5.8.2023
Vampyyripäiväkirjat | Kaudet 1.-3.
Vampyyripäiväkirjat sijoittuu Mystic Falls -nimiseen kaupunkiin. Teini-ikäiset sisarukset Elena ja Jeremy Gilbert ovat menettäneet vanhempansa. Heidän uusi huoltajansa on Jenna-täti, jonka kanssa kaksikko asuu perheen talossa.
Samassa kaupungissa asuu myös Stefan Salvatore, jonka suurin salaisuus on se, että hän on vampyyri. Hänen arkeaan sekoittaa puolestaan se, että vampyyrivelji Damon palaa kuvioihin oltuaan pitkään toisaalla.
Sarjan alussa vampyyrit ovat ihmisille vain tarinoita ja uskomuksia, joilla ei “melko varmasti” ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Pikkuhiljaa salaisuudet alkavat paljastua, ja Elenakin saa tietää, että Stefan ja Damon ovat jotain muutakin kuin tavallisia miehiä.
Tietenkin kuvioon kuuluu se, että osa hyväksyy vampyyrit ja osa taas haluaa heidät hengiltä. Normaalia arkea sotkevat perinteisten ihmissuhde- ja teinielämän ongelmien lisäksi hankalat sukulaiset, mystiset ihmissudet, noidat ja vampyyrinmetsästäjät. Eikä siinä vielä kaikki, vaan sopivan tilaisuuden tullen myös alkuperäiset vampyyrit (Originals) astuvat estradille haluineen ja vaatimuksineen. Niinpä Mystic Falls on jatkuvasti yliluonnollisten hahmojen taistelutantereena, eivätkä kaikki selviä hengissä.
Huom! Sisältää juonipaljastuksia.
Alun ennakkoluuloni hälvenivät nopeasti
Olen miettinyt Vampyyripäiväkirjojen katsomista jo jonkin aikaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Koska kyseessä on teinien maailmaan sijoittuva sarja, olen hieman pelännyt, että kyseessä olisi jonkinlainen Twilight-toisinto. No, tietenkin siinä vaiheessa, kun päätin panna HBO:n tauolle, ajattelin, että katsonpa muutaman jakson, niin eipä enää vaivaa sitten, että olisiko sarjasta ollut mihinkään.
Ja niin. Muutaman jakson jälkeen olin totaalisen koukussa. Koska taustalla tosiaan nakutteli nuo Twilight-elokuvat, niin toistuvasti yllätyin positiivisesti hahmojen eri vaiheita seuratessani. Tietenkin sarja mahdollistaa pituutensa vuoksi hahmojen syventämisen ja tarinoiden monipuolistamisen, mutta kyllä tässä voitetaan ihan jo näyttelijävalinnoilla.
En varsinaisesti pitänyt Ian Somerhalderin hahmosta Lostissa, jossa hän oli pilallehemmotellun blondin veli. Mutta nyt on ääni muuttunut kellossa. Ianin Damon on ehkä jopa koko sarjan kiinnostavin ja viihdyttävin hahmo. Erityisesti pidän Damonin huumorista, joka on juuri täydellisen mustaa ja sarkastista. Hänelle on ehdottomasti kirjoitettu parhaimmat one-linerit ja tarkkanäköisimmät sivallukset. Damonia eivät turhat omantunnontuskat vaivaa, ja hän onkin alkuun se perinteinen paha veli, kun Stefan on hyvis. Sarjan edetessä roolit vaihtuvat, kun Stefanista tulee murhanhimoinen tappaja, jolloin Damon yrittää pitää homman kasassa ja auttaa Elenaa Stefanin pelastamisessa.
Hahmojen osalta hienoa sarjassa on juuri se, että kukaan ei ole yksinkertaisesti hyvä tai paha, vaan jokaisessa – kuten ihmisissä oikeastikin – on molempia ja hahmojen valinnat määrittelevät sen, kumpana he katsojalle näyttäytyvät. Lisäksi lähes kaikki hahmot haluavat jotain ja heillä on päämääriä ja tavoitteita. Niin ns. tavallisessa ihmiselämässä kuin omassa roolissaan yliluonnollisessa maailmassa.
