Voit myös kuunnella artikkelin podcastinä esim. Spotifysta tai Anchorista.
Nesbø on tällä hetkellä yksi suosikkikirjailijoistani, ja hänen tuotoksiaan odotan enemmän kuin kevään ensimmäisiä kukkia. Siksi on joka kerta yhtä lämmittävää saada kirjastosta sähköpostia, jossa kerrotaan, että varattu aineisto on noudettavissa.
Hain kirjan lauantaiaamuna ja kotimatkalla silittelin sitä malttamattomana. Tiistaiaamuna vajaa 600 sivua oli luettu, vaikka olin päättänyt tällä kertaa ottaa rauhallisesti, ettei tarina loppuisi liian nopeasti.
Valtakunta poikkeaa rytmiltään ja tyyliltään Harry Hole -romaaneista, sillä se on rauhallisempi, harkitsevampi ja sanoisinpa jopa, että hyytävämpi. Valtakunta vaatii uhrinsa, onhan kyseessä Nesbø, mutta kyseessä ei silti ole perinteinen poliisi jahtaa murhaajaa -kirja. Valtakunta on oivallinen kuvaus pienen kylän ihmisten suhteiden ja perhekeskeisyyden hyvistä ja huonoista puolista. Jokaisella kyläläisellä on paikkansa yhteisön tapahtumissa ja kaikilla on salaisuuksia, joita ei toivoisi muiden tietävän.
Päähenkilö Roy on monintahoinen persoona, josta lukija haluaa tietää mahdollisimman paljon. Välillä Royn asenne ja käyttäytyminen ärsytti suunnattomasti ja välillä häntä kohtaa tunsi voimakasta sympatiaa. Loistava hahmo!
Kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, mutta ei sorruta mässäilemään. Karut asiat kuuluvat osana henkilöiden historiaan ja sen ansiosta ne pysyvät taustalla, vaikka koko ajan läsnä ovatkin. Kirjassa tehdään monia hyviä huomioita ihmisen luonteen muovautumisesta ja suljetuista yhteisöistä. Kuten sen, että ihmiset saattavat olettaa toisistaan ihan mitä vain kylällä kuultujen juorujen perusteella. Sillä, ovatko kuullut asiat totta, ei ole (välttämättä) merkitystä. Suppeasti ajattelevalle riittää, että naapuri on jotain kyläkaupalla kertonut, niin silloin asia on näin. Kirjassa tuodaan hyvin esille myös se, että jos joku on karismaattinen ja hyvä suustaan, voi hän taitavasti ohjailla muita haluamallaan tavalla tiettyyn pisteeseen asti.
"Dog ei ollut hänen mukanaan. Enkä nähnyt myöskään haulikkoa. Kävellessäni häntä vastaan ymmärsin jo puolittain, mitä oli tapahtunut."
Valtakunta
Todettakoon itsestäänselvyys: Nesbø on jälleen tehnyt oivallista työtä. Kirja on kohtuullisen pitkä (vajaa 600 sivua), mutta kun tarinaan uppoutuu, ei sivumäärää ajattele. Kirjan erilaisen tyylin takia luin ensimmäiset 200 sivua verrattain hitaasti. Halusin nauttia ja sisäistää lukemani ja upottautua jännitykseen, joten noin parikymmentä sivua luettuani, panin kirjan sivuun ja annoin ajatuksen syventyä kerrottuihin tapahtumiin. Samalla pystyin myös hieman pitkittämään lukunautintoa. Valtakunta on sellainen kirja, jonka saattaa pilata liian kiireisellä lukemisella, ja itse koin tuon “useamman pysähdyksen taktiikan” varsin toimivaksi. Vasta viimeiset sata sivua luin silmät tapillaan ja pää suhisten. En vain voinut poksauttaa Nesbø-kuplaa kesken kiihtyvien tapahtumien, kun tiesin, miten lähellä loppuratkaisu olin ja miten kovasti halusin kysymyksiin vastauksia. Ehdin toki tehdä omia kuvitelmia juonen kulusta, ja yhdessä kohtaa osuin oikeaan, mutta toisaalta yritin välttää, etten liikaa kirjoita etukäteen vaan annan Nesbøn viedä.
Loppuratkaisu on kutkuttava ja päättää kerrotun tarinan nesbømäisellä tavalla. Kirjan takakannen suljettuani iski tyhjyys. Norjalaisen vuoristokylän tarina oli näin kerrottu enkä enää voinut jatkaa kurkistamista heidän suljettujen oviensa taakse. Toisaalta kirjassa oli niin paljon sulateltavaa, etten olisi voinut ajatella alkavani heti lukea jotain muuta perään vaan halusin kellua hetken Nesbøn jälkimainingeissa. Sanon yhden asian tähän loppuun: Nesbø teki sen taas.
KIRJAN TIEDOT
Kirjailija: Jo Nesbø
Kirja: Valtakunta (Kongeriket)
Kustantaja: Johnny Kniga
Sivuja: 592
Vuosi: 2020
