Jaron Lanierin kirja 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt oli kiinnostavaa luettavaa. Tyyli on provosoiva, mutta ymmärrän kyllä, miksi se on valittu. Kirjan on tarkoitus herättää ajattelemaan, ja sen se tekee. Siinä oli paljon minulle ennestään tuttuja asioita, mutta myös uutta tietoa ja näkökulmia, joten koin kirjan hyödylliseksi.
Seuraavaksi nostan esille joitakin ajatuksia, jotka jäivät parhaiten mieleen. Tähän asti olen lukenut kirjallisuutta ja artikkeleita, joissa puhutaan somen hyvistä puolista ja siitä, miten sitä voi hyödyntää markkinoinnissa ja henkilöbrändin rakentamisessa. Siksi koin, että on aika tutustua tarkemmin toiseenkin näkökulmaan.
“En ajattele olevani muita parempi, koska minulla ei ole sometilejä. Saatan olla sinua huonompi, ja ehkä sinä pärjäät niiden kanssa minua paremmin. – – Kusipäät ovat saaneet enemmän sanavaltaa sen jälkeen, kun somen suosio räjähti.”
Mielestäni tämä oli kirjailijalta hyvä pointti, sillä koen tärkeäksi sen, että ihmisiä ei arvoteta sen perusteella, ovatko he somessa vai eivät. Olen nimittäin törmännyt siihenkin, että jotkut somettomat ihmiset kokevat olevansa somellisia parempia, vaikka näin ei automaattisesti ole. Nyt, kun käyn läpi kirjan pohjalta syntyneitä ajatuksia, en kritisoi ketään sellaista, jolle some on esimerkiksi intohimo tai mahdollinen tuleva ammatti, vaan mietin asioita ainoastaan omasta, tämänhetkisestä näkökulmastani.
Tuosta tustkin kukaan on eri mieltä, että omaa pahaa oloaan muihin purkavat ihmiset ovat saaneet somen kautta enemmän ääntä ja sanavaltaa. Ja se on yksi syy, miksi some on kuormittavampi kuin jos kaikki osaisivat ja haluaisivat käyttäytyä paremmin eri kanavilla.
Linkedin suhteessa muihin kanaviin
Kirjailija nostaa Linkedinin osaksi rauhallisempaa ja järkevämpää somea, koska siellä ihmiset ovat keskittyneet työuransa edistämiseen. Ja että alusta saa tuottonsa pääasiassa yhdistämällä työnantajia ja -tekijöitä, ei niinkään taivuttelemalla käyttäjiään ostamaan jotakin tai yrittämällä muuttaa heidän käytöstään jollain muulla asiaankuulumattomalla tavalla.
Jokainen työura on jokaisella ihmisellä erilainen ja ainutlaatuinen, eivätkä kaikki Linkedinin käyttäjät tavoittele samaa uraa, joten siksi kirjailijan mukaan alustalla ei synny kahakoita tai taktikointia. Lisäksi mainitaan, että Linkedinin käyttäjillä on parempaa tekemistä kuin muiden edessä rehvastelu, joka provosoisi öyhääjiä käyttämään ääntään.
En itse muista käydä kovin aktiivisesti Linkkarissa, joten tietoni sen käyttäjäkunnasta ovat suppeat. Voin silti sanoa huomanneeni jonkin verran rehvastelua, pätemistä, väittelyä ja oman erinomaisuutensa korostamista. Totta kyllä on, että Linkedin ei pääse samoihin ulottuvuuksiin kaupallisempien somekanavien kanssa, joiden käyttäjäkunnat koostuvat paljon värikkäämmästä ryhmästä ihmisiä. Ja muissa kanavissa on myös helpompi olla anonyymillä nimimerkillä. Linkediniin pääasiassa liittyvät vain tosiaan ne urasta ja työelämästä kiinnostuneet, ja eipä siellä ole reaktioissa vihanaamaa tai peukkua alaspäin.
