Milloin aloin keksiä tarinoita? Entä koinko jossain vaiheessa ahaa-hetken, että tätä minun kuuluukin tehdä? Julkaisenko joskus tekstejäni?
Satujen kertominen alkoi 3-4-vuotiaana
Kuulemma jo noin kolme-neljävuotiaasta olen tarinoinut kaikennäköistä. Kun olin viisi, tarinoitani alettiin kirjaamaan ylös. Juttua tuli sen verran, että perhe ajatteli, että voisi olla hauska niitä panna muistiin. Muistan vielä, miten isosisko otti pienen ruutuvihkon ja kynän käteen ja käski alkaa kertoa. Kyseiseen vihkoon kirjoitettiin kolme tarinaa, jotka itse osittain kuvitin.
Ensimmäinen kertoi perheemme tiibetinspanielista, joka ihastui naapurin cockerspanieliin. Oikeassa elämässä koirat olivat lenkkikamuja, mutta eivät muutoin erityisen kiinnostuneita toisistaan.
Toisessa tarinassa sirkusleijonat saavat tarpeekseen ja karkaavat yön pimeydessä saaden kannoilleen hirmuisen ilkeät poliisit. Muistaakseni tarina päättyi siihen, että leijonat uhkasivat syödä poliisit, jos yrittävät viedä ne takaisin sirkukseen.
Kolmas tarina kertoi lohikäärmeperheen arjesta, mutta jo alusta asti inhosin tarinan ideaa ja omaa näkemystäni, joten myöhemmin kumitin hengentuotokseni vihkosta pois. Itsekritiikki on siis ollut vahva jo alle kouluikäisenä.
Satuja on ollut enemmänkin, mutta muut tuotokset ovat valitettavasti päässeet unohtumaan, koska enempää ei jostain syystä enää tallennettu. Näin sivuhuomiona: tein muuten samoihin aikoihin eli noin viisivuotiaana myös ensimmäisiä “radio-ohjelmia”. Nauhoitin meidän mankalla itseäni laulamassa ja selittämässä kaikennäköisiä juttuja, ja muistaakseni juontajaparinani oli karhupehmolelu. Yksi oma biisi oli nimeltään Rokki-Pekki. Olisikohan tuo Rokki-Pekki muuten ollut jokin Akkarin hahmo, jotenkin semmoinen muistikuva on. Mutta muuta en siitä hittikappaleesta muistakaan. Ehkä hyvä niin.
10-vuotiaana kirjoitin käsin ensimmäisen oman tarinan
Kymmenenvuotiaana aloitin kirjoittamaan ekaa omaa tarinaani käsin vihkoon. Viimeiset rivit kirjoitin ehkä pari vuotta myöhemmin, mutta valmiiksi se ei koskaan tullut.
Outo mies oli tarinan nimi ja siihen olin aluksi ottanut päähenkilöt suoraan ihailemistani bändeistä eli Aikakoneesta ja XL5:sta. Päähenkilöinä olivat siis Sani ja Vera, mutta kesken tarinan nimet vaihtuivat Sasuksi ja Jessicaksi. Alkuaikoina kyllästyin nimiiin aika nopeasti, joten muutamissa muissakin tarinoissa tapahtuu vastaavanlaisia vaihdoksia joko etunimen tai sukunimen kohdalla. Outo mies kertoo siis oudosta tyypistä, joka ilmestyy päähenkilön oven taakse ja alkaa vainota tätä, myöhemmin kidnappaa tämän ja tekee väkivaltaa, ja lopulta mies katoaa taivaan tuuliin. Tarinalle en koskaan kirjoittanut kunnollista loppua. Ehkä huomasin ajautuneeni umpikujaan tai sitten vain kyllästyin, joka sekin oli aika yleistä tuohon aikaan.
Tarinan voi muuten lukea alkuperäisessä muodossaan blogini tästä artikkelista. Aloin kirjoittaa sitä uusiksi, mutta köh, äh, se uusiksi kirjoittaminen on vähän kesken, mutta alkupään tapahtumat löytyvät nekin blogista Outo mies -tägin takaa.
Tarinatehdas käynnistyy kunnolla ja kokee hiipumisen
Tuon ekan oman tarinan myötä tajusin, että voin ja osaan itse kirjoittaa omia ajatuksiani tarinanmuotoon, ja se oli jonkinlainen herääminen, että nyt ei ole mitään rajoituksia sen suhteen, mitä paperille laitan. Aloin sitten kirjoittamaan ihan kaikkia ideoita ylös. Osaa jatkoin pidemmälle, osa jäi sivunmittaisiksi.
Noin 11-19-vuotiaana kirjoitin eniten, kun ei oikein ollut vielä olemassa sisäistä kriitikkoa. Tarinoita, runoja, lauluja ja tajunnanvirtaa syntyi hurjat määrät. Onneksi en kaikkea tuhonnut vaan paljon on vielä vihkoja, printtiversioita ja tiedostoja tallessa. Osa aiheuttaa enemmän myötähäpeää kuin toiset.
Työelämän myötä fiktioiden kirjoittaminen hieman väheni, mutta siirryin toisaalta kirjoittamaan blogeja. Niitäkin olen ehtinyt aloittaa ja lopettaa noin viisi erilaista ennen nykyiseen siirtymistä.
