Split kertoo miehestä, jolla on 23 persoonallisuutta. Jokainen on vuorollaan aktiivisena ja jokaisella omat vikansa ja mielihalunsa. Yksi näistä persoonista kidnappaa kolme teinityttöä ja lukitsee kellariinsa. Eri persoonat käyvät tapaamassa tyttöjä, ja osaan tytöt yrittävät vedota, jotta pääsisivät karkuun.

Tytöt saavat pakotilaisuutensa, ja se luonnollisesti sekoittaa monipersoonaista miestä, joka käy aktiivisesti psykiatrin vastaanotolla. 

Kun mies elokuvan alussa kidnappasi nuoret tytöt, arvelin, että mennäänkö tässä nyt halvimmalla mahdollisella tavalla, jossa aikuinen mies kiduttaa puolialastomia tyttöjä. No, toki vaatteet vähenevät, mutta mitään suurempaa fyysistä väkivaltaa siihen suuntaan ei tapahdu. Pääpaino on nimenomaan tällä Dennis/X -hahmolla, jolla on jokaiselle persoonalle oma nimi. Hahmo ei toimi erityisen loogisesti, koska hänessä on niin monen eri näkökulman loogisuudet. Tyttöjen kaappaukselle kerrotaan kyllä motiivi, ja ottaen päähenkilön persoonat huomioon, se käy järkeen.

Elokuvassa oikeastaan kaikki muu jää James McAvoyn näyttelijätyön varjoon. En tiedä, olisinko välittänyt elokuvasta juurikaan, jollei näyttelijä olisi ollut niin loistava. Hän pystyi pienillä kasvojen ilmeiden muutoksilla ja puhetyyleillä luomaan useamman hahmon ja samalla sai katsojan unohtamaan, että yksi ja sama henkilö näytteli näitä kaikkia eri tavalla vinksahtaneita hahmoja. Toki myös puvustusta muutettiin hahmojen mukaan, mutta muutamissa kohtaa vaatteita ei vaihdettu/niitä ei näy, ja siitä, miten näyttelijän kasvojen ilmeet muuttuivat, tiesi heti, että nyt vaihtuu persoona ja jopa silmistä näki sen, kuka hahmo nousi pintaan ennen kuin tämä sanoi mitään. Huikeaa.

Loppuratkaisu oli mielestäni hyvin toteutettu, ja sulki tarinan sopivalla tavalla. Ja erityisesti pidin siitä pienestä yllätysmomentista, joka mukaan oli ujutettu. 

Unbreakablen olen nähnyt joskus hyvin kauan sitten, ja pidin siitä. Glass-elokuvaa en ole nähnyt, mutta tämän jälkeen on pakko katsoa sekin jossain vaiheessa. Ja ehkä Unbreakable uusiksi.