Kiinnostavia ja hyvin rakennettuja hahmoja
Kolmen kauden aikana kukin päähahmoista käy pimeämmällä puolella ja osoittaa myös inhimillisyyttä sekä halua toimia oman näkemyksensä mukaan oikein, tai ainakin eniten oikein. Jokainen kasvaa omalla tavallaan ja alkaa nähdä ympäröivää maailmaa laajemmin. Damonin kova ulkokuori ja playboy-imago saavat lisäkseen inhimillisyyttä ja aitoa välittämistä, jota hän paikoitellen myös näyttää. Stefan ei ole koko ajan kivan ystävällinen, täydellinen poikabändipoika vaan taistelee oman pimeän puolensa ja halujensa kanssa koko ajan, ja kausien edetessä alkaa hyväksyä sen puolen osaksi itseään. Toisin kuin aivan sarjan alussa, jossa pimeää puolta ei käytännössä nähty ollenkaan.
Historianopettaja Alaricilla on omat ongelmansa alkoholin ja vastuun kantamisen kanssa, mutta sarjan edetessä hän tekee ryhdistymisliikkeitä ja toimii isähahmona Elenalle ja Jeremylle. Hän vaikuttaa kaikinpuolin kunnolliselta aikuiselta, kunnes kolmoskaudessa myös hänen pimeä puolensa pääsee todella valloilleen. Ja koska hän on ollut yksi selkeimmistä hyvishahmoista, on hänen muutoksensa mielenkiintoisin sekä myös suurin isku palleaan. Että eihän nyt Alaric, eihän hänen kohtalonsa voi tällainen olla.
Elena ei ole onneksi samalla tavalla persoonaton ja hajuton kuten Twilightin Bella, joka vain oli olemassa. Vaan vaikka heissä jotain samaa onkin, Elena muuttuu surullisesta teinitytöstä hiljalleen vahvemmaksi ja määrätietoiseksi nuoreksi, joka yrittää löytää paikkansa sekavassa maailmassa. Hän aidosti välittää ystävistään ja vaikka sukset menevät välillä ristiin, hän yrittää oppia virheistään.
Kolmoskauden päätösjaksossa oli hieno kohtaus, jossa Elena istui autossa Mattin kanssa. Elena oli pitkään jahkaillut Stefanin ja Damonin välillä, ja lykännyt päätöstä liian vaikeana. Nyt, kun hänellä oli yhtä pitkä matka niin Stefanin kuin Damonin luokse, hänen oli pakko valita, koska paine (ajan loppuminen) kasvoi koko ajan, eikä aikaa ollut tuhlattavaksi.
Myös alkuun tylsähköt sivuhahmot kuten Tyler, Jeremy ja Caroline saavat jokainen selkeämmän roolin ja tarkoituksen sille, miksi heidät on sarjaan kirjoitettu. Ainut, jonka sarjassaololle ei mielestäni ollut mitään erityistä merkitystä, on Matt. Hän on jokaisessa juonikuviossa ja muiden hahmojen elämässä vain se pakollinen sivuhahmo, joka roikkuu mukana voidakseen tehdä jonkin sellaisen teon tai sanoa sellaisen lauseen, joka ei oikein sovi kenellekään muulle ja joka vain jollain tapaa pitää saada sanottua. Hän on mielestäni tällä hetkellä kaikista lattein hahmo, jossa ei ole sielua tai persoonaa, ja sarja toimisi hyvin ilman häntäkin. Mutta katsotaan, muuttuuko mieleni tulevien kausien myötä.
Elenan noitaystävä Bonnie on alusta asti vahva sivuhahmo, ja pidän erityisesti siitä, että hänen ja Elenan ystävyys ei ole pelkkää täydellistä toimeentulemista koko ajan. Vaan välillä on ongelmia, välillä ollaan puhumatta, mutta lopulta ystävyys on niin vahva, että erimielisyydet saadaan setvittyä. Se saa heidän välisen suhteensa tuntumaan aidolta, ja he myös reagoivat väleihin vaikuttaviin ongelmiin uskottavasti.
