se on noussut päähän, mutta kun palvontaa ei tule riittävästi, alkaa diivailu ja kiukuttelu. Aivan kuin se olisi yleisön vika, että menestystä ei isommin tule.
Kuitenkin kiinnostavin hahmo on pastori Brown, jossa mielestäni hienosti on kiteytetty liian kiihkeäksi menevä uskontoiminta. Yritetään messuamalla vetää kaikki mukaan ylistämään herraa, pakotetaan ajattelemaan positiivisesti, väitetään, että naisten kauneus ja mikä tahansa muu kaunis on herran aikaansaannosta. Koska pastori Brown on niin överihahmo eleissään, äänenpainoissaan ja jopa ns. hullunkiilto silmissään, näen sen merkkinä siitä, että haluttu parodioida kiihkouskovaisia ja heidän yritystä tarjota ratkaisuja kaikkeen omien kirjojensa perusteella. Se tehdään hienosti huumorin varjolla, mutta toisaalta se, että tässä kohtaa kyyninen Semmi ei lähde ns. hallelujailuun mukaan osoittaa sen, että moinen manipulointi ei pure kaikkiin.
Prinsille morsian on ajaton, täyden kympin leffa
Ehkä nyt tuli käsiteltyä muutamat tärkeimmät pointit, hahmot ja kohtaukset, vaikka olisihan tässä voinut jatkaa pureutumista vielä syvemmälle ja paremmin.
Jos pitäisi sanoa erilaisten kuninkaallisten elokuvien pohjalta jotain roolisuorituksista, niin James Earl Jones on täydellisin kuningas, Prinsessapäiväkirjojen Julie Andrews täydellisin kuningatar, ja no, samojen leffojen Anne Hathawayn Mia aikalailla paras prinsessa. Ja kun en äkkiseltään muista muiden elokuvien prinssejä, niin sanonpa, että Akeem on paras prinssi.
Prinssille morsian on viihdyttävä komediaelokuva, jossa näyttelijävalinnat, käsikirjoitus ja hahmot ovat kaikki kohdallaan. Siinä missä elokuvan voi nähdä ihan vain kivana huumoripläjäyksenä, ottaa se lisäksi taidokkaasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin menemättä kuitenkaan liikaa alleviivaamaan tai hyökkäämään. Sivallukset ovat hienovaraisia ja hyvänmielisiä, eikä elokuva ole ilkeä ketään kohtaan. Katsoja saa Prinssille morsiamesta irti sen kokemuksen, minkä haluaa ja se on varmasti yksi syy, miksi se toimii ainakin minun mielestäni vielä 20, tai siis krhm, reilu 30 vuotta julkaisunsa jälkeen.
Elokuva: Prinssille morsian (Coming to America)
Näyttelijöinä: Eddie Murphy, Arsenio Hall, James Earl Jones, Shari Headley
Käsikirjoitus:
Ohjaus:
Vuosi: 1988