31.12.2022

Unohtumaton joulu | Onnistunut ja kiva jouluelokuva

Unohtumaton joulu kertoo pilallehemmotellusta Sierrasta, miljonäärin tyttärestä, joka ei petaa itse sänkyään tai kaada shampanjaa suuhunsa. Isä suunnittelee antavansa työpaikan tyttärelleen, jotta tämä ryhdistyisi. Samaan aikaan toisaalla pienen majoituspaikan omistaja Jake kamppailee yrityksensä kannattavuuden kanssa. Hän lähtee tapaamaan Sierran miljonääri-isää, koska haluaisi sitä kautta bisnekselleen rahoitusta, mutta palaa neuvotteluista tyhjin käsin. Aulassa Jake törmää Sierraan, mutta vielä tässä vaiheessa kumpikaan ei ihmeemmin noteeraa vastapuolta.

Aulatapaamisesta Sierra lähtee kiiltokuvapoikaystävänsä kanssa laskettelemaan. Tai oikeastaan ottamaan täydellistä Instagram-kuvaa, koska some on se, mitä kautta eletään. Kauniissa maisemissa poikaystävä kosii, mutta kosiomatka päättyy ikävästi, kun pari vierii rinnettä alas ja ajautuu eri puiden alle. Ja myös eri tahot pelastavat heidät.

Jake ja Sierra kohtaavat uudestaan, kun Jake löytää Sierran puun alta ja sairaalareissun myötä selviää, että Sierra on menettänyt muistinsa. Koska hän ei tiedä, kuka on tai missä asuu, niin muuttaa majataloon odottamaan muistin palaamista.

Niinpä hienostolady auttaa talon askareissa, joskin alku on hankalaa, koska hän ei ole koskaan pessyt pyykkiä. Näistä pienistä arjen askareista irtoaakin kivoja pieniä kommelluksia, kun rikas tyttörukka opettelee elämän oikeita asioita. Ja samallahan siinä Jake vähän ihastuu ahkeraan vieraaseensa.

Unohtumaton joulu vastaa odotuksia. Se on kiva, leppoisa ja viihdyttävä joululeffa. Taustalla soivat jouluiset sävelet, lunta on joka nurkalla, eikä hahmojen elämässä ole suurempaa draamaa. Loppu on niin ikään odotusten mukainen, ja saa taatusti hyvälle mielelle. 

Elokuvassa nähdään pieni viittaus Mean Girls -elokuvaan, jonka havaitsee kyllä heti, jos kyseisen leffan on nähnyt useammin kuin kerran. 

Ainut isompi kritisoinnin aihe elokuvassa on se, että lääkärin mukaan Sierra sai vain lievän aivotärähdyksen ja voi kotiutua sairaalasta nopeasti. Mutta kuitenkaan Sierra ei muista aiempia tapahtumia, ei nimeä, ei mitään. Että ei vissiin kuitenkaan ihan pikkuinen tärähdys ollut.

Jouluelokuvia pitää katsoa tietyssä mielentilassa, jolloin ne toimivat. Toki välillä katson niitä niin paljon, että jossain vaiheessa huomaan saaneeni yliannostuksen ja alan liikaa miettiä joidenkin asioiden realistisuutta. Mutta mielestäni Unohtumaton joulu on jouluelokuvien paremmasta päästä. Ehkä siksi, että tykkään Lindsay Lohanista. Hänellä kun on hyvä ymmärrys komediasta ja hän osaa olla överi olematta ärsyttävä. Joten hänen ansiostaan leffa varmasti oli kivempi kokemus kuin jos näyttelijänä olisi ollut joku muu. Pääparin kemia on myös melko hyvä, ei mikään varpaissa asti tuntuva, mutta ei semmoinenkaan, että tekisi mieli katsoa muualle. Siihenkin törmää nimenomaan jouluelokuvissa aika paljon. 

Visuaalisesti elokuva on silmäystävällinen, ja onnistuu siinä mielessä jouluisen tunnelman luomisessa. 

Kokonaisuudessaan Unohtumaton joulu on viihdyttävä ja hyvän mielen jouluelokuva. Kaiken räiskinnän, kauhun ja draamojen keskellä jouluelokuville on kyllä paikkansa. Vaikka en itse enää vietä joulua tai juurikaan kuuntele joululauluja, niin salainen paheeni on katsoa näitä Netflixin saman peruskaavan mukaan tehtyjä elokuvia. Ja vaikka toki itsekin välillä kritisioin elokuvien tai kirjojen ennalta-arvattavuutta, niin jouluelokuvien kohdalla se on mielestäni jopa etukin. Juuri siksi katson näitä, koska tiedän, miten ne etenevät ja päättyvät. Tiedän, ettei aivojen tarvitse tsempata pysyäkseen juonessa kiinni ja tiedän, että pari saa aina toisensa. Joten ei ennalta-arvattavuus ole aina huono asia. Se on toisaalta se syy, miksi tietyntyylisiä elokuvia tai kirjoja kuluttaa. Koska on odotukset, että dekkarissa murha ratkeaa ainakin jossain määrin, romanttisessa kirjassa pari saa toisensa ja niin edelleen. Se erottava ja kiinnostava pointti onkin juuri se, mitä matkalla tapahtuu, ja ne tapahtumat joko vievät mukanaan tai eivät. Tällä kertaa veivät.

7/10

Elokuva: Unohtumaton joulu (Falling for Christmas)
Näyttelijöinä: Lindsay Lohan, Chord Overstreet, George Young, Jack Wagner
Käsikirjoitus:
Jeff Bonnett, Ron Oliver
Ohjaus:
Janeen Damian
Vuosi: 2022

Kommentoi