Die Hard 2 on Bruce Willisin tähdittämä toimintaelokuva, jossa tapahtumat sijoittuvat lentokentälle. John McClane (Willis) odottelee vaimoaan lentokentällä joulun alla, kun kone on jo lähellä laskeutumista. Matkaan tulee mutkia, kun McClane huomaa pari epäilyttävän näköistä miestä ja lähtee seuraamaan heitä saadakseen selville, mitä kieroa miehillä on mielessään. Toinen miehistä pääsee karkuun, mutta McClane pääsee lentokentän turvallisuusosaston juttusille, mutta yhteistyö ei oikein ota toimiakseen. Eri osapuolien on kuitenkin löydettävä jonkinlainen yhteinen sävel, kun paljastuu, että terroristit ovat ottaneet lentokentän haltuunsa ja jos heidän toiveitaan ei kuunnella, alkavat lentokentän yläpuolella laskeutumislupaa odottelevat matkustajakoneet pudota yksi kerrallaan. Aikaa ei ole loputtomiin, sillä muutamalla ilmassa olevalla koneella on polttoainetta niukasti, joten McClanen, poliisien, armeijan ja lentokentän turvallisuusyksikön on selvitettävä, miten terroristit pysäytetään ennen kuin viattomia ihmisiä alkaa kuolla.

Katsoin Die Hardin ensimmäisen osan noin vuosi sitten ja yllätyin, miten hyvä leffa oli, vaikka yleensä amerikkalaisissa toimintaleffoissa mennään helposti överin puolelle, kun pistetään peltiä ruttuun, räjäytellään autoja ja pelastetaan maailmaa. Monesti onkin joutunut katselemisen keskeyttämään, koska on ruennut ärsyttämään se, että elokuvassa on juonen sijaan pelkkää kaahailua ja räjäytteleyä.

Die Hard 2:ssa räiskyy ja paukkuu enempi kuin ykkösessä, mutta edelleen mielestäni pysytään sellaisissa rajoissa, ettei se ärsytä. Toisin kuin Renny Harlinin ohjaama The Long Kiss Goodnight, joka oli aika överi, vaikka siitäkin jollain asteella tykkäsin, kun sen ensi kertaa näin aika monta vuotta sitten. Toisella kerralla se olikin sitten vain puuduttava.

Mutta niin. Die Hard 2 on jatko-osaksi yllättävän hyvä. Siinä on onnistuttu luomaan mielenkiintoinen juoni, koska etenkin itse pidän kovasti lentokenttäympäristössä tapahtuvista elokuvista. Elokuvassa on, totta kai, pientä valtataistelua McClanen ja paikallisten viranomaisten kesken, sillä missäpä elokuvassa nyt avosylin otettaisiin vastaan ulkopuolista apua, kun kovasti ollaan sitä, että itse tiedetään ja tunnetaan rikolliset riittävän hyvin. Vaikka ajatus on aika käytetty, tuo se mielestäni aina pientä piristystä hahmojen välisiin suhteisiin, kun lopulta joutuvat taipumaan siihen, että ulkopuolinen apu todella on paikallaan.