Runo | Taivaanrantaan
Taivaanrantaan Sadepilvet suunnan antaa Ajatukseni kantaa Ajan taa
Taivaanrantaan Sadepilvet suunnan antaa Ajatukseni kantaa Ajan taa
Lepakkomies on Jo Nesbøn ensimmäinen osa Harry Hole -sarjaa. Kirjassa Harry on matkustanut Australiaan auttamaan norjalaisnaisen murhan selvittämisessä. Avukseen hän saa aborginaali Andrew Kensingtonin, joka tuo mukanaan näkökulman paikalliseen kulttuuriin…
Voit myös kuunnella artikkelin podcastinä esim. Spotifysta tai Anchorista. Nesbø on tällä hetkellä yksi suosikkikirjailijoistani, ja hänen tuotoksiaan odotan enemmän kuin kevään ensimmäisiä kukkia. Siksi on joka kerta yhtä lämmittävää saada kirjastosta…
Jano on jatkoa Harry Hole -sarjalle, jonka edellinen (silloin viimeiseksi ilmoitettu) Poliisi-teos ilmestyi vuonna 2013. Silloin tuntui siltä, että Hole-sarja on lopetettu oikeassa kohdassa ja olin tyytyväinen ajatukseen, että Nesbolta…
Anna-Leena Härkösen romaani Loppuunkäsitelty (2005) kertoo perheen ja läheisten elämästä Härkösen siskon, Killin, itsemurhan jälkeen. Elämä muuttuu yhdessä illassa, kun poliisit ilmestyvät oven taakse kertomaan, että nuori ihminen on poistunut tästä maailmasta oman käden…
Ulf Lüdeke on kirjoittanut "historiikin" Rammsteinista. Siinä käsitellään yhtyeen synnyn vaiheita, nousemista maailmanmaineeseen, ongelmakohtia ja Till Lindemannin persoonaa. Kirjassa tulkitaan jonkin verran sanoitusten sisältöä ja millaisia ongelmia biisien monitulkinnallisuudet ovat aiheuttaneet bändille. Koko tarinaa…
Muumilaakson marraskuu -kirjassa eletään aikaa, kun illat alkavat kylmetä syksyn vaihtuessa talveksi. Muumitalo on paikallaan sinisenä ja korkeana, mutta muumiperhe on lähtenyt Muumilaaksosta eikä kukaan tiedä minne. Melankolisen myöhäissyksyn iltoina laaksossa…
Jo Nesbon Verta lumella II: lisää verta kertoo Ulfista, joka on ajautunut ongelmiin pomonsa Kalastajan kanssa, koska ei suorittanut pyydettyä tehtävää. Niinpä Ulf on joutunut pakenemaan Oslosta aina Norjan Lappiin, pikkuruiseen…