When Love and Death Embrace on yksi tutuimmista albumin biiseistä. Olen iloinen, että olen kuullut tämän livenä, sillä kokemus oli ainutlaatuinen, kuten usein livevedoissa muutenkin. Kappale vie mukanaan tummien melodioiden maailmaan, jossa Valon ääni (erityisesti alarekisteri) viettelee suloiseen pimeyteen. Monet artistit voivat tulkita monella eri tavalla kliseisen I love youn, mutta erityisesti tässä biisissä Villen tulkinta tuntuu varpaissa asti. Samaan aikaan tekisi mieli lähteä karkuun tuota pimeyden herraa, mutta tahdonvoimaa ei ole riittävästi jalkojen liikuttamiseen.

Ainut, jolle en erityisemmin tässä vaiheessa lämpene, on Don’t Fear the Reaper. Kappale on alunperin julkaistu vuonna 1976 Blue Öyster Cultin toimesta. Villen ja June Hyden duetto ei oikein tunnu sopivan muiden kappaleiden joukkoon, sillä se on keskeneräisen ja latteahkon kuuloinen. Vaikka Junella on ihan nätti ääni, se ei mielestäni sovi tähän saundimaailmaan. Kappale on ainut notkahdus muuten hienoja tulkintoja ja tarinoita sisältävällä albumilla.

Greatest Lovesongs Vol. 666 on eheä ja mukaansatempaava kokonaisuus, jossa on koukuttavia kertsejä ja vaivattomasti soljuvia melodioita toisensa perään. Yhtyeellä on vahva saundi jo alusta asti, joten ei ole mikään ihme, että kuulijoita löytyi nopeasti ja paljon. Albumi on 23 vuotta vanha, mutta biisit kuulostavat yhä synkän raikkailta ja ainutlaatuisilta, joiden pariin haluaa palata uudestaan -ehkä jopa seuraavat 23 vuotta. Kun nyt olen saanut kunnolla oven auki HIMin luomaan maailmaan, aion varmasti jatkaa valitsemallani tiellä ja tutustua myös muihin albumeihin. Tuskin maltan odottaa, millaisia löydöksiä myöhemmästä tuotannosta paljastuu (ennestään tuntemattomien biisien joukosta), kun jo debyytiltäkin löytyi muutama uusi helmi.