Heinäkuussa 2023 Mamma Mia! -musikaali saapui Helsingin Kaivopuistoon suoraan Lontoon West Endistä. Koska olen ABBAn ja kyseisen musikaalin suuri diggari, niin tottahan toki lippu piti hankkia.
Sen kummempia kiertelemättä voin sanoa, että Kaivopuiston Mamma Mia! täytti täysin odotukset. Järjestelyt toimivat näkökulmastani oikein hyvin ja Kaivopuisto oli tapahtumapaikkana kivan erilainen. Tuli sellainen moderni kesäteatterifiilis.
Ainut harmillinen puoli tässä ulkoilmatilaisuudessa oli se, että Suomen kesäillat ovat niin valoisia, että lavan valot eivät päässeet samalla tavoin loistamaan ja luomaan lisätunnelmaa kuin pimeissä sisätiloissa. Mutta siinäpä kaikki miinukset olivatkin. Muutoin ilta oli täydellinen.
Kuten aina, nytkin yleisön ikähaitari oli alakoululaisista eläkeläisiin. Se taas osaltaan todistaa sen, että yhä vuonna 2023 ABBAn musiikki on ajatonta ja rajatonta.
Mamma Mia! -historiani alkoi vuonna 2004
Minun Mamma Mia! -historiani ulottuu vuoteen 2004, jolloin näin musikaalin ensimmäistä kertaa. Olin tuolloin lomalla Madridissa ja sattumalta kuljimme sen teatterin ohi, jossa musikaalia esitettiin. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi jättimäiseen mainoslakanaan teatterin ulkoseinällä ja pyysinkin siskoltani, että käydään tsekkaamassa, onko lippuja jäljellä. Muistan vielä, miten hän varmisti, haluanko varmasti mennä katsomaan esitystä, jota en silloisella lukiopohjaisella espanjantaidollani kuitenkaan täysin ymmärtäisi. Totesin, ettei sillä ole väliä, koska ABBAn musiikki on pääasia. Kuinka ollakaan lippuja oli vielä saatavilla. Olisiko peräti ollut samalle illalle vai seuraavalle päivälle, mutta kuitenkin niin, että kauaa ei tarvinnut odotella.
Osa kulttuurisidonnaisista vitseistä meni minulta ohi, kuten odottaa saattoi, mutta ymmärsin riittävästi, jotta ihastuin musikaaliin välittömästi. Taisin jopa kyllästyttää siskoni palaamalla musikaalin fiilistelyyn uudestaan ja uudestaan. Vaikka no, eipä tuo sinänsä mitään uutta ole, jos/kun pääsen musiikista puhumaan.
Musikaalielämyksen jälkimainingeissa ostin itselleni niin alkuperäisen Lontoon työryhmän kuin saksan- ja ruotsinkielisetkin CD:t. Ja myöhemmin myös elokuvan soundtrackin.
Kun tuli tieto siitä, että musikaali tulee Suomeen vuonna 2007, olin ensimmäisenä lipunmyyntipäivänä kärkkymässä lippuja. Silloin liput vielä hankittiin soittamalla ja muistan, kun sanoin, ettei hinnalla ole väliä, sillä haluan parhaan mahdollisen paikan. Ja sen sainkin melko läheltä lavaa. Vuoden 2007 esityshän oli niin ikään Lontoon porukkaa.
Seuraavana vuonna tuli ensimmäinen Mamma Mia! -elokuva, jonka kävin katsomassa tietenkin ensi-iltaviikolla ( varsinaiseen enskapäivään en tainnut ehtiä) ja olisiko ollut ensimmäinen kerta, kun todistin leffateatterissa loppuaplodit.
Seuraava etappi oli vuonna 2014, kun musikaalia esittettiin ruotsiksi Svenska teaternissa. Ja jälleen kerran yleisö taputti ja lauloi mukana, ja hymyili teatterista poistuessaan.
Vuonna 2018 tuli toinen elokuva Mamma Mia: Here We Go Again! sekä suomenkielinen teatteriversio, jota esitettiin Messukeskuksessa. Luonnollisesti molempiin osallistuin. Mielestäni elokuvan jatko-osa oli varsin onnistunut, sillä vaikka se samaan aikaan olikin hyvää mieltä nostattava, oli siinä myös syvempiä ja surumielisiäkin tunteita. Se kosketti ja liikutti eri tavalla kuin ensimmäinen, ja olikin hienoa, ettei oltu lähdetty vain toistamaan ykköselokuvan kaavaa.
Suomenkielinen versio Mamma Mia!:sta oli oikein oivallinen sekin. Osiin oli valittu juuri oikeat henkilöt, ja myös biisien suomennokset toimivat hyvin. Aiemmat iskelmälaulajien tekemät suomiversiot ovat lähinnä herättäneet myötähäpeää tekstiensä kökköyden puolesta, mutta musikaalisuomennosten kohdalla ei tätä tunnetta tullut.
Mamma Mia! -musikaalin lumo säilyy vuodesta toiseen
Nyt Mamma Mia! -taipaleeni viimeisin etappi on Kaivopuistossa. En edes ajatellut, kuinka monta kertaa olen musikaalia katsonut ennen kuin huomasin muistavani melkein kaikki vuorosanat ja vitsikin ulkoa. Siinä määrin kuin ne täsmäsivät elokuvaversion kanssa.
Totta kai tykkään jokaisesta hetkestä, mutta ihan ehdoton ykkössuosikkini on Tanyan vetämämä Does Your Mother Know. Siinä on vain sitä jotain, joka kolahtaa astetta enemmän. Vaikka toisaalta jos lähtisin erittelemään jokaista musiikkinumeroa, saisi jokainen samanlaiset hehkutukset osakseen. Toinen huippunumero on tietenkin The Winner Takes It All, jonka tämänkertainenkin Donnan näyttelijä veti loistavasti.
Mamma Mia! on siitä hieno musikaali, että sillä ei ole mitään väliä, kuinka monta kertaa sen on nähnyt, sillä se vie mukanaan joka kerta. Se on hyväntuulinen, iloinen ja mukaansatempaava, ja samaan aikaan koskettava ja aitoja tunteita käsittelevä kokonaisuus. Vuosien myötä koen hahmot niin tutuiksi, että iloitsen aina, kun pääsen heidän seuraansa.
Tykkäsin myös Kaivopuiston tunnelmasta, jossa jengillä oli jo porteista päästyään hyvä fiilis, ja se jatkui esityksen aikana naurunpyrskähdyksinä ja taputuksina musiikkinumeroiden jälkeen. Tietenkin viimeisten biisien aikana valtaosa nousi tanssimaan ja fiilistelemään kesää ja ABBAn musiikkia. Ihan mahtava kokemus jälleen kerran, ja osoitus siitä, että ilman kulttuuria ja taidetta olisi mahdoton pysyä järjissään ja jaksaa harmaata arkea.
Jos Mamma Mia!:sta tulisi kolmas elokuva (aiheesta esim. tässä artikkelissa), niin se olisi enemmän kuin hienoa, jos tosiaan käsikirjoitus vain olisi yhtä laadukas kuin mihin on totuttu.
Minua kiinnostaisi vielä nähdä musikaali muilla kielillä kuin mitä tähän mennessä olen nähnyt ja toisaalta myös paikan päällä Lontoossa. Nytkin Kaivopuistossa perjantai-illan näytös näytti olleen liki täysi, joten tuskin musikaalin esittämistä ihan lähivuosina ollaan lopettamassa. Hyvä niin.
Lisää ABBA-aiheisia tekstejä voit lukea tästä.
Paluuviite: MAMMA MIA – Musikaalit Suomessa