Jo Nesbøn Kylän kuningas on Valtakunta-kirjan itsenäinen jatko-osa. Ensimmäinen osa on yksi suosikkikirjoistani, joten oli kiinnostavaa päästä näkemään, mitä hahmoille kuuluu nyt. Kirjojen julkaisujen välillä on kulunut neljä vuotta ja tapahtumien välillä muutama vuosi enemmän.
Artikkeli sisältää yleistasoisia paljastuksia kirjan juonesta/sisällöstä.
Tuttuun tapaan Kylän kuninkaassa seurataan norjalaisen Os-kylän asukkaiden tekemisiä ja valtataisteluita, joita ilmenee muidenkin kuin pääveljesten välillä. Royn veli Carl on se ilmiselvin kylän kuningas, koska on hyvännäköinen, karismaattinen ja myös häikäilemätön. Toisaalta samaan aikaan se, mitä Roy puuhailee, luo vaikutelmaa, että ei ole vain yhtä kuningasta tai ettei kuninkuus olekaan niin selvää kuin aluksi voisi ajatella. Lisäksi muutama sivuhahmo olisi kiinnostunut kuninkaan tai ainakin kruununperijän paikasta, joten kuninkuus on suhteellista.
Nesbøn Kylän kuningas koostuu tutuista hahmoista ja kuvioista
Kylän kuninkaassa esiintyvät monet ykkösosasta tutut hahmot, ja ihmissuhdekuviot pyörivät heidän välillään. Lisäksi setvitään ykkösessä tapahtuneita murhia, joten mitään uutta ja mullistavaa kakkoskirja ei tarjoa. Osin kylä on niin ikään melko samalla mallilla kuin aiemminkin, vaikka bisneksen pyörittämistä on enemmän. Siihen liittyy mm. valtatiekeskustelut, uuden huvipuiston rakentaminen ja kylpylän pyörittäminen.
Koska kyseessä on itsenäinen jatko-osa, noin reilu kolmasosa kirjasta keskittyy aiempien tapahtumien kertaamiseen. Tavallaan hyödyllistäkin muistuttamista, mutta välillä kävi mielessä, ettei tämän kirjan jälkeen oikeastaan tarvitse enää ykköskirjaa lukea. Jos taas ykkösosan olisi lukenut juuri ennen tätä kirjaa, luulen, että ei tätä olisi huvittanut lukea loppuun asti.
Aiempien murhien syyllisenhän lukija jo tietää ja myös sen, miten ne tapahtuivat, joten nyt lähinnä seurataan, selviävätkö mainitut asiat kyläläisille ja poliiseille. Ja miten, jos mitenkään, asia voisi vaikuttaa kylän kuninkaan/kuninkaiden asemaan. Vähän tulin miettineeksi sitä, että jos näin paljon keskitytään aiempien asioiden setvimiseen, miksi jatko haluttiin kirjoittaa? Tuliko painostus kenties kustantamolta? Ja ylipäätään mietin sitä, minkä verran kustantamo/kustannustoimittaja on vaikuttanut sisältöön, kun on haluttu ison nimen kirja markkinoille ja saada sille riittävästi myyntiä.
Verkkaista etenemistä päivästä toiseen
Tempo on tälläkin kertaa melko verkkainen ja siinä missä se mielestäni toimi ykkösosan kohdalla, niin saa nyt paikoitellen jopa pitkästymään. Valtakunnassa tunnelma oli paikoitellen jopa hyytävä, mutta samaa ei ole tässä mielestäni tavoitettu. Hitaus ei ole mitenkään huono asia, mutta vastapainoksi sille minä ainakin toivoisin jotain särmää, jotain vahvempaa tunnelmaa, jotain sellaista, joka hitaudenkin lomassa pitää mielenkiinnon yllä.
Jännitteet syntyvät oikeastaan hahmojen välisistä suhteista, ei niinkään rajallisesta ajasta tai siitä, miten ongelmat alkavat kasaantua, vaikka se toki paineita loikin. Aidosti merkittävimmät hahmoja ja heidän elämäänsä ravisuttaneet juonenkäänteet tapahtuivat ykköskirjassa. Niinpä minulle jäi sellainen fiilis, että Kylän kuningas vain istuskelee aiemman osan jälkilämmöissä. En ole lukenut Valtakuntaa sen ekan kerran jälkeen, ja olen kahden vaiheilla, että pitäisikö se lukea uudestaan vai ei. Mitä jos jatko-osan myötä kupla puhkeaa ja huomaan, että en enää tykkääkään siitä? Eihän siinä toki mitään pahaa tai outoa olisi, jos maku vuosien aikana muuttuu, mutta jollain tapaa haluaisin pitää siitä muistosta kiinni, että Valtakunta olisi edelleen merkittävästi parempi ja kokonaisuutena sitä vahvempaa Nesbøtä.
