Huvipuistolaite menee aina samaa rataa ja silti ihmiset menevät sen kyytiin uudestaan. On tietyt odotukset, joiden pitää täyttyä, mutta pyörityksestä mielenkiintoisen tekee se, millainen keli on, keitä muita ihmisiä sattuu samalle kierrokselle, monta kertaa laite jumiutuu ennen kuin sen kyydistä pääsee takaisin tasamaalle ja onko laitetyöntekijä tilanteen tasalla.
Periaatteessa sama ajatus pätee tarinoihinkin. Tiedetään, millaiseen kyytiin noustaan, kun tartutaan dekkariin tai maalaisromanttiseen kirjaan. Tiedetään myös loppuratkaisumahdollisuudet ja ne askeleet, joita hahmojen on välissä otettava sinne päästäkseen. Mutta juuri ne ihmiset, esteet päähenkilön matkalla ja se, onko kirjailija tilanteen kapellimestari, tekevät kirjoista mielenkiintoisia. Ja vaikka tietyt askelkuviot ovat osittain ennalta arvattavia, on niissä kuitenkin aina kirjoittajan/kirjailijan oma kengänjälki.
Ennalta arvattavat juonikuviot saavat paljon kritiikkiä osakseen, mutta lopulta ennalta-arvattavuus on mainettaan parempi asia. Jos mulla on dekkarifiilis, haluan, että tietyt odotukset täytetään kirjalla, jota dekkariksi mainostetaan. En silloin halua lukea kirjaa, jossa rikos ratkeaa ensimmäisessä luvussa ja sen jälkeen kerrotaan vain etsivän normaalista arjesta.
Tietenkään ennalta-arvattavuus ei silloin ole hyvä asia, jos hahmoissa tai tapahtumissa alun ja loppuratkaisun välillä ei ole mitään kiinnostavaa tai yllättävää. Sanotaan vaikka, että dekkarissa murhan tutkinta etenee koko ajan vaivattomasti ilman takaiskuja. Tällöin ainoaksi kiinnostavaksi tekijäksi voisivat jäädä epäiltyjen kuulustelut, mutta mitä jos kuulusteltavat kertoisivatkin heti totuuden ja kaiken, mitä pääetsivä haluaa tietää? Silloin lukija ei saisi pienintäkään yllätystä tai mutkaa matkalle, jolloin ainakaan mä lukijana en näkisi mitään syytä edes lukea koko tarinaa.
Eli ennalta-arvattavuus ei ole huono asia, vaan kaikki riippuu jälleen kokonaisuudesta. Mielestäni on siis turhaa pelätä sitä, ettei osaa keksiä pyörää – tai huvipuistolaitetta – uudestaan, vaan kannattaa juuri keskittyä niihin välipisteisiin ja omiin hahmoihin, jotka ovat avainasemassa kiinnostavan tarinan luomisessa.