Kun Facebook lanseerasi nuo monipuolisemmat hymiöt, niin sehän oli täysin selvää, miksi sinne se vihanaamakin valittiin mukaan. Ei siksi, että tarjottaisiin mahdollisuus reagoida aidosti eri asioihin eri tavoin vaan mielestäni kehittelypäässä hyvin tiedettiin, että sitä aletaan käyttää vaikkapa vähemmistöjä koskevissa uutisissa tietyllä tavalla ja saadaan toiset sitten reagoimaan ja kommentoimaan, että miksi vihanaamoja on laitettu. Ja näin ihmiset viettävät taas hetken pidempään alustalla.
Valetilit ovatkin hyödyllisiä
Erityisen kiinnostava pointti oli se, kun kirjassa kerrottiin, että teknologiayritykset myös hyötyvät valetileistä, eli ne eivät ole pelkästään haitaksi. Aiemmin olen ajatellut, että boteista ei ole kenelläkään hyötyä, mutta kirjan myötä asiaa tarkemmin ajateltuna väite käy järkeen. Botit “luovat keskustelua” ja sitä kautta näennäisesti monipuolisempaa sisältöä, mutta samaan aikaan aito keskustelu voi jäädä niiden jalkoihin.
Toinen aiheeseen liittyvä huomio saattoi kyllä olla Perttu Pölösenkin Saisinko huomiosi? -kirjasta (tai sitten oli molemmissa). Se oli siis se, että somealustat hyötyvät aktiivisen keskustelun lisäksi valetileistä (esim. pepputilit – oma huom.) siinä, että ne näkyvät käyttäjinä tilastoissa ja saavat kanavan näin näyttämään isommalta ja aktiivisemmalta. Jomman kumman kirjan mukaan Twitter aikoinaan suoritti turhien tilien siivoustalkoot, ja seurauksena moraalisesti oikeasta teosta arvo pörssissä laski.
Some on vaikuttanut myös muihin medioihin
Lanier käsittelee sitäkin, miten somen nousu on vaikuttanut muihin medioihin. Eli koska nykyään valtaosa uutisista luetaan tai linkit haetaan somesta, on tämä lisännyt klikkiotsikoiden ja kohu-uutisten määrää. Koska uutiskanavien on jollain tavalla niin ikään kilpailtava huomiosta somessa. Enää ei riitä vain vetävä paperilehden kansi vaan on oltava netissä koko ajan läsnä ja tuotettava sisältöä, jotta pysyy ihmisten mielessä. Ja koska algoritmit tykkäävät negatiivisuudesta ja keskustelua herättävistä aiheista, onkin luonnollista, että pyritään niihin panostamaan, jotta palkinnoksi saadaan klikkauksia.
Näin omana sivuhuomiona: myös hakukoneoptimointihan kehottaa kirjoittamaan blogien ja artikkelien otsikoiksi jotain “tunteita herättävää”, koska sillä saa paremmin huomiota ja näkyvyyttä.
Palkkioita ja rangaistuksia
“Palkkioiden tai rangaistusten ei tarvitse olla fyysisiä. Sekin toimii, että osallistujat jätetään ilman pisteitä tai muita symbolisia palkintoja. – – Jos julkaisu saa mairittelevaa vastakaikua, se saa käyttäjän julkaisemaan lisää päivityksiä. – – askel kohti riippuvuutta.”
Ja tämähän valitettavasti toimii joidenkin kohdalla, kun harmittelevat julkaisujensa vähäisiä tykkäysmääriä tai videoiden katselukertoja. Sympatiani tässä ovat ehdottomasti ihmisten puolella, koska monella oletettavasti on vain vilpitön halu tulla nähdyksi ja huomioiduksi, toivoa, että joku tykkäisi. Ja näitä tarpeitahan somen alustat hyödyntävät, ihmisten heikkouksia. (Ajattelen asiaa nyt tavallisen käyttäjän näkökulmasta, en niiden, jotka tekevät somea työkseen.)
