Torakat

Torakat on kaikinpuolin mukavalukuisempi, ja tapahtumien kiinnekohtina murha ja Harry pitävät kokonaisuutta hyvin kasassa. Sivuhahmoista jokainen tuo oman osansa tarinaan, ja vaikka näin oli jo edeltäjässä, niin nyt se tulee mielestäni paremmin esille.

Kun huomasin, miten selkeä ero näiden kahden kirjan välillä on, olen tyytyväinen, etten aikoinaan ensimmäisenä Nesbø-kirjana lukenut Lepakkomiestä. En ehkä olisi vakuuttunut kirjailijasta yhtä vahvasti saati koukuttunut Harry Holen persoonaan. Muistelen aloittaneeni Punarinnasta ja sen jälkeen siirtyneeni Torakoihin. Molemmissa kirjoissa kerrotaan paljon edellisten tapahtumia, joten väärässä järjestyksessä luettuna tietyt käännekohdat ovat pilalla ja osa kirjan jännitteestä poissa. Jos siis haluaa tutustua Harry Holeen aivan alusta asti, silloin Lepakkomies on ehdoton aloitusromaani. Muutoin sarjan voi hyvin aloittaa Torakoista, jossa tosiaan kerrotaan pääpiirteittäin edellisiä tapahtumia, joten tarinaan pääsee vielä hyvin kärryille.

Harryn hahmo kehittyy kirja kirjalta, ja jos ne lukee satunnaisessa järjestyksessä, ei ole mahdollista saada kunnollista kokonaiskuvaa saati ymmärtää Harryn käyttäytymistä/valintoja. Eikä toisaalta voi jännittää hahmon seuraavia liikkeitä ja sitä, miten mikäkin vastoinkäyminen tähän vaikuttaa. Sama pätee tietenkin myös muihin hahmoihin, heidän poistumisiinsa ja ylipäänsä Oslon poliisitalon tapahtumiin.

Torakoista jää mukavan kutkuttava tunne tulevia tapahtumia kohtaan. Se todennäköisesti johtuu siitä, että odotan tiettyjen hahmojen astumista estradille ja kun kahdesta ekasta kirjasta on “selvitty”, ollaan lähempänä niitä kaikkein herkullisimpia kohtaamisia.