Ulf Lüdeke on kirjoittanut “historiikin” Rammsteinista. Siinä käsitellään yhtyeen synnyn vaiheita, nousemista maailmanmaineeseen, ongelmakohtia ja Till Lindemannin persoonaa. Kirjassa tulkitaan jonkin verran sanoitusten sisältöä ja millaisia ongelmia biisien monitulkinnallisuudet ovat aiheuttaneet bändille. Koko tarinaa kirja ei kerro, koska 20 vuoden monivaiheista uraa musiikkimaailman huipulla ja kriitikoiden hampaissa ei vain voi niputtaa 232 sivuun. Hämmentävää on myös se, että näin lyhyessä kirjassa lähdeluettelo pitää sisällään 150 kohtaa. Sisällöstä olisi voinut kuvitella lähteitä olleen vain muutama kymmen.
Lüdeke kurkkaa pikkuisen jokaiselle osa-alueelle, mutta koska bändiä ei ole kirjaa varten haastateltu, ei tässä päästä pintaa syvemmälle ja mielenkiintoisiin pohdintoihin. Oikeastaan kuka tahansa fani olisi voinut vastaavan kirjan kirjoittaa omien lehtileikekokoelmien ja videoiden making of -koosteiden perusteella.
Kirja toki tuo hyvin esille sen, miten Saksan rankka historia on vaikuttanut Rammsteinin syntymiseen ja biisien luomiseen. Kun historian faktat on tuotu esille rinnan bändin tarinan kanssa, tuntuu, että ymmärrän aiempaa paremmin, miksi Saksassa yhtyeen musiikkia on ollut niin vaikea sulattaa, mutta sensuurilistalle joutuminen taas vaikuttaa enemmänkin ylireagoinnilta. (Osataan sitä muuallakin kuin Suomessa.)
Saksalaisten häpeä omaa historiaa kohtaan selittää toki sen, että yhtyeen militaristisia lavaesiintymisiä ja provosoivaa tuotantoa on ollut vaikea alkuun käsittää ja sulattaa, kun ei ole oikein edes tiedetty, mitä mieltä yhtye oikeasti esille tuomistaan asioista on. Ihmiset ovat kovasti halunneet lokeroida yhtyeen milloin mihinkin siinä onnistumatta eikä tilannetta ole helpottanut se, että yhtye ei tekemisiään ole juuri selitellyt. Tokihan sitä vähemmästäkin alkaa median edustajia ja viranomaisia ärsyttämään. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisia tunnekuohuja tuleva albumi herättää, koska vahvasti epäilen, että kyllä siitä taatusti pieni pöhinä ainakin Saksassa saadaan aikaseksi.
Koska en yksityiskohtaisesti yhtyeen alkuvaiheita tunne, kirja kyllä tarjosi minulle uuttakin tietoa, joten pisteitä siitä. “Koko tarinana” se kuitenkin jää hyvin vaisuksi ja onkin harmillista, että näin mahtavasta ja värikkäästä bändistä on tehty näin suppea ja väritön kirja. Ylistyslauluissakaan ei ole mitään vikaa, mutta aika nopeasti alkoi hiertämään, miten Lüdeke toistuvasti painottaa, miten massiivisia ja viimeiseen asti hiottuja yhtyeen lavaesiintymiset ovat. Ei lukija ole tyhmä; kyllä vähemmälläkin pystyy sisäistämään, miten upea yhtye onkaan esiintyessään.
Yleensä biografioissa on mukana myös hyvät kuvaliitteet. Ihan pieni juttu, mutta itse ainakin petyin siihen, että kirjassa on vain yksi osio kuvia eikä siinäkään kovin montaa. Kyllä näin visuaalisesta bändistä olisi pari kolme kuvaosiota saanut, ja bonukseksi kirjan loppuun olisi voinut lisätä diskografian kuvineen. Mistä tulikin mieleeni, että kun kerrottiin miten, Liebe ist für alle da -albumin visuaalinen ilme herätti pahennusta, niin jos kirjaa lukee joku tuotantoa tuntematon, niin olisihan se ollut ihan paikallaan lisätä juurikin näitä kuvia tarinan oheen.
Yhtyeen fanina kirjan toki lukee ihan mielellään ja jonkinmuotoisen kokonaiskuvan kyllä saa, mutta lopputulos on yhtyeen saavutuksiin ja bändin jäsenten persooniin nähden jäänyt turhankin vajavaiseksi. Koska yhtyeen biisitkin herättävät niin monenlaisia tulkintoja ja tunteita, olisin toivonut, että historiikkiin olisi panostettu enemmän ja pureuduttu paljon syvemmälle. En kaipaa selityksiä biiseille, koska yhtyekään ei niitä ole julkisesti lähtenyt avaamaan, mutta aivan hyvin olisi voinut käsitellä aina yhden kappaleen verran kunkin albumin syntyprosessia, sinkkubiisejä ja sitä, miten uusi musiikki otettiin vastaan. Ja mitä siitä sitten seurasi. Nytkin noihin asioihin vähän mennään, mutta jälleen pelkkien kenen tahansa saatavilla olevien haastatteluiden pohjalta. Epäluottavainen kun olen, niin suhtaudun aina varauksella siihen, että kirjaan käytetään lehtiartikkeileita lähteinä. Tunnetusti toimittajat tulkitsevat ihmisten sanomisia miten sattuu ja muokkaavat sanomisia siten, että saadaan mahdollisimman myyvä lehti. Ja Rammstein varmasti voisi tarkoituksella vedättää toimittajia, provosointi kun heidän tyyliinsä kuuluu ja näin kirjassa faktoina esitetyt asiat eivät välttämätät ole faktaa lainkaan. (Eihän tietysti mikään estä yhtyettä vedättämästä kirjan pohjatyöksi tehtävissä haastatteluissakaan, mutta kiusaus varmasti olisi pienempi.)
Kirja herätti mielenkiinnon tietää yhtyeestä enemmän, mutta sai samalla toivomaan, että joku kirjottaisi oikean biografian, joka on selkeästi jäsennelty ja laajempi eikä turvaudu sisällön puutteessa toistamaan jo aiemmin mainittuja asioita.
Rammsteinia käsittelevä kirja on ensimmäinen kirja vuoden 2017 lukuhaasteeseen ja kuittaan tällä kohdan 35: kirjan nimessä on erisnimi.