"Nykyään sydäntäni voisi varmaan sanoa jääkylmäksi, kuolleeksi tulivuoreksi, joka purkautui viimeisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Tosin se oli kylmä jo silloin. Ainakin riittävän kylmä siihen, että olin murhaaja."
Kylän kuningas
Nesbø on (ollut) yksi suosikkikirjailijani ja yleensä hänen kirjansa ovat menneet kaiken muun edelle. Harmillisesti edellinen Pimeyden talo oli kirjana lattea ja jopa tuntui jonkun toisen kirjoittamalta. Näin ollen taustalle jäi pelko, että millaisia ovat tulevat kirjat. En edes kehdannut olla silloin kirjoittamassani arviossa täysin rehellinen, koska tuntui, etten minä voi sanoa Nesbøn kirjasta huonoa sanaa tai ladata pöytään niitä fiiliksiä, joita pettymyksen myötä nousi pintaan. Mutta ehkä nyt voin.
Kun nyt tunnustamislinjalle on lähdetty, niin jälkikäteen ajateltuna en ihmeemmin pitänyt kahdesta novellikokoelmasta (Rottien saari ja Mustasukkainen mies), vaikka niissä paljon hyvää olikin. Ehkä novellimuotoisuutensa vuoksi ne eivät päässet sillä tavalla vauhtiin kuin minä olisin toivonut. Odotin jotain muuta, enkä päässyt niistä odotuksista yli.
Kylän kuningas on silti parempi kuin mainitut kolme kirjaa. Se ei kuitenkaan tuntunut ns. vanhalta Nesbøltä, joka imaisee mukaansa heti ekalta sivulta. Tarina eteni kyllä koko ajan (verkkaisesti) ja melko uskottavasti, mutta kokonaisfiilis on silti laimea. Ei totaalisen huono, muttei euforinenkaan.
Luulen, että paljolti lukukokemukseen vaikutti se Pimeyden talon aiheuttama pettymys ja ns. romahdus sen suhteen, että jouduin myöntämään Nesbønkin olevan vain tavallinen kynäilijä, ei mikään ylikirjailija.
Taustatyö tuntui nousevan ehkä liikaa esille muun kerronnan joukosta
Kiinnitin tällä kertaa aika paljon huomiota siihen, miten hahmot kertoivat kaikennäköistä tietämystään milloin mistäkin asiasta käyttäen oikeita, ammattimaisia termejä sujuvasti puheessaan. Näitä seuratessani mietin, voisiko pienessä kylässä todella olla niin monta tyyppiä, jotka ovat lukeneet tietokirjoja/artikkeleita ja osaavat tiputella kaikenlaisia termejä oikeissa konteksteissa? Ehkä minä vain olen mieltänyt kyläläiset semmoisiksi maalaisiksi, joista vain muutama osaisivat termit vähän sinne päin. Mielikuvaan vaikutti se, miten Roy itse puhui heistä vähätellen (ja osittain itseironisestikin) maalaisina.
Uskon, että paljolti tähän asiaan tarttumiseen vaikuttaa omat opiskeluni, koska esseissä ynnä muissa joudumme ujuttamaan tietopohjaa oman pohdinnan joukkoon. Varmasti siksi kiinnitin Kylän kuninkaan “tietoiskuihin” enemmän huomiota, ja etenkin siihen, sopivatko ne hahmon suuhun vai eivät. Ehkä oma silmäni on nyt vain terästäytynyt miettimään näitä juttuja ja eroja, ja siksi ne tuntuivat olevan melko tiheässä ja hyppäävän esille.