Kakkoskaudella nähdään yksi tv-historian parhaimmista jaksoista
Vampyyripäiväkirjoissa ei mielestäni tähän asti ole ollut yhtään tylsää tai turhaa jaksoa, vaan jokaisessa jännite on saatu pidettyä yllä ja jokaisessa jaksossa esitellään jokin pienempi ongelma, joka ratkeaa ja samaan aikaan viedään eteenpäin sitä isompaa juonta, isompia ongelmia.
Näin erikseen haluan kuitenkin nostaa esille kakkoskauden toiseksi viimeisen jakson. Siinä alkuperäisistä vampyyreistä Klaus haluaa suorittaa rituaalin, jossa hänestä tulisi vampyyri-ihmissusihybridi ja käytännössä kuolematon. Rituaali vaatii useampia ainesosia ja uhrauksia, joista yksi on tietenkin Elena. Se, miten tässä jaksossa kuljetettiin kaikki siihen asti rakennetut juonikuviot yhteen ja kasattiin jokaisen hahmon niskaan painetta niin, että jokainen joutui venymään äärimmilleen, oli huikeaa katsottavaa. Minulle tuli katsojana aidosti olo, että nyt on tosi kyseessä, enkä edes yrittänyt keksiä edeltä käsikirjoitukselle jatkoa vaan halusin elää siinä hetkessä, missä hahmotkin olivat. Kokonaisuus oli niin hienosti rakennettu rytmitystä, visuaalisuutta kuin koko tarinan kaarta ajatellen niin täydellisesti, että sanoisin tämän jakson olevan yksi parhaimpia jaksoja, mitä missään sarjassa olen nähnyt.
Vampyyripäivätkirjat todella yllätti. Vaikka se on teineistä kertova sarja, se ei ole liian teinimäinen. Tein sellaisenkin huomion, että kun kolmannen kauden alussa (vai kakkosen lopussa?) Elena tuli täysi-ikäiseksi, sarjan luonnekin muuttui. Alkoi näkyä enemmän paljasta pintaa, kiihkeitä kohtauksia ja toisaalta suurempia vihollisia. Ja tosiaan sarjassa on ihan sellaista kunnon jännitystäkin välillä, joka sopii sarjan luonteeseen. Muutamaankin otteeseen aidosti jännitin, että kuinkahan tässä käy.
Kuten tuossa mainitsin, että Damon on suosikkihahmoni, niin en kyllä muista, koska olisin ollut johonkin tv-sarjan hahmoon näin koukussa. Juuri se huumori, monitahoisuus, se pahapoikamaisuus ja se, ettei välitä muiden mielipiteistä, mutta silti jossain taustalla on sitä inhmillisyyttäkin, ovat tehneet Damonista kiinnostavan kaikin puolin. Ja no, ei nyt tietysti haittaa, että Ian on aika kivannäköinenkin.
Kiinnostava sarja, johon oli ihan paikallaan saada tauko kolmen kauden jälkeen, jotta voin hetken sulatella näkemääni ja sitten palata uusin silmin takaisin Mystic Fallsiin.
Jos vampyyrit kiinnostavat, eikä pieni teinidraama haittaa, suosittelen kokeilemaan. Voit yllättyä.
Sarja: Vampyyripäiväkirjat (The Vampire Diaries)
Kaudet: 1, 2, 3
Näyttelijöinä: Nina Dobrev, Ian Somerhalder, Paul Wesley, Kat Graham, Candice King, Zach Roerig, Michael Trevino, Steven R. McQueen, Matthew Davis, Sara Canning
Luojat: Julie Pec, Kevin Williamson
Perustuu L. J. Smithin kirjoihin
Vuosi (Suomessa): 2010-2014
Lähteet
Vampyyripäiväkirjakuvat: IMDB
Luontokuvat (kuu ja metsä): Canvan vapaasti käytettävät kuvapankkikuvat