Miten keksin kohtauksia?

Kohtausten keksiminen tulee välillä itsestään ja välillä vaatii vähän enemmän kaivamista, etsimistä ja jossittelua. Tämänkertaisessa postauksessa käyn läpi sitä, miten minä toimin löytääkseni hyviä ja tarinaan sopivia kohtauksia.

kirjoja häälehtiä ja muistiinpanovälineitä sekaisessa asetelmassa

Mistä lähteä liikkeelle?

Tähän on oikeastaan vaikea sanoa vain yhtä ainoaa tapaa tai kaavaa. Kun minulla on jokin tarinan luonnos hahmoineen ja tapahtumapaikkoineen suunniteltuna, se rakennettu maailma ja hahmot alkavat näyttää minulle mahdollisia kohtausideoita. Juuri taustatöiden huolellinen tekeminen auttaa siinä, että päässä on jonkin verran aiheeseen liittyvää materiaalia, joka auttaa alkuun. Jos mitään matskua ei ole, on siitä kuuluisasta tyhjästä vaikeampi nyhjäistä. Ei mahdotonta, mutta vaikeampaa.

Palatsitarinan kohdalla minulla oli muutama ajatus valmiina ennen kuin kaikki hahmot edes olivat tiedossa. Halusin päähenkilöni lehdistötilaisuuteen, joihinkin juhliin ja kohtaamaan epäluotettavan sukulaisen. Suunnitteluvaiheessa en tiennyt lainkaan, mihin kohtiin kohtaukset sopisivat tai mitä niissä edes tapahtuisi, mutta näistä perusajatuksista oli hyvä käynnistää prosessi.

Niinpä tein ja teen edelleen niin, että ne valmiiksi mielessä olevat kohtaukset kirjoitan alku- ja loppukohtausten jälkeen ja sitten alan kirjoittaa materiaalia niiden ympärille. Kokeilen, mihin tarina vie ja mihin kohtaan esimerkiksi se lehdistötilaisuus sopisi.

Kohtaukset ovat liikkuvia osia

Olen jonkin verran vaihtanut kohtausten paikkaa, kun olen saanut tarinaan enemmän sisältöä ja huomannut, että hahmon kehityksen tai muiden tapahtumien kannalta jonkin asian on tapahduttava tietyssä vaiheessa. Tässäkin kohtaa tarina, hahmot ja se oma kirjoittajan ääni kertovat aika hyvin sen, mikä tuntuu hyvältä. Myös toimimattomat kohtaukset huomaa jollakin editointikierroksella. Sitten, niin nerokas kuin kohtaus on ollutkin, se on pakko poistaa, jos se haittaa tarinan rytmiä tai ei tuo mitään mielenkiintoista kokonaisuuteen.

Yksi hyvä neuvo, jonka luin, oli että jos kirjoittajana sinusta jokin kohtaus tuntuu tylsältä/täytteeltä, voit olla varma, että se tuntuu siltä myös lukijasta. Ja jos jokin kohtaus ei sinua kirjoittajana nappaa, miksi pitää se mukana? Ainakaan sellaisenaan. 

Mielestäni jokaisen kohtauksen pitäisi olla kirjoittajan itsensä mielestä kutkuttava ja hyödyllinen, sellainen, jollaista on kiva kirjoittaa. Ja lukea sata kertaa eri editointivaiheissa.

Entä kun jumi iskee?

Luen matkan aikana kokoamaani “inspiraatiotiedostoa”, muita kirjoja ja sukellan netin syövereihin. Lisäksi kaivelen omaa elämääni, josko sieltä löytyisi kässäriin kelvollinen kohtaus muokattavaksi, tunteita hyödynnettäväksi tai vaikka vain yksittäinen repliikki käytettäväksi.

Esimerkki jälleen palatsitarinastani. Pariin (no, hyvä on, useampaan) kertaan minulle tulisi täysi tyhjiö, että mitä kuninkaallisille voisi tapahtua seuraavaksi. Jumin purkaakseni aloin lukea kaikenmaailman typerimpiäkin artikkeleita kuninkaallisista ja tein niistä muistiinpanoja. Lainasin kirjoja, joista saatoin kirjoittaa ylös vaikka 1800-luvulla tapahtuneen skandaalin tai vanhoja etikettisääntöjä. Samalla esitin itselleni kysymyksiä: mikä saisi päähenkilöni turhautumaan, mitä hän ei ainakaan haluaisi tapahtuvan? Mikä sekottaisi hänen arkirutiinejaan tai turvallisuudentunnettaan? Tai mikä voisi haitata jonkun sivuhahmon suunnitelmia? Näihin kysymyksiin vastaamalla jumi alkoi hiljalleen aueta.

Tietysti murha järkyttäisi ketä tahansa, joten onkin aina muistettava se, mikä on tarinan genre ja yleisilmapiiri. En oikein usko, että lukijat arvostaisivat, jos hyvän mielen tai romanttisen tarinan loppupuoliskolla joku murhattaisiin. Luonnollinen kuolema tietysti on asia erikseen. Siinäkin kohtaa kannattaa miettiä, onko se oikeasti tarpeellinen vai vain draaman luomista draaman vuoksi. 

Tarpeelliset kohtaukset?

Kuten mainitsin, mielestäni jokaisen kohtauksen pitäisi tarjota jotain kiinnostavaa, olla jollain tavalla hyödyllinen, viedä tarinaa tai hahmoja eteenpäin. Yksinkertaisuudessaan kahden hahmon dialogikin voi kertoa heidän välisestä suhteestaan jotain, kunhan keskustelun sisältö ei ole vain mitä kuuluu ja mitä söit tänään -osastoa. (Paitsi, jos kyseiset asiat ovat jollain tavalla oleellisia lukijalle tietää.)

Minä olen miettinyt joidenkin epäselvien kohtauksien kohdalla niin, että jos nyt deletoisin tämän osion kokonaan pois, vaikuttaisiko se juoneen tai lukijan kuvaan hahmoista millään tavalla. Jos vastaus on ei, on selvää, että kohtaus ei ole ansainnut paikkaansa.

Vinkki: jos jokin kohtaus tuntuu timantilta, mutta ei kyseisessä kässärissä toimi, niin sen voi siirtää erilliseen word-tiedostoon. Näin on helpompi poistaa kohtauksia, koska ne eivät katoa kokonaan. Ja kun ne oman aikansa muhivat erillisessä tiedostossa, niihin saa etäisyyttä ja pystyy paremmin näkemään, onko niissä oikeasti potentiaalia nykyiseen tai johonkin toiseen projektiin, vai ovatko ne vain sellaisia, joista kirjoittajana pitää tunnesiteen takia kiinni. 

Tässäpä oli muutamia omia tapojani hakea kohtauksia. Palailen aiheeseen, kun tulee mieleen täydennettävää.

Kommentoi