Floorin lisäksi myös Troyn laulua on tuotu enemmän esille. Miehellä on oma soolobiisikin: Harvest. Tunnustan, että aluksi vierastin ajatusta, että joku muu kuin Floor tai Marco laulaa päävokalistina. Kokonaisuutta kuunnellessani ja biisin tekstiä ajatellessani Troyn ei-heviääni luo biisille täydellisen tunnelman. Se on se tasapainottava maa kovien tuulien ja tulivuorten purkausten keskellä. Harvestista tulee vähän samoja fiiliksiä kuin Élanista. Siinä missä Élanissa seikkailtiin elämän toiselle puolella, viimeisillä kielekkeillä ja unenomaisessa kauneudessa, Harvest on maanläheisiä värejä ja kasvun ihmettä, mutta samanlaista rauhaa ja eteerisyyttä on molemmissa biiseissä.

Pan on metallisävytteinen “yhteenveto” Disneyn satu-  ja taikamaailmojen lumoista. Se on täydellinen sinfoninen teos, joka vie kuulijan mukanaan ja hukuttaa kauneuteensa. Ehkäpä yksi suosikeistani tältä albumilta (mutta älä kysy, mikä ei ole). Ja biisin rummut, huhhuh! Nyt mennään sfääreihin ja kovaa. 

Tribalissa pääsevät rummut loistamaan, ja ai että, miten ne iskevätkin! Biisi tuo kuulijan luokse ikiaikaiset nuotiotanssit, heimojen hyökkäykset ja yössä kaikuvat karjunnat.  Tribal maalaa täydellisen kuvan, miten nuotion valo heijastaa heimolaisten varjot kallion seinille ja aistit ovat avoinna yön pimeydessä. Kuten kaikki albumin biisit, niin tämäkin on oma lyhytelokuvansa.

Sokerina pohjalla on Endlessness, jossa vihdoin Marcokin pääsee kunnolla ääneen. Vaikka olisin halunnut kuulla Marcoa soolona jo aiemmin, niin tämä sopii kuljettuun kokonaisuuden kruunuksi täydellisesti. Viimein, lopussa nousee kolmas ääni ja tuo fantasiaan vielä yhden ulottuvuuden. Tuntuu, että biisillä on nyt enemmän painoa, koska sitä on pantattu ennen sen vapaaksi lakemista. Marcon äänen saattelemana maan syövereistä nousee jotain ihmistä suurempaa, pysäyttää ajan hetkeksi kuin kaiken luoja (ei mikään kristinuskon Jumala). Jälleen lopussa on alku. Vaikka biisi on yli seitsemän minuuttia, se tuntuu todella lyhyeltä, sillä niin vaikuttava se on. Endlessness tuntuu olevan albumin kohokohta, lopputaistelu ja sen jälkeinen rauha.

Tähän kohtaan pitäisi panna pitkä hiljaisuus, kun prosessoin kuulemaani ja tajuan, että olen vasta päässyt hieman raapaisemaan aarrearkun kantta, mutta se ei ole auennut kokonaan. Tuntuu, että Nightwishin albumia ei oikein voi kuunnella enää yksittäisinä biiseinä vaan kokonaisuutena. Vaikka tarina on jaoteltu osiin, niin silti sitä ei halua pilkkoa vaan elää sen yhtenäisenä jatkokertomuksena.