Minä olen aina (onneksi) tehnyt sellaista sisältöä, joka ei kiinnosta massoja (tai edes puolikkaita), joten olen tottunut siihen, että klikkaus-/kuuntelu-/katselukertoja ei ole ihmeemmin, joten en ole koskaan päässyt kovin syvälle tykkäysten metsästämiseen. Toki olen ilahtunut, kun olen huomannut jonkin julkaisun saavan enemmän näkyvyyttä, mutta koen sen vain plussana. Fatka on, että omalla sisällölläni ei edes olisi mahdollista olla mukana somen näkyvyyskilpailussa, joten olen ajatellut julkaisevani fiiliksen mukaan, liikaa ajattelematta saamaani vastakaikua. (Kokonaanhan sitä ei valitettavasti voi mielestään pyyhkiä. Tai ainakaan vielä en ole onnistunut.)
Koin aikoinaan ja koen edelleen turhaksi sen, kun jotkut ihmiset esimerkiksi videoissa tai somejulkaisuissa muistuttavat, että ota kanava tilaukseen tai muista seurata, tykätä ja jakaa tätä kuvaa. Olen aina ajatellut sen niin, että kyllähän somessa jo oleva ihminen tietää, miten homma toimii ja miten halutusta sisällöstä saa ne uusimmat päivitykset tietoonsa. Minuun ainakaan nuo kehotukset eivät ole ikinä vaikuttaneet ja välillä, jos video on aloitettu sillä, että otapa kanava seurantaan, niin olen siirtynyt saman tien johonkin toiseen videoon. Onneksi tämä tyyli näyttää olevan vähenemään päin.
Myönnän kyllä, että olen varsinkin Instagramin kanssa paininut sen asian kanssa, että voinko kirjoittajatililläni puhua elokuvista ja musiikista. Ja tämä ajatus on tosiaan syötetty aivoihini juurikin algoritmiajattelun kautta, kun on niin monessa paikassa hoettu, että pitää olla yksi aihe, jotta pärjää somessa. Ymmärrän sen hyvin siltä kannalta, että luonnollisesti tilejä valitaan seurattavaksi niiden aiheiden pohjalta ja jos haluan seurata vaikka puista kertovaa tiliä, minua ei välttämättä kiinnosta lukea ruuvimeisseleistä. Mutta jos tilillä nämä molemmat aiheet toistuisivat, voisi sitä kautta tulla myös jotain kiinnostavaakin tietoa ja uusia ajatuksia.
Lopuksi
Kun asiaa tarkemmin miettii, niin mitä vaikutusta sillä on, montako seuraajaa jollain kanavalla on, kun julkaisut eivät kuitenkaan tavoita kaikkia tai saa kaikkia edes reagoimaan (lähteinä oman Instagramin tilastot ja muilta kuullut kokemukset). Ja jo seuraisi vaikka tuhatta ihmistä, niin tuskinpa kukaan oikeasti on kiinnostunut kaikkien sisällöistä samantasoisesti tai edes seuraa jokaista aktiivisesti. Kapasiteetti ei vain riitä, jos käy töissä, opiskelee, on perhettä tai mitään muuta elämää somen ulkopuolella.
Jaron Lanierin 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt -kirja on mielestäni sellainen, joka on aikansa arvoinen lukukokemus, joka herättää ajattelemaan. Samaa mieltä ei tietenkään tarvitse kirjailijan kanssa olla, mutta kirja auttaa miettimään, missä määrin itse haluaa antaa aikaansa someyhtiöille ja kuinka paljon on valmis suostumaan johdateltavaksi (ja manipuloitavaksi). Toki nykypäivänä on vaikea olla ilman somea, mutta sen käyttöä on mahdollista rajoittaa ja yrittää ainakin mukauttaa omaehtoisemmaksi ja itselleen sopivammaksi. Ja jos on riittävän rohkea, niin toimii kuten kirja ehdottaa eli tuhoaa kaikki sometilit nyt.
Kirjailija: Jaron Lanier
Kirja: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt (Ten Arguments for Deleting Your Social Media Accounts Right Now)
Kustantaja: Kustantamo S&S
Sivuja: 189
Vuosi: 2019