Niiden mielikuvien perusteella, joita minulla on hahmoista, en pitänyt tietyissä kohtaa uskottavana, että joitakin termejä olisi tunnettu ja vielä osattu selittää ne vastapuolelle (ilmeisesti) oikein. Mielestäni olisi jopa ollut parempi, että joku hahmoista olisi luullut jonkin sanan tarkoittavan jotain muuta kuin mitä se oikeasti tarkoitti. No, en kyllä tarkistanut, että olivatko nämä käytetyt termit oikeita, mutta kerrontatavasta päättelin, että faktat ovat faktoja. Ei siis minulle herännyt sellaisia epäluuloja, että ahaa, huijaako tämä tässä tahallaan vai ei, ja sanooko joku myöhemmin, että keksit faktat päästäsi. Näin ollen oletan siis, että tarkoitus oli näyttää useampi hahmo lukeneena.
Kerronnassa esiintyi myös aika paljon toistoa. Ehkä vähän harvemmalltakin muistutuksella olisi jäänyt mieleen, että mutkan kuopassa makasi seitsemän ruumista tai että ihmiset pullistelivat poskiaan tuon tuostakin.
Loppufiilikset luetusta ja suhtatumisesta tuleviin kirjoihin
En ole aiemmin välittänyt Nesbøn kohdalla pienistä stipluista, joita nyt eksyy yhden jos toisenkin kirjailijan teksteihin aina välillä, enkä edes muista huomanneeni joitain sellaisia epäloogisuuksia, joita jotkut tuttavat ovat sanoneet bonganneensa. Mutta nyt luulen, että olen alkanut irtaantua Nesbøn kirjoitustyylistä ja samalla myös alkanut kyseenalaista joitain kuvioita ja päätöksiä teksteissä. En usko, että se tulee vaikuttamaan aiempiin kirjoihin tai Harry Hole -sarjaan kuitenkaan, sillä esimerkiksi Holeissa on sitä tuttua juonenpyörittelyä, uusia kuvioita ja yllätyksiä mielin määrin. Nyt kuitenkin koin, että paikoitellen Kylän kuninkaan tapahtumissa oli hetkiä, jotka eivät oikein tuntuneet uskottavilta edes suhteutettuna kirjan maailmaan.
Vuosia Nesbø on ollut suosikkikirjailijani, yksi ylitse muiden. Sellainen, joka ei ole voinut kirjoittaa huonoa kirjaa ja jonka tarinoissa en ole kyseenalaistanut juuri mitään. Nesbø on ollut se luottokirjailija, jolta olen tiennyt saavani laatua ja joka katkaisee minkä tahansa lukujumin. Kaikki tämä pätee kyllä edelleen Harry Hole -sarjan kirjojen sekä muutamien siihen kuulumattomien kohdalla.
Ehkä vaikeinta tässä viimeisimpien kirjojen kohdalla on ollut huomata, että syystä tai toisesta kerronta ei tarjoakaan enää samanlaista euforiaa kuin aiemmin. Että jotkin ideat eivät enää tunnu uusilta ja raikkailta, massasta poikkeavilta. Ja ennen kaikkea: että uskallan myöntää itselleni, että joskus vuosia vanhat “kaverit” eivät välttämättä pysykään mukana loputtomiin.
Tulen varmasti lukemaan Nesbøn uudetkin kirjat, mutta maltillisemmin odotuksin. Paitsi jos Valtakunta ja Kylän kuningas saavat vielä kolmannen osan, siihen en todennäköisesti tartu, koska nämä hahmot on imetty täysin kuiviin, eikä kakkososassa ollut nähtävillä mitään suurempaa kehitystä yhdessäkään, vaan paljolti pyörittiin siinä samassa urassa, missä aiemminkin. Ehkä ulkonäkö oli vähän muuttunut, ehkä jokin yksittäinen asia elämässä oli jäänyt historiaan, mutta ei mitään kummempaa. Ainakaan siltä pohjalta, mitä Valtakunnan tapahtumista on jäänyt mieleen ja millaisina hahmot nyt niitä tapahtumia kerratessa vaikuttivat.
Voisiko tämä sitten toimia ykkösosaa syventävänä teoksena? Jossain määrin kenties, mutta henkilökohtaisesti koen, että silloin hahmoja olisi pitänyt viedä vielä hieman pidemmälle ja tuoda kylään jotain muutakin muutosta kuin tie-vuoristorata-kylpylä-bisneskuviot.
Kirjailija: Jo Nesbø
Kirja: Kylän kuningas (Kongen av Os)
Kustantaja: Johnny Kniga
Sivuja: 406
Vuosi: 2024
Lisää Jo Nesbø -aiheisia tekstejä löydät tästä klikkaamalla.