Jossain vaiheessa tarinoiden kirjoittamista haittasi varsin vahvaääniseksi muuttunut sisäinen kriitikko. Koska en ollut kunnostautunut tarinoiden päättämisessä aiemmin, koin, että turha on yrittää mitään pitkää edes kirjoittaa, koska valmista ei tule kuitenkaan. Samalla ajattelin myös, että ei minusta olekaan kirjailijaksi tai edes pöytälaatikkokirjoittajaksi. Tavallaan hautasin sen 15-vuotiaana syntyneen haaveen, että voisin joskus jonkin pitkän tarinan lähettää kustantamoon tai ylipäätään oppia kirjoittamaan kirjanmittaisia ja -tyylisiä kokonaisuuksia. Jonkin verran kirjoittelin lyhyitä fiktiotekstejä yhteen blogiin, mutta sitten taisi iskeä se hätä, että joku varastaa ne “loistavat” ideat, niin sitten keskityin vain levy- ja elokuva-arvioihin ja keikkaraportteihin.
Ensimmäinen kunnon tarina aiemman "luovuttamisen" jälkeen
Pitkään pisimpiä tarinoita ovat olleet kavereiden kanssa kirjoitetut jatkotarinat ja sitten muutama sellainen, jossa jo alusta asti tiesin lopputuleman noin suunnilleen. Yleensä pituus on kuitenkin jäänyt noin 50 sivuun. Toki tähän vaikutti myös se, että halusin tulostaa tarinoitani ja kotona tulostaminen oli tuolloin vielä aika kallista, joten piti miettiä pituutta siltäkin pohjalta. On siinä luovuutta rajoitettu. Heh.
En koskaan aiemmin editoinut tarinoitani. Kirjoitin aina sitä, mitä mieleen tuli. En karsinut dialogeja vaan kirjoitin aivan kaiken ylös. Joissain tarinoissa kahden ihmisen yksi keskustelu on jatkunut parhaimmillaan viisikin liuskaa. Tuohon aikaan koin turhaksi kirjoittaa samaa tarinaa uudestaan, koska kyllähän nyt kerralla piti tulla valmista. Ja ehkä siinä taustalla oli sekin, että en uskonut olevani riittävän hyvä ns. oikeaksi kirjoittajaksi saati kirjailijaksi, niin tärkeintä oli vain saada ne tarinat pois mielestä pyörimästä. Mikä ei toki ole huono sekään.
Kun vuonna 2018 sain ekan ajatuksen nykyiseen ykköskässäriini, aloin vielä tarkemmin opiskella kirjoittamisen sääntöjä erilaisista lähteistä. Kertailin myös kielioppia ja luin kirjoja tarkastellen niitä nyt siltä kantilta, miten dialogit on kirjoitettu, miten kappalejaot on tehty ja miten juoni etenee. Kiinnitin huomiota siihen, millaisia asioita mainitaan kirjan alussa ja esiintyvätkö ne myös myöhemmin. Osittain tämän takia lukeminen vähän meni pilalle, koska nykyisellään on vaikea lukea enää vain ns. tavallisena lukijana vaan taustalla nakuttaa aina tämä analysoija, joka miettii, onko jotain, mitä voisi omassa tekstissä hyödyntää tai varastaa.
Mitä nyt, kun ensimmäinen kässäri on valmis?
Vuonna 2023 sain ekan pitkän kässärini valmiiksi ja lähetin kustantamoihin. Tuosta matkasta kerron myöhemmin lisää, jotta tämä julkaisu ei veny ihan tuhottoman pitkäksi. Mutta se 15-vuotias minä olisi siitä hyvin iloinen, että jokin projekti tuli valmiiksi ja kävi kiertämässä kustantamot – ja on iloinen tietysti nykyminäkin.
Ensimmäisen kässäriprojektin myötä tiedän vähän paremmin, millainen olen kirjoittajana ja mikä nopeuttaa tarinan saamista valmiiksi. Uskon, että seuraava kässäri valmistuu vaivattomammin ja ehkä voin kirjoittaa enemmän ja nopeammin, enkä jää niin paljon jumittamaan ns. tyhjiin vaiheisiin.
Monesti on ollut vaiheita, kun olen ajatellut, että kirjoittamani tekstit ovat ihan kauheita, huonoja ja tylsiä, ja että miksi edes kirjoitan, kun en kuitenkaan saa mitään julkaistuksi. Niin paljon kuin olen joitain tekstejäni hävennyt, niin onneksi en ole niitä tuhonnut, koska nyt on kiva tutkia sitä matkaa, jonka olen kirjoittajana tehnyt. Ja voi tietenkin olla, että tekstini ovat huonoja ja tylsiä, mutta enää se ajatus ei lamaannuta samalla tavalla ja toisaalta uskon, että aina seuraava teksti on edellistä parempi.
Noista kaikista epätoivon hetkistä huolimatta olen aina palannut näppiksen ja kynän ääreen, koska en vain osaa olla kirjoittamatta. Se on minulle paras tapa jäsennellä ajatuksia ja purkaa turhautumia. Onneksi nykyään on monenlaisia vaihtoehtoja, joissa voi halutessaan julkaista omia kirjoituksiaan huolimatta siitä, ovatko ne tasokkaita tai kiinnostaako ketään. Vaikka toki toivonkin, että ykköskässärini saisi edes kaksi lukijaa, niin toisaalta nykyisin minulle on tärkeintä se, että saan kirjoittaa. Sekä myös se, että voin kirjoittaa sellaisia tekstejä, joita haluan ja jos muita julkaisualustoja ei tule, niin aina on tämä blogi. Täältä jonkun on mahdollista käydä ne lukemassa tai sitten ei.
