18. 3.2022
Muistoja 90-luvulta | Juustopäät
Juustopäät oli 90-luvulla vaikuttanut Jani Tanskasen, Harri Tuovisen ja Teemu Taljan punk-trio, joka teki comebackin 2000-luvulla. Viimeisin sinkkujulkaisu Tuhotaan turhaan on ilmestynyt nyt vuonna 2022. Kokoonpano on osittain vaihtunut alkuperäisestä, kun Janin ja Harrin seurana on Frederic Lindfors.
Tunnettuja biisejä ovat mm. Voit sä lopettaa?, Kun tyttö rakastui punkkariin ja Mä oon sekaisin.
Selailin tuossa levyhyllyä, ja käteeni osui vuoden 1997 Master Series -kokoelma, johon on kerätty 30 Juustareiden biisiä. Pääti pitkästä aikaa ottaa bändin biisit kuunteluun. En mene nyt uuteen tuotantoon tarkemmin vaan käyn läpi muutamia niistä biiseistä, jotka löytyvät tuolta kokoelmalta.
Tutustuin Juustopäihin kaverin kautta, jolla taisi olla Et sä tajuu? -albumi C-kasetilla. Bändin musiikki kiinnosti vain hetken aikaa, joten siihen liittyen ei ole samanlaisia muistoja tai samanlaista suhdetta kuin vaikka Spice Girlsiin tai Aikakoneeseen. Mutta silti biiseissä on nostalgiaa, tunnemuistoja niistä muutamasta 90-luvun vuodesta.
Muistelisin, että alunperin Juustopäät tulivat musiikiksi barbie- ja hevosleikkeihin, koska hahmot olivat jatkuvasti keikalla tai laulamassa, joten vaihtoehtoja keikkamusiikiksi piti olla riittävästi. Juustarit olivat yhden päämieshahmon sivubändi, koska oli tarve jonkinlaiselle poikabändille, joka kuulosti sopivan rouhealta.
"Tyttöni mun ei ymmärrä sitä, että sydäntäni ahdistaa..." eli muutamia biisinostoja
Kiinnostavaa sinänsä, että bändiltä oli ilmestynyt vasta kolme albumia ja sitten ilmestyi tämä 30 biisin kokoelma. Master Series -sarja tosin taitaa olla ns. huoltsikkakokoelmajulkaisuja, eli levy-yhtiön julkaisuaikataulut tai -suunnitelmat eivät näihin vaikuta.
Kun tyttö rakastui punkkariin oli bändin ensimmäinen sinkku, ja on valikoitunut myös tämän albumin ekaksi biisiksi. Biisissä on kiinnostavaksi rakennettu tarina ja hyvä meininki. Tämä ei lukeunut suosikkeihini, vaikka siitä taustabiisinä tykkäsinkin.
Suosikkejani puolestaan olivat Voit sä lopettaa?, Repe, Vierivä kivi ja Hei mua väsyttää. Voit sä lopettaa? on varmasti bändin suurin hitti, jonka tietävät nekin, jotka eivät ehkä esittäjää osaa nimetä. Ja onhan se hieno biisi: hyvä kertsi, samaistuttava tarina ja vauhdikas meininki.
Poliisi pamputtaa taas on cover Eppujen biisistä, mutta en sitä 90-luvulla tiennyt. Pidin pitkään Juustareiden versiota parempana, mutta nyt molemmat ovat ihan yhtä hyviä. En juurikaan kuuntele Eppuja, joten minulla ei heidän kohdallaan ole suurta tarvetta puolustaa alkuperäistä versiota, vaikka kyllä lähtökohtaisesti alkuperäinen on usein coveria parempi.
Vajotaan paskaan oli lapsen/varhaisteinin näkökulmasta hauska ja niiiin samaistuttava biisi, koska elämä on niin rankkaa, että se on pelkkää paskaan vajoamista. (No, toki se välillä onkin.) On tämä edelleen ihan mahtava biisi!
Yön pimeyteen oli ja on kaihoisen mieleenjäävä. Nuoren miehen tunteiden tuskaa raaimmillaan.
Kiitos ja näkemiin -biisin koin aikoinaan hyvin surullisena biisinä, samoin syvälle osui Hei nyt mua väsyttää. Molemmat kyllä toimivat edelleen hienoina aikansa tuotoksina.
"Joo, joo, lähtisin sinne ja takaisin" eli loppusanat
Meinasin aluksi sanoa, että näiden kolmenkymmen biisin joukkoon mahtuu myös monta heikompaa hetkeä. Kun kuuntelin biisejä läpi, niin toki jotkut ovat vähän vaisumpia kuin toiset, mutta en sitten osannutkaan nimetä niitä ns. huonompia vetoja. Ehkä se johtuu siitä, että olen kuunnellut vain tätä yhtä albumia ja kuuntelin PALJON, joten jokaisessa biisissä on sitä jotain. Plus Juustopäät oli 90-luvulla ainut punkbändi CD-hyllyssäni, joten senkin puolesta triolla on musiikin kuunteluhistoriassani ihan erityinen paikka.
Olen kuunnellut Juustareita hyvin satunnaisesti ja vain satunnaisia biisejä silloin tällöin tuon popitusvaiheen jälkeen. Niin millähän sitten selittäisin sen, että osaan edelleen sanat ja melodiat niin hyvin, että melkein kaikissa biiseissä pystyin laulamaan mukana? Olisikohan tullut kuunneltua tuolloin parin vuoden aikana albumia kymmenen vuoden edestä.
Juustopäiden musiikin pariin palaaminen yllätti siinäkin mielessä, että en uskonut biiseihin liittyvän näin monia ja lämpimiä tunteita. Sitä se ikä ja nostalgia taitavat teettää.
Ehdottoman hienoa biiseissä ovat tarinat, joissa on aitoja tunteita ja tilanteita, joita nuoret miehet (ja naiset) voivat elämässään kohdata. Tekstit ovat selkeitä, rehellisiä ja monipuolisia. Biiseissä käsitellään elämän vaikeita hetkiä, uusia tunteita, perhesuhteita, kapinointia ja parempaan huomiseen uskomista. Hienoa musiikkia!