30.7.2019

Yesterday

Yesterday 2019

Yesterday kertoo Jack Malikista, joka on ainut ihminen maailmassa, joka muistaa Beatlesin musiikin. Niinpä Jack näkee tilaisuutensa tulleen ja avustaa omaa, takkuilevaa muusikon uraansa esittämällä Beatlesin biisejä ominaan. Näin D-luokan muusikollakin on lopulta mahdollisuus nousta maailmanmaineeseen ja päästä isoille lavoille.

Idea vaikutti  kiehtovalta: vain yksi ihminen muistaa Beatlesin musiikin. Ajattelin, että nyt on hyvät mahdollisuudet tehdä mieleenjäävä ja uudenlainen elokuva. Ja mahdollisuuksia juonenkäänteille voisi hyvällä käsikirjoittajalla olla useita. Elokuva ei kuitenkaan ihan yltänyt niihin odotuksiin, joita minulla oli.

Mielestäni 12 sekunnin sähkökatkon aikana tapahtunut asioiden katoaminen ihmisten mielistä oli selitetty huonosti. Tai selitystä ei edes tarjottu. Sähkökatko vain tulee ja pyyhkii melkein kaikkien mielestä tietyt asiat. Beatlesin lisäksi kadonneita asioita on muitakin, mutta niillä ei tunnu olevan keskenään mitään yhteistä. Olisin katsojana kaivannut jonkinlaista logiikkaa tähän kohtaan. Vaikka kyseessä on musiikkipainotteinen viihde-elokuva, niin ei se tarkoita sitä, että juoneen voisi huoletta jättää merkittäviä aukkoja. Varsinkaan tässä, kun kyse on juonen siitä hetkestä, joka muuttaa päähenkilön elämän.

Himesh Patel laulaa komeasti, mutta hänellä ei ole riittävästi karismaa, jotta kykenisi olemaan leffan kantava voima. Jack-hahmolle kommentoitiin, ettei hän ole staran näköinen, mutta vaikka olisikin haluttu päähenkilöksi ns. mitättömän näköinen näyttelijä, niin kyllä näyttelijän tehtävä on tehdä hahmostaan persoonallinen, vaikka pitäisi esittää persoonatonta. Mielestäni Himesh ei vakuuttanut siinä, että oikeasti voisi ottaa lavat omakseen, koska pelkästään hyvät (Beatlesin) biisit eivät villitse kuulijoita. Välillä se menee niinkin päin, että biisit voivat olla keskinkertaisia, mutta artisti voittaa massat puolelleen mahtavalla persoonallaan.

Leffan musiikkikohtaukset oli jätetty omaan makuuni liian lyhyiksi ja biisejä oli silputtu siihen malliin, että mieleeni tuli, että ilmeisesti tarkoituksena oli vain saada ympättyä mahdollisimman monta Beatlesin hittiä parin tunnin leffaan. Muutamassa kohdassa fiilis oli juuri nousemassa, kunnes biisi yllättäen katkaistiin kesken ja tunnelma latistui. Väistämättä tuli mieleen Bohemian Rhapsody, jossa biiseille annettiin kunnolla aikaa.

Trailerin nähtyäni odotukset olivat korkealla ja ajattelin, että varmasti pitäisin leffasta, koska pidän myös Beatlesien musasta. Elokuva toki oli viihdyttävä ja hyvänmielinen, mutta kokonaisuudessaan leffa jätti viileäksi ja jäi olo, että käsikirjoitus oli jäänyt keskeneräiseksi.. Kun leffa päättyi, ei päässä pyörineet Beatlesin kappaleet eikä varsinkaan tullut sellaista fiilistä, että tämä pitää nähdä uudestaan. Harmi, koska leffalla olisi todella ollut potentiaalia.

6/10

Elokuva: The Batman
Näyttelijöinä: Jack Malik, Lily James, Ed Sheeran, Kate McKinnon
Musiikki: Daniel Pemberton
Käsikirjoitus: Jack Barth, Richard Curtis

Ohjaus:
 Danny Boyle
Vuosi: 2019

Kommentoi