Löysin arkistoista muutamia teiniaikaisia runojani. Aluksi ajattelin, etten viitsi niitä julkaista, mutta toisaalta: miksipä ei. Onhan nuo vuosia sitten kirjoitetut ajatelmat huvittavuudessaan sympaattisia. Ja toisaalta ne ovat osa sitä kirjoittajamatkaa, jota olen lapsesta asti tehnyt. Joten häpeästä huolimatta painan julkaise-namiskaa. 😉
Pienen hetken vaan
jos tässä olla saan
ja levähtää
hiljaa vaan
sanomatta sanaakaan
Ihan näin
vierellä sun
Ethän aja mua pois
älä vielä
anna mulle minuutti aikaasi
Ja olen onnellinen
Nyt juuri, tässä näin.
Kiitos ajastas
Nyt lähden pois
Tuo pieni hetki
merkitsi mulle paljon,
kiitos, että jaksoit hetken sen
jakaa kanssani