Niin kuin ennenkin yritin ajatella sinua unohtaakseni yksinäisyyden Olit suurin sankarini unissa ja haaveissa ritarini epätodellinen Vaan ei hahmosi tullutkaan enää öihini Kokonaan katosit En jäänyt edes kaipaamaan
Hiljainen hetki talviyössä kas peittyy saari kuuraan Kimaltaa tienoo valossa lyhdyn ja piirtyy hahmo hankeen Kuiskaan nyt toivomuksen jos emme huomenna kohtaa Kiteet jäiset leijaillen luovat sen, mitä kaipaan
On vuosipäivä, jonka lähes unohdin Putoavat lehdet keltaisina, niin silloinkin Kylmä multa kun jalkoja koskettaa vain minussa se tuntemuksia aiheuttaa Pitäisi kai sanoa: joo kaipaan niin vaan miksi turhaan valehtelisin